Aducanumabi: Alzheimerin taudin lopun alku?

Alzheimerin taudista kirjoitetuissa historiankirjoituksissa vuosi 2019 nousee esiin merkkivuonna, jolloin tutkijat, kliinikot, potilaat ja heidän omaisensa ruoskittiin murskaavasta epätoivosta huimaavaan optimismiin.

Vuosi avautui pettymysten sarjalla. Yksi suurimmista tuli 21. maaliskuuta, kun bostonilainen Biogen ilmoitti lopettaneensa kaksi kliinistä tutkimusta adukanumabilla, lupaavalla Alzheimerin tautia sairastavien henkilöiden hoidolla. Lääke oli epäonnistunut ”hyödyttömyysanalyysissä”, mikä tarkoitti, että sillä ei voitaisi saavuttaa sille asetettuja tavoitteita. Seuraavina viikkoina ja kuukausina tuli lisää huonoja uutisia. Kokonainen lääkeryhmä nimeltä BACE:n estäjät (lausutaan ”base” kuten baseballissa) oli epäonnistunut.

Los Angelesissa heinäkuussa pidettyyn Alzheimerin tautia tutkivien vuotuiseen kansainväliseen kokoukseen mennessä kaikkialle levinnyt pettymys oli kietoutunut nolostuneisuuteen, jota lisäsi vielä se, että kokous ajoittui menestyksekkään Apollo-lentomatkan onnistuneen kuunlentomatkan 50-vuotispäivään. Puoli vuosisataa sitten pystyimme lähettämään jonkun kuuhun, saimme hänet kävelemään ja palaamaan kotiin, mutta kaikesta siitä lähtien käyttämästämme ajasta, ponnisteluista ja rahasta, genomiikan, proteomiikan ja muun ”omiikan” edistyksestä ja täsmälääketieteestä huolimatta emme ole pystyneet tekemään mitään tämän taudin suhteen.

mainos

Viisi kuukautta myöhemmin, torstaina 5. joulukuuta pidetyssä Clinical Trials in Alzheimer’s Disease (CtAD) -konferenssissa minä ja muut Alzheimer-tutkijat kokoontuimme jälleen kerran Kaliforniaan. Tällä kertaa tunnelma oli hekumallinen. San Diego Bayfront Hiltonin Indigo-tanssisalissa kokoontunut väkijoukko muistutti enemmänkin palkintoseremoniaa kuin tieteellisen kokouksen varhaisaamun istuntoa. Oli halauksia, naurua ja selkääntaputuksia.

Miksi muutos? Biogen oli jotenkin kääntänyt adukanumabin kytkintä. Kliinisten tutkimustietojen uudelleenanalyysin mukaan adukanumabi ei ollut floppi vaan menestys, ja yhtiö oli päättänyt pyytää FDA:ta hyväksymään adukanumabin Alzheimerin taudin hoitoon.

mainos

Samantha Budd Haeberlein, joka johtaa Biogenin Alzheimerin taudin myöhäisen vaiheen kliinistä kehitystyötä, käytti 45 minuuttia selittäessään mutkikkaita tapahtumia, jotka johtivat turhuusanalyysiin ja sen jälkeen. Yksi keskeinen viesti oli se, että yhtiö oli kerännyt lisää tietoja turhuusanalyysin aloittamisen ja tutkimuksen lopettamispäätöksen välisenä kolmena kuukautena, mutta nämä tiedot eivät olleet olleet osa analyysia. Kun ne lisättiin analyysiin, kuva muuttui: Adukanumabin suurin annos saattaa vain hidastaa Alzheimerin taudin aiheuttamaa kognitiivista ja toiminnallista heikkenemistä.

Paljon käytetty sanonta ”laukaus, joka kuultiin maailman ympäri” on peräisin Amerikan vallankumouksen alkuajoilta. Se tuo mieleen, kun sota syttyi ensimmäisen kerran Bostonissa ja sen ympäristössä brittijoukkojen ja amerikkalaisten kapinallisten välillä. Se lähetti viestin Britannian Yrjö III:lle ja jokaiselle muulle monarkille ja heidän ylläpitämilleen aristokratioille:

Biogenin tietojensa uudelleentulkinnan on tietenkin vielä läpäistävä FDA:n ja vertaisarviointi. Mutta jos se pitää paikkansa, uskon, että aducanumabista tulee laukaus, joka on kuultu ympäri maailmaa: Alzheimerin taudin lopun alku.

Se ei lopeta Alzheimerin tautia, koska se parantaa taudin. Se ei tee sitä. Aducanumabi näyttää hidastavan, mutta ei pysäytä eikä ainakaan kumoa potilaiden kognitiivista ja toiminnallista heikkenemistä. Kun otetaan huomioon aiemmat kiistat aiempien Alzheimer-lääkkeiden vaikutuksista, asiantuntijat tulevat kiivaasti keskustelemaan aducanumabin hyödyistä.

Mutta niin kauan kuin hyötyjen arvioidaan olevan riskejä suuremmat, aducanumabilla ei vain hoideta Alzheimerin tautia sairastavia henkilöitä. Sillä tullaan hoitamaan Alzheimer-kulttuuriamme.

Kun sairaus on yleinen, sen syyt ovat tuntemattomat eikä siihen ole tehokkaita hoitoja, leimautuminen kukoistaa. Alzheimerin taudin leimautuminen on voimakasta. Ne saavat ihmiset välttämään diagnoosin hakemista. Ne saavat jotkut lääkärit salaamaan diagnoosin. Potilaat, jotka saavat tietää diagnoosistaan, kokevat itsensä leimautuneiksi. He alkavat epäillä kykyjään ja arvoaan muiden silmissä. Ystävät katoavat. Hoitajat ovat huolissaan tulevaisuudesta.

Stigma aiheuttaa kaikenlaisia kielipelejä. Kun Ronald Reagan ilmoitti Alzheimerin taudin diagnoosistaan, hän ei itse asiassa sanonut sairastavansa sitä. Käsinkirjoitetussa kirjeessä amerikkalaisille vuonna 1994 suuri kommunikaattori selitti: ”Minulle on hiljattain kerrottu, että olen yksi niistä miljoonista amerikkalaisista, jotka tulevat sairastumaan Alzheimerin tautiin.” ”Tulee olemaan” erottuu edukseen. Se etäännytti hänet diagnoosistaan.

Aducanumabista tekee niin tehokkaan se, että se kohdistuu yhteen Alzheimerin taudin patologioista, ja se tekee sen henkilöillä, joilla ei ole vielä diagnosoitu dementiaa. Tarvitaan hieman historiaa, jotta voidaan selittää tämä uudenlainen tapa leimata Alzheimerin tautia sairastavia henkilöitä ja miksi se on niin merkittävä.

Lähes koko 1900-luvun ajan Alzheimerin tauti ja dementia olivat toisiinsa kietoutuneita. Henkilöllä täytyi olla dementia, jotta hänellä voitiin diagnosoida Alzheimerin tauti. Tämä oli järkevää. Pitää olla sairas, jotta voi sairastaa sairautta.

Suurimmalla osalla Biogenin tutkimuksiin osallistuneista ei kuitenkaan ollut dementiaa. Heillä oli niin sanottu lievä kognitiivinen heikentyminen, joka tunnetaan yleisesti nimellä MCI. Mayo-klinikan tutkijat luonnehtivat MCI:n vuonna 1999, ja se kuvaa yksilöiden kognitiivisissa kyvyissä tapahtuvia muutoksia, jotka ovat havaittavissa ja usein ärsyttäviä, mutta eivät ole vammauttavia. Heillä ei ole dementiaa eikä normaalia ikääntymistä. He ovat tavallaan siltä väliltä.

Syy siihen, miksi MCI:stä välitettiin alalla, oli se, että Mayon tutkimusryhmä osoitti, että se oli riskitekijä Alzheimerin taudin kehittymiselle, kuten tupakointi tai liikalihavuus. Mayon tutkijat raportoivat, että MCI:tä sairastavalla henkilöllä oli noin 15 prosentin vuosittainen mahdollisuus sairastua MCI:stä dementiaan.

Yksi muu tapahtuma on tärkeä. Vuonna 2002 Pittsburghin yliopiston tutkijat tyrmistyttivät Alzheimerin tautia tutkivat tahot, kun he ilmoittivat löytäneensä Pittsburgh-yhdiste B:ksi kutsumansa radioaktiivisen merkkiaineen, jolla pystyttiin visualisoimaan amyloidi elävän ihmisen aivoissa. Tätä ennen ainoa tapa nähdä tämä Alzheimerin taudille ominainen patologia oli aivojen ruumiinavaus. Dementiaa sairastavan henkilön oli kuoltava, jotta hänen hoitajansa saisivat selville dementian syyn. Amyloidikuvantaminen lopetti tuon goottilaisen kauhutarinan.

Tästä pääsenkin takaisin Biogenin tutkimuksiin. Kahdeksankymmenellä prosentilla osallistujista ei ollut dementiaa. Heillä oli MCI ja PET-kuvaukset, jotka osoittivat kohonneita amyloidimääriä heidän aivoissaan. Jotkut Alzheimer-asiantuntijat kutsuvat tätä ”eteneväksi Alzheimerin taudiksi”, toiset ”Alzheimerin taudin aiheuttamaksi MCI:ksi”. Toiset taas suosivat tylyä nimitystä ”Alzheimerin tauti.”

Potilaat hylkäävät jokaisen näistä nimityksistä. Siitä, mitä MCI oikeastaan on, vallitsee mieletön epäselvyys. Se on kuin puoliksi luuton kinkku. Termi Alzheimerin tauti ei kelpaa MCI:tä sairastaville henkilöille. Se kätkeytyy dementiaan, jota heillä ei ole.

Alzheimerin tauti on 2000-luvun seniiliys. Potilaat ja heidän perheensä antavat omat nimensä sille, mitä heillä on ja miksi heitä hoidetaan. Ehkä he sanovat, että heillä on epänormaalia amyloidia tai sanalla sanoen amyloidoosi.

Tämä uudelleen nimeäminen on järkevää. Lääke, joka kohdistuu patologiaan, kohdistuu leimautumiseen. Se tarjoaa jonkinlaisen selityksen sille, mikä on vialla, toivoa hoidosta ja keinon miettiä sairautta uudelleen ja jopa nimetä se uudelleen.

Kolesterolia alentavat statiinilääkkeet, joita testattiin ensimmäisen kerran 1980-luvulla, muokkasivat sydänsairauden uudelleen ”hyvän” ja ”pahan” kolesterolin testiksi. Sen jälkeen kun fluoksetiini kastettiin Prozaciksi ja psykiatri ja kirjailija Peter Kramer neuvoi Amerikkaa kuuntelemaan sitä, masennuslääkkeet muokkasivat masennuksen uudelleen. Prozac ja sen monet serkut eivät vain hoitaneet amerikkalaisten masennusta ja ahdistusta. Prozacin käyttö muutti masennuksen serotoniinitasapainon ongelmaksi. Leimaavasta mielisairaudesta tuli lähes yleismaailmallinen kokemus.

Niin tulee tapahtumaan myös Alzheimerin taudin uudelleenmuotoilu. Sillä adukanumabi ei ole vain lääke – se on myös ajatus. Aivan kuten Amerikan vallankumous ja laukaus, joka kuultiin maailman ympäri.

Jason Karlawish, M.D., on lääketieteen, lääketieteellisen etiikan ja terveyspolitiikan sekä neurologian professori Pennsylvanian yliopistossa ja Penn Memory Centerin toinen johtaja. Hän ilmoittaa saaneensa tukea Alzheimerin taudin kliinisiin tutkimuksiin Eli Lilly and Co:lta ja Novartikselta.