Ahdistus, amygdala ja autismi

Yksi yleisimmistä ja ahdistavimmista samanaikaisista mielenterveysongelmista henkilöillä, joilla on autismikirjon häiriö (ASD), on ahdistus. Ahdistuneisuushäiriöitä esiintyy vähintään 50 prosentilla henkilöistä, joilla on ASD, ja joidenkin arvioiden mukaan jopa 80 prosentilla.1-4 Ahdistuneisuuden ja autismin välinen suhde on monimutkainen, ja ahdistuneisuusoireita on usein vaikea erottaa autismin oireista. Ajattele sosiaalisia ongelmia autismissa. Johtuvatko ne sosiaalisesta ahdistuneisuudesta, kiinnostuksen puutteesta, sosiaalisen vuorovaikutuksen osaamisen puutteesta vai kaikista näistä tekijöistä?

Ahdistuneisuus on ollut kuuma aihe autismitutkimuksessa, koska vaikka autismin ydinoireisiin ei ole lääkehoitoja, ahdistuneisuuteen on olemassa monia käyttäytymiseen liittyviä ja farmakologisia hoitoja. Autismiin liittyvän ahdistuksen hoitaminen voi parantaa elämänlaatua huomattavasti.

Pelon ja ahdistuksen neurobiologiaa on tutkittu valtavasti, ja suuri osa tutkimuksesta on tehty eläinmalleilla, kuten hiirillä. Esimerkiksi amygdala-nimisen aivoalueen on osoitettu olevan vahvasti yhteydessä pelko- ja ahdistusoireisiin.5 Ahdistus ja pelko ovat molemmat normaaleja reaktioita, jotka evolutiivisesta näkökulmasta katsottuna ovat olemassa organismin suojelemiseksi. Amygdalaa on usein kutsuttu ”vaaranilmaisimeksi”, ja se on ratkaisevan tärkeä yksilön ja lajin selviytymisen kannalta. Monet neurotieteilijät ovat arvelleet, että amygdalan epänormaali toiminta voi johtaa ahdistukseen tai pelon tunteeseen silloin, kun vaaraa ei ole olemassa. Kun otetaan huomioon ahdistuneisuuden yhteys autismiin, ei pitäisi olla yllättävää, että on olemassa huomattavaa näyttöä siitä, että amygdalan rakenne ja toiminta autismissa on muuttunut.

Joitakin vahvimpia todisteita siitä, että amygdala on muuttunut autismissa, on hiljattain saatu Schumannin laboratorion Schumannin laboratoriossa Kalifornian yliopistossa Davisissa tehdyistä kuolemanjälkeisistä aivojen analyyseistä. Tämän mahdollistivat perheet, jotka tekivät päätöksen lahjoittaa läheisensä aivot tutkimukseen heidän kuoltuaan. Avino ja hänen kollegansa6 havaitsivat, että tyypillisesti kehittyvillä ihmisillä amygdalan hermosolujen määrä kasvaa lapsuudesta aikuisuuteen. Tämä on sinänsä epätavallista, sillä on vain harvoja aivoalueita, joiden neuronien määrä kasvaa syntymän jälkeen. Tässä tutkimuksessa silmiinpistävää oli se, että autismin kirjon henkilöiden amygdalan neuronien määrä oli suurempi pienillä lapsilla, mutta pienempi aikuisilla. Kuten kaaviosta nähdään, verrattuna tyypillisesti kehittyviin (NT) henkilöihin, ASD:tä sairastavien pienten lasten amygdalassa on 11 % enemmän neuroneja, mutta 20 % vähemmän neuroneja ASD:tä sairastavilla aikuisilla.6 Nämä havainnot laajensivat merkittävästi aiempia tutkimuksia amygdalasta autismissa.7,8

Mikä aiheuttaa tämän epänormaalin kehityskulun autistisessa amygdalassa? Miten tämä muuttunut kehitys liittyy autismin kirjon henkilöiden ahdistuneisuuteen? Näihin kysymyksiin vastaaminen edellyttää lisätutkimuksia. Koska autismin kirjon henkilöiden perheet ja tyypilliset henkilöt ovat lahjoittaneet anteliaasti aivokudosta, olemme kuitenkin alkaneet ymmärtää ASD:n neuropatologiaa. Ymmärryksen myötä on mahdollista kehittää kohdennettuja hoitoja. Koska nämä muutokset amygdalassa tapahtuvat lapsen syntymän jälkeen, tämä tutkimus on saattanut tunnistaa varhaisen kriittisen ikkunan interventioille.