Atraumaattinen restauraatiohoito
4.2 Yksittäinen okklusiivinen posteriorinen restauraatio pysyvissä ja maitohampaissa
Pysyvissä hampaissa tavanomaisten GIC-restauraatioiden laskennallinen AFR (1,17 %) oli alhaisempi kuin ART-GIC-restauraatioiden laskennallinen AFR (8,0 %). Vastaavasti maitohampaassa tavanomaisten GIC-restauraatioiden AFR (4,78 %) oli edelleen pienempi kuin ART-GIC-restauraatioiden (8,95 %) (taulukko 1). Näyttää siltä, että okklusiivisten restauraatioiden valmistuksessa käytetyllä konventionaalisella GIC-tekniikalla saavutettiin parempi eloonjäämisaste kuin ART-GIC-tekniikalla riippumatta siitä, asetettiinko restauraatiot primaarihampaaseen vai pysyvään hampaaseen. Yleisesti ottaen yksi selittävistä tekijöistä oli perinteisen tekniikan hyvin kontrolloidut olosuhteet, joilla saavutettiin parempi kenttäeristys ja autettiin käyttäjiä suorittamaan kontrolloidumpi kaviteetin valmistelu. Toinen tekijä voi johtua välittömästä viimeistelystä oikean okklusaalisen suhteen saavuttamiseksi tavanomaisessa tekniikassa.
Konventionaalisten GIC-korjausten keskimääräinen AFR pysyvissä hampaissa (1,17) oli alhaisin. Taulukon 3 tiedoista (artikkelit 1-5, 21-22) käy ilmi, että useimmissa tutkimuksissa käytettiin kokeilumateriaalina Equia Filiä, nanotäytteisellä hartsipinnoitteella varustettua HVGIC-korjausta, jonka AFR-arvot olivat hieman alhaisemmat (0-0,31 %) kuin muiden GIC-korjausten AFR-arvot (4,08-4,48 %) joissakin tutkimuksissa . Voidaan selittää, että nanotäytteisellä hartsipinnoitteella varustetun Equia Filin tulokset olisivat paremmat, koska kosteuskontaminaation mahdollisuus GIC:n kovettumisen aikana on pienempi ja koska varhainen purentavoimien aiheuttama vikaantuminen on vähäisempää. Lisäksi nanotäytteinen hartsipinnoite (keskimääräinen paksuus 35-40 μm) voi tunkeutua GIC:n pintaan ja tiivistää mahdolliset viat, mikä hidastaa halkeamien etenemistä. Vaikka nanotäytteisen hartsipinnoitteen tehokkuus on ollut epäselvä, jotkin tutkimukset osoittivat, että se pystyi merkittävästi lisäämään Equia Filin taivutuslujuutta ja että siitä on hyötyä okklusiivisen kulumisen vähentämisessä. Resiinipinnoitteella varustetun Equia Fil -materiaalin säilyvyys (AFR = 0 %) oli samankaltainen kuin resiinikomposiitin säilyvyys yksipintaisissa okklusaalisissa restauraatioissa 6 vuoden ajan. Lisäksi okklusaalisten tavanomaisten GIC-restauraatioiden keskimääräinen laskennallinen AFR (1,17 %) oli edelleen alhaisempi kuin tavanomaisten amalgaamirestauraatioiden (5,01 %) (taulukko 2). Friedlin tutkimuksessa todettiin, että vaikka okklusaalisten restauraatioiden eloonjäämisprosentti oli 100 % kahden vuoden aikana, joissakin restauraatioissa esiintyi hyväksyttävää mutta selvää tilavuushäviötä okklusaaliselta pinnalta (3,8 %) ja havaittavaa karheutta (11,2 %), kun taas selvää marginaalista hajoamista ei raportoitu. Kirjoittajat selittivät myös, että pieni okklusaalinen tilavuushäviö saattoi johtua GIC:n hartsipinnoitteen vaikutuksesta. Toisessa tutkimuksessa ei havaittu merkittävää eroa marginaalisen värjäytymisen välillä Fuji IX GP Extra -tekniikan kanssa tai ilman hartsipinnoitetta ja hartsikomposiitin kanssa okklusaalisissa restauraatioissa .
Pysyvän hampaiston osalta voidaan todeta, että vaikka kyseessä oli lyhytaikainen tutkimus (1 vuosi), siinä ei silti raportoitu merkittävää eroa pienten okklusaalisten GIC-korjausten eloonjäämisasteissa, jotka oli restauroitu joko ART- tai tavanomaisella tekniikalla . ART-GIC-restauraatioiden AFR (8,0 %), joka on laskettu pidempien seurantatutkimusten (MF 3,79 vuotta) perusteella, on korkeampi kuin perinteisesti asetettujen GIC-restauraatioiden AFR (1,17 %) pysyvässä hampaistossa. On kuitenkin havaittavissa, että ART-GIC AFR:n vaihteluväli vaihteli suuresti 0 %:sta 40,56 %:iin (taulukko 2). Wang ym. raportoivat, että Ketac-molaarin kolmen vuoden eloonjäämisaste oli 21 % (AFR 40,56 %), mikä oli paljon alhaisempi kuin useimmissa muissa tutkimuksissa. Frenckenin ym. tutkimus osoitti operaattorin vaikutuksen okklusiivisten ART-restauraatioiden onnistumisprosenttiin. Wangin tutkimuksessa operaattorit olivat koulutettuja hammaslääketieteen opiskelijoita ilman avustajia, kun taas muissa tutkimuksissa käytettiin yleishammaslääkäreitä tai koulutettuja hammaslääkäreitä, joilla on todennäköisesti enemmän kokemusta kuin hammaslääketieteen opiskelijoilla. Tämä saattaa olla syy Wangin tutkimuksen suurempaan epäonnistumisprosenttiin. Toinen syy voi olla se, että Wangin tutkimukseen osallistuneilla oli paljon korkeampi DMFT-pistemäärä (5,92) kuin muihin tutkimuksiin osallistuneilla. Lisäksi toistuvasta karieksesta johtuvaa epäonnistumista havaittiin 22,8 prosentissa epäonnistuneista restauraatioista, mikä oli harvinainen epäonnistumisen syy okklusiivisissa konventionaalisissa GIC-restauraatioissa. Tämä epäonnistumisen syy lisäsi epäonnistumisprosenttia Wangin tutkimuksessa mekaanisen epäonnistumisen lisäksi. Toisessa van Gemert-Schriksin ja muiden tekemässä tutkimuksessa raportoitiin ART-GIC-restauraatioiden huonosta toimivuudesta sademetsäympäristössä asuvien lasten pysyvissä hampaissa (AFR = 33,36 %). Kirjoittajat pohtivat mahdollisia syitä, kuten kulttuurisia ruokavaliovaikutuksia (kovien hedelmien syönti) sekä sitä, ettei restauraation jälkeisen aterian nauttimisen välttämistä valvottu. Joidenkin restauraatioiden (9,2 %) raportoitiin kontaminoituneen syljen kanssa toimenpiteiden aikana, mikä voi myös liittyä suureen epäonnistumiseen. Wangin ym. ja van Gemert-Schriksin ym. tutkimusten kaksi korkeinta AFR-arvoa aiheuttivat voimakkaan vaikutuksen AFR-tietojen jakaumaan, sillä keskiarvon (8,0 %) ja mediaanin (5,38 %) välillä oli huomattava ero (taulukko 2). Jos ART-GIC-okklusiivisten restauraatioiden AFR:n mediaania (5,38 %) käytetään keskiarvon sijasta vertailtaessa epäonnistumisprosentteja okklusiivisiin amalgaamirestauraatioihin (4,89 %), okklusiivista ART-tekniikkaa voidaan pitää vaihtoehtoisena hoitovaihtoehtona pysyvälle hampaistolle, joka perustuu hyväksyttävään suorituskykyyn ja hyvään potilaspalautteeseen, koska tämä lähestymistapa aiheuttaa vähemmän epämukavuutta . Kahdessa tutkimuksessa vertailukohtana käytettiin amalgaamia, ja niissä raportoitiin amalgaami- ja ART-GIC-restauraatioiden samankaltaisesta selviytymisestä. Sitä vastoin Kalf-Scholte et al. havaitsivat amalgaamin hieman paremman onnistumisprosentin (90,4 %) verrattuna hopeavahvisteiseen GIC-korjaukseen (81 %) kolmen vuoden aikana. Oli mahdollista, että toimenpiteeseen sisältyvä amalgaamin lopullinen kiillotus vaikutti tuloksiin, mikä johti parempaan anatomiseen muotoon ja parempaan okkluusioon sekä poisti amalgaamin marginaalisen ylimäärän, mikä esti amalgaamin marginaalisen murtumisen.
Okklusaalisilla tavanomaisilla GIC-restauraatioilla primaarihampaissa oli selvästi korkeampi AFR (4,78 %) kuin pysyvissä hampaissa käytetyllä samalla tekniikalla (1,17 %), kun taas okklusaalisilla ART-GIC-restauraatioilla (8,95 %) oli lähes vastaava AFR kuin vastaavalla tekniikalla pysyvään hampaistoon tehdyillä restauraatioilla (8,0 %). Näyttää siltä, että nanohartsipinnoitteella varustettu Equia Fil, jota käytetään yleensä pysyvien hampaiden tutkimuksissa, saattaa johtaa erilaisiin tuloksiin kuin perinteisesti asetetut restauraatiot molemmissa hampaistoissa. Kun tarkastellaan maitohampaiden tavanomaisten restauraatioiden GIC-järjestelmää (taulukko 4), useimmissa tutkimuksissa käytettiin GIC-järjestelmää ilman hartsipinnoitetta lukuun ottamatta Rutarin ym. tutkimusta (käytettiin Fuji IX:ää ja hartsipinnoitetta). Tästä tutkimuksesta saatiin näin ollen erinomaiset tulokset, joiden mukaan AFR oli 0 % kolmen vuoden aikana.
Katsottaessa GIC-tyypin vaikutusta okklusaalisiin restauraatioihin ART-tekniikan tiedot pysyvistä hampaista (AFR = 8,0 %) eivät riittäneet keskusteluun. Siitä huolimatta oli edelleen epäselvää, voidaanko normaaliviskositeettista itsekovettuvaa GIC:tä (Fuji II, Chemfil) sekä hopeavahvistettua GIC:tä (Chelon Silver, Miracle Mix) käyttää asianmukaisesti yksipintaisissa okklusaalisissa ART-restauraatioissa. Kahdessa tutkimuksessa saatiin hyviä tuloksia (Chelon Silver ja Miracle Mix: AFR = 6,78 % ; Fuji II: AFR = 6,46 % ). Sen sijaan kolmessa muussa tutkimuksessa raportoitiin keskimääräistä AFR-arvoa alhaisemmat AFR-arvot (ei-ART GIC: AFR = 18,15 % ; Fuji II: AFR = 15,24 % ; Chemfil: AFR = 14,73 % ). Yhdessä tutkimuksessa raportoitiin, että Vitremerin (RMGIC) eloonjäämisprosentti oli merkittävästi parempi (100 %) verrattuna Ketac Molariin (korkeaviskositeettinen GIC) (80,9 %) kahden vuoden aikana.
Primäärihampaiden ART-GIC-restauraatioiden osalta näyttää siltä, että operaattori saattoi olla GIC:n eloonjäämiskykyyn vaikuttava tekijä, jos mukaan otettiin myös kokemattomia operaattoreita, samoin kuin edellä kuvatuissa pysyvän hampaan ART-GIC-restauraatioissa. Kolmessa tutkimuksessa tutkittiin perustutkinto-opiskelijoiden tai terveydenhuoltohenkilöstön suorittamia restaurointitoimenpiteitä, ja niissä todettiin korkea AFR (22,54 %, 18,15-29,29 % ja 10,4 %) verrattuna muihin tutkimuksiin, joissa operaattoreina käytettiin hammaslääkäreitä. Jos nämä kolme mainittua tutkimusta jätettäisiin pois analyysistämme, AFR-arvot laskisivat 8,95 prosentista 5,24 prosenttiin (mediaani 3,62 %). Nämä arvot olivat lähes samanlaisia kuin tavanomaisten okklusaalisten GIC-restauraatioiden AFR-arvot (keskiarvo 4,78 %, mediaani 5,13 %) ja tavanomaisten okklusaalisten amalgaamirestauraatioiden AFR-arvot (keskiarvo 4,32 %, mediaani 4,68 %) maitohampaissa. Havaintomme oli yhdenmukainen Yu ym. tutkimuksen kanssa, jossa verrattiin ART- ja tavanomaista tekniikkaa ja todettiin, että ART- (5,1 % tai 5,3 %) ja tavanomaisen GIC-korjauksen (5,6 % tai 3,2 %) AFR-arvoissa ei ollut merkittävää eroa kahden vuoden aikana. Nämä analyysit näytti myös siltä, että ne oli tehty samalla tavalla kuin muut tutkimukset, jotka osoittivat samankaltaisia tuloksia ART-GIC:n ja amalgaamirestauraatioiden tai ART-GIC:n ja resiinikomposiittirestauraatioiden välillä maitohampaissa.