Azilsartaani: Nykyinen näyttö ja näkökulmat verenpainetaudin hoidossa

BY admin
|

Abstract

Hypertensio on edelleen maailmanlaajuinen pandemia, johon liittyy valtava kuolleisuus, sairastuvuus ja terveydenhuoltojärjestelmän taloudellinen taakka. Valitettavasti useimmat verenpainetautipotilaat tarvitsevat lopulta kahta tai useampaa lääkettä yhdistelmänä saavuttaakseen tavoiteverenpaineensa (BP). Tämän vuoksi tehokkaampien verenpainelääkkeiden markkinoille tulo on tervetullut merkki. Angiotensiinireseptorin salpaajat (ARB-lääkkeet) ovat verenpainetaudin hoidon kulmakiviä päivittäisessä käytännössä. Kaikista ARB-lääkkeistä atsilsartaani on osoittautunut tehokkaammaksi useimmissa tähän mennessä tehdyissä vertailevissa tutkimuksissa. Atsilsartaani on uusin verenpainetaudin hoitoon hyväksytty ARB, jolla on parempi teho ja vähäiset haittavaikutukset. Tässä katsauksessa korostetaan atsilsartaanin merkitystä verenpainetaudin hoidossa nykyaikana.

1. Johdanto

Hypertensio on edelleen maailmanlaajuinen terveyspandemia, joka aiheuttaa valtavaa kuolleisuutta ja sairastavuutta. Se aiheuttaa lähes puolet CVD- ja aivohalvauskuolemista . Valitettavasti se ei ole enää läntisen maailman sairaus, ja Etelä-Aasiassa lähes kolmannes väestöstä kärsii verenpaineesta . Tilannetta pahentaa se, että viimeaikaiset NHANES-tiedot osoittavat, että sairauden hoitoprosentti on vain 71-80 prosenttia, kun taas yleinen hoitoprosentti on surkea, 45-50 prosenttia. Vielä tärkeämpää on, että suurin osa heistä tarvitsee kaksi tai useampia lääkeyhdistelmiä saavuttaakseen verenpainetavoitteensa.

Reeni-angiotensiini-aldosteronijärjestelmään (RAAS) kohdistuvat lääkkeet ovat verenpainetaudin hoidon kulmakivi. RAAS:n salpaajien luetteloon kuuluu neljä molekyyliluokkaa: angiotensiinikonvertaasientsyymin (ACE) estäjät, angiotensiinireseptorin salpaajat (ARB:t), mineralokortikoidireseptorin antagonisti ja suorat reniinin estäjät (DRI) (kuva 1). Aldosteroniantagonistit on ensisijaisesti varattu resistenttiin verenpainetautiin, kun taas DRI:tä koskevissa suurissa tutkimuksissa ei saavutettu ensisijaisia päätetapahtumia. Näin ollen RAAS-modulaattoreihin kuuluvat päivittäisessä hypertensiokäytännössä ACEi ja ARB. Suotuisan sivuvaikutusprofiilin vuoksi monet lääkärit valitsevat ARB:n ACEi:n sijasta ensilinjan hoidoksi.

Kuva 1
Reniini-angiotensiini-aldosteronijärjestelmään vaikuttavat lääkkeet. ACE, angiotensiinikonvertaasientsyymi; ACE-i, angiotensiinikonvertaasientsyymin estäjä; ARB, angiotensiinireseptorin salpaaja; DRI, suora reniinin estäjä; MRA, mineralokortikoidireseptoriantagonisti ja AT1, angiotensiini 1.

2. ARB:iden kehittyminen verenpainetaudissa

ARB:t vaikuttavat estämällä angiotensiini II:n tyypin 1 reseptoria ja vähentämällä RAAS:iin liittyviä haittavaikutuksia. Ensimmäinen ARB, joka hyväksyttiin verenpainetaudin hoitoon, oli losartaani vuonna 1986. Maaliskuuhun 2018 mennessä Food and Drug Administration (FDA) on hyväksynyt 8 ARB-lääkettä eri käyttöaiheisiin. Kronologisessa järjestyksessä luettelossa ovat losartaani, valsartaani, kandesartaani, irbesartaani, eposartaani, telminsartaani, olmesartaani ja atsilsartaani, joka on viimeisin lisäys (kuva 2).

Kuva 2
Erilaisia ARB:iden kehityksen vaiheita. Eprosartaani oli toinen Glaxo Smithkline -yhtiön vuonna 1992 kehittämä ARB, mutta sitä ei ole markkinoitu maassamme, vaikka se on saanut USFDA:n hyväksynnän; losartaani sai USFDA:n hyväksynnän vasta vuonna 1995.

Koska ARB:t aiheuttavat annosriippuvaisen perifeerisen resistenssin alenemisen, se vähentää aldosteronin vaikutusta munuaiseen ja perifeeriseen verisuonistoon, mukaan lukien sileän lihaksen verisuonten tonuksen aleneminen. ARB-lääkkeitä on käytetty menestyksekkäästi verenpainetaudin, sepelvaltimotaudin, sydämen vajaatoiminnan, kroonisen munuaissairauden ja muiden sekalaisten sairauksien hoidossa. Eri ARB-lääkkeiden farmakokinetiikka ja farmakodynamiikka ihmiskehossa eroavat toisistaan, koska niillä on erilainen affiniteetti angiotensiinireseptoriin ja muita mekanismeja. Merkittävimmät tutkimukset eri ARB-lääkkeistä, jotka on hyväksytty maassamme verenpainetaudin hoitoon, ovat LIFE (losartaani), ROADMAP (olmesartaani), VALUE (valsartaani) ja ON TARGET (telmisartaani) (ks. taulukko 1).

ARB Suurimmat tutkimukset Potilaiden määrä Vuosi Päällimmäiset havainnot
Losartaani LIFE 9193 2002 Losartaani ehkäisee enemmän kardiovaskulaarista sairastuvuutta ja kuolemaa kuin atenololi vastaavalla verenpaineen alenemisella, ja se on paremmin siedetty. Losartaanista näyttää olevan muitakin hyötyjä kuin verenpaineen aleneminen
Telmisartaani ONTARGET 25,620 2008 Telmisartaani vastasi ramipriiliä potilailla, joilla oli verisuonitauti tai suuren riskin diabetes, ja siihen liittyi vähemmän angioedeemaa. Näiden kahden lääkkeen yhdistelmään liittyi enemmän haittatapahtumia ilman, että hyöty olisi lisääntynyt
Olmesartaani ROADMAP 1147 2015 Lisähoito angiotensiinireseptorin salpaajan kanssa, olmesartaani, ei parantanut kliinistä lopputulosta hypertensiivisillä potilailla, joilla oli krooninen sydämen vajaatoiminta (CHF) ja joita hoidettiin angiotensiinikonvertaasientsyymin (ACE) estäjillä, β-salpaajilla, tai molemmilla
Valsartaani VALUE 15,425 2004 Hypoteesin mukaan vastaavalla verenpainekontrollilla, valsartaani vähentäisi sydämen sairastuvuutta ja kuolleisuutta enemmän kuin amlodipiini hypertensiivisillä potilailla, joilla on suuri sydän- ja verisuonitautiriski, ei voitu todistaa
Epäsuhtainen verenpaineen aleneminen saattaa selittää ryhmien väliset erot syykohtaisissa lopputuloksissa. Tulokset korostavat nopean verenpaineen hallinnan merkitystä hypertensiivisillä potilailla, joilla on suuri kardiovaskulaarinen riski
Taulukko 1
ARB-lääkkeitä koskevat päätutkimukset ja niiden keskeiset tulokset.

3. Azilsartaani: ARB with a Difference

Azilsartaanimedoksomiilin (kehityskoodi: TAK-491) on kehittänyt Takeda Global Research & Development Centre, Inc, Yhdysvalloissa, ja se sai FDA:n hyväksynnän helmikuussa 2011 aikuisten verenpainetaudin hoitoon. Azilsartaani on nyt maailmanlaajuisesti hyväksytty verenpainetaudin hoitoon joko aihiolääkkeenä (Azilsartan medoxomil) tai primaariyhdisteenä.

4. Vaikutusmekanismi, farmakodynamiikka ja farmakokinetiikka

Azilsartaanimedoksomiili on aihiolääke, joka hydrolysoituu ruoansulatuskanavassa ennen imeytymistä elimistöön. Atsilsartaani vaikuttaa angiotensiini II:een annosriippuvaisesti. Kun atsilsartaania on annettu terveille koehenkilöille, plasman angiotensiini I- ja II-pitoisuudet nousivat, plasman reniiniaktiivisuus lisääntyi ja plasman aldosteronipitoisuudet laskivat. Atsilsartaani ei aiheuta kliinisesti merkittäviä vaikutuksia seerumin natriumiin tai kaliumiin. Suun kautta annostelun jälkeen atsilsartaanimedoksomiilin biologinen hyötyosuus on noin 60 % ja huippupitoisuus plasmassa saavutetaan 1,5-3 tunnin kuluessa. Atsilsartaanin biologiseen hyötyosuuteen ei liity yhteisvaikutuksia ruoan kanssa.

Atsilsartaani on läheistä sukua kandesartaanille, jolla on muihin ARB-lääkkeisiin verrattuna suurempi teho ja pidempi vaikutusaika. Toisin kuin kandesartaani, joka on annettava suun kautta aihiolääkkeenä (kandesartaanisileksetiili) biologisen hyötyosuuden parantamiseksi, atsilsartaani on yhtä tehokas joko esterin aihiolääkkeenä (atsilsartaanimedoksomiili) tai itse perusyhdisteenä. Atsilsartaani sisältää okso-oksadiatsolirenkaan, jota ei esiinny yhdessäkään kliinisesti hyväksytyssä ARB-lääkkeessä, mikä tekee atsilsartaanista vähemmän happaman ja lipofiilisemmän kuin muut.

5. Vertailu muihin sartaneihin: Kliininen näyttö

Kaikki tärkeimmät head-to-head satunnaistetut kontrolloidut tutkimukset osoittavat, että atsilsartaanilla on voimakkaampi verenpainetta alentava vaikutus kuin muilla luokkansa lääkkeillä. Tämä voimakas verenpainetta alentava vaikutus sisältää paremman kliinisen systolisen verenpaineen (SBP), diastolisen verenpaineen (DBP) ja 24 tunnin ambulatorisen verenpaineen (kuva 3, taulukko 2).

Kuva 3
Atsilsartaanin ja muiden RAAS-salpaajien vertailu kliinisissä tutkimuksissa 24 tunnin keskimääräisen systolisen verenpaineen (SBP, mitattuna ambulatorisella verenpaineseurannalla) alenemisen osalta lähtötilanteesta. Vertailuhaarana eri tutkimuksissa käytetyt RAAS-salpaajat olivat seuraavat: White ym., valsartaani 320 mg (violetti palkki) ja olmesartaani 40 mg (vihreä palkki); Bonner ym., ramipriili 10 mg; Bakris ym., olmesartaani 40 mg; Sica ym., valsartaani 320 mg; Rakugi ym, kandesartaani.

.

Atsilsartaanin tärkeimmät tutkimukset/tutkimukset
Suunnittelu Potilaiden lukumäärä Sisäänottokriteerit Kesto annos Primäärinen lopputulos Tulokset
Sica et al. RCT, kaksoissokkoutettu, lumelääkekontrolloitu 984 SBP 150-180 mm Hg ja 24 tunnin keskimääräinen SBP 130-170 mm Hg 24 viikkoa Azilsartaani 40 tai 80 mg OD vs. valsartaani 320 mg OD Muutos 24 tunnin keskimääräisessä SBP:ssä ABPM:n avulla lähtötilanteesta Azilsartaani 40 mg (-14,9) ja 80 mg (-15,3) paransivat merkitsevästi 24 tunnin keskimääräistä SBP:tä (-11,3)
Bakris ym. RCT, kaksoissokkoutettu, lumelääkekontrolloitu 1275 SBP 150-180 mm Hg tai 24 tunnin keskimääräinen SBP 130-170 mm Hg 6 viikkoa Azilsartaani 20, 40, 80 mm Hg OD vs. olmesartaani 40 mg OD vs. lumelääke Muutos 24 tunnin keskimääräisessä SBP:ssä ABPM:n avulla lähtötilanteesta Azilsartaani 80 mg (-14,6) paransi merkitsevästi keskimääräistä SBP:tä vs. olmesartaani (-12,6) () 40 mg:n annos ei ollut huonompi kuin olmesartaani
White ym. RCT, kaksoissokkoutettu, lumelääkekontrolloitu 1291 SBP 150-180 mm Hg ja 24 tunnin keskimääräinen SBP 130-170 mm Hg 6 viikkoa Azilsartaani 40, 80 mg OD vs. olmesartaani 40 mg OD vs. valsartaani 320 mg OD Muutos 24 tunnin SBP:ssä ABPM:n avulla lähtötilanteesta Azilsartaani 80 mg (-14,5) paransi keskimääräistä SBP:tä merkittävästi enemmän kuin olmesartaani (-11,7) ja valsartaani (-10,2). Atsilsartaani 40 mg (-13,4) ei huonompi kuin olmesartaani
Rakugi ym. RCT, kaksoissokkoutettu, lumelääkekontrolloitu 622 Aluokan I-II essentiaalinen hypertensio 16 viikkoa Azilsartaani 20-40 mg OD vs. kandesartaani 8-12 mg OD Muutos istuman SBP:ssä, DBP:ssä ja ABPM:ssä Atsilsartaani paransi merkittävästi DBP:tä (-12.4) vs. kandesartaani (-9.8) () ja SBP:tä atsilsartaani (-21.8) vs. kandesartaani (-17.5) ()
Gitt ym. (EARLY-rekisteri) Prospektiivinen, havainnoiva, kansallinen, monikeskuksinen rekisteri 3849 >18 vuotta, essentiaalinen verenpainetauti 12 kk:n Atsilsartaani 40 ja 80 mg vs. ACE:n estäjä (pääasiassa ramipriili 10 mg) Muutos kliinisessä SBP:ssä, DBP:ssä ja ABPM:ssä Atsilsartaani 40 ja 80 mg alensi sekä kliinistä systolista BP:tä että keskimääräistä ambulatorista systolista BP:tä merkitsevästi enemmän kuin ramipriili 10 mg:n annoksella. Kliininen SBP -20,6 + -0,9 40 mg:lla ja -21,2 ± 0,9 80 mg:lla Vs. ramipriili -12,2 ± 0,9
Takagi ym. Meta-analyysi 6152 Välttämätön verenpainetauti – Azilsartaani 40 mg vs. kontrolli Muutos SBP:ssä ja DBP:ssä SBP:n alenemisero -4.2 mm Hg; DBP:n alenemisero -2.58; SBP (ABPM) -3.33 mm Hg; DBP (ABPM) -2.12 mm Hg ()
Kario ym. RCT 668 Vaiheen I ja II verenpainetauti 8 viikkoa Azilsartaani 20 mg vs. amlodipiini 5 mg Nukkumisen ABPM Naisten >60-vuotiaiden keskuudessa samankaltainen unen aikainen verenpaineen kontrolliaste, vaikka suuntaus suosi amlodipiinia (35 % vs. 30 %)
Taulukko 2
Tärkeimmät atsilsartaanitutkimukset ja niiden tulokset.

Sica ym. vertasivat satunnaistetussa, kaksoissokkoutetussa, lumekontrolloidussa tutkimuksessa atsilsartaanimedoksomiilia ja valsartaania primaarisen verenpainetaudin hoidossa käyttäen ambulatorista ja kliinistä verenpaineen mittausta . Tutkimuksessa atsilsartaani 40 mg (-14,9 mm Hg) ja 80 mg (-15,3 mm Hg) paransivat merkittävästi 24 tunnin keskimääräistä SBP:tä kuin valsartaani (-11,3 mm Hg; ).

Bakris ym. vertasivat atsilsartaanimedoksomiilia ja olmesartaanimedoksomiilia 1275:llä primaarista verenpainetautia sairastavalla potilaalla. Atsilsartaani 80 mg (-14,6 mm Hg) paransi merkitsevästi keskimääräistä SBP:tä verrattuna olmesartaaniin (-12,6 mm Hg; ), kun taas atsilsartaanin 40 mg:n (-13,5 mm Hg) annos ei ollut huonompi kuin olmesartaanin. Tässä tutkimuksessa atsilsartaani oli hyvin siedetty ja tehokkaampi maksimiannoksellaan kuin olmesartaanimedoksomiilin suurin annos .

White ym. vertasivat atsilsartaani 40-80 mg:n annosta valsartaaniin 320 mg:n ja olmesartaaniin 40 mg:n annokseen kaksoissokkoutetussa, lumekontrolloidussa RCT:ssä . Tutkimustulokset osoittivat, että atsilsartaani 80 mg (-14,5) paransi keskimääräistä SBP:tä merkittävästi enemmän kuin olmesartaani (-11,7) ja valsartaani (-10,2). Atsilsartaanimedoksomiili 40 mg (-13,4 mm Hg) ei myöskään ollut huonompi kuin 40 mg olmesartaani (-1,4 mm Hg).

Toisessa RCT-tutkimuksessa, jossa Rakugi ym. vertasivat atsilsartaania 20-40 mg kandesartaania 8-12 mg:aan, todettiin DBP:n parantuneen merkittävästi (-12,4 vs. -9.8; ) ja SBP (-21,8 vs. -17,5; ) atsilsartaanilla sekä 24 tunnin ambulatorinen verenpaine .

Saksassa tehdyssä prospektiivisessa, havainnoivassa, monikeskuksisessa EARLY-rekisterissä verrattiin potilaita, joille aloitettiin joko atsilsartaania tai ACE:n estäjää sisältävä monoterapia . Tulokset osoittivat, että atsilsartaanimedoksomiililla saavutettiin tilastollisesti merkitsevä, joskin pieni parannus verenpaineen hallinnassa. Useammat atsilsartaania saaneet potilaat saavuttivat verenpaineen tavoitetason verrattuna ACE:n estäjiin (61,1 % vs. 56,4 %; ).

Takagi ym. tekivät meta-analyysin, johon sisältyi yhteensä 6152 potilasta seitsemästä satunnaistetusta kontrolloidusta tutkimuksesta, joissa atsilsartaania käytettiin . Yhteenlaskettu analyysi viittasi siihen, että 40 mg atsilsartaania satunnaistettujen potilaiden verenpaineen muutokset vähenivät merkittävästi verrattuna kontrollihoitoon (kliininen SBP: -4,20 mmHg; 95 % CI: -6,05-2,35 mmHg; ; kliininen DBP: -2,58 mmHg; 95 % CI: -3,69 -1,48 mmHg; ; 24 tunnin keskimääräinen SBP: -3,33 mm Hg; 95 % CI: -4,74 -1,93 mm Hg; ; ja 24 tunnin keskimääräinen DBP: -2,12 mm Hg; 95 % CI: -2,74 -1,49 mm Hg; ). Meta-analyysissä todettiin, että verenpainepotilailla atsilsartaanihoito johti suurempaan verenpaineen alenemiseen.

6. Atsilsartaani yhdistelmähoidossa

Kirjallisuudessa on muutamia tutkimuksia, joissa verrataan atsilsartaanipohjaisia yhdistelmähoitoja, ja useimmissa niistä on käytetty atsilsartaania yhdessä kloortalidonin kanssa. Suurimmassa tällaisessa tutkimuksessa Cushman ym. vertasivat atsilsartaanin (40/80 mg) ja kloorthalidonin yhdistelmää olmesartaanin (40 mg) ja hydroklooritiatsidin yhdistelmään . Tutkimukseen osallistui 1071 potilasta, joilla oli vaiheen 2 verenpainetauti, ja siinä arvioitiin keskimääräinen ABPM-paine (systolinen verenpaine) 12 viikon kuluttua. Atsilsartaanipohjaiset yhdistelmähoidot alensivat systolista verenpainetta (ABPM) paremmin kuin olmesartaanipohjaiset hoidot ( kaikkien vertailujen osalta, kuva 4).

Kuva 4. Kliiniset tutkimukset, joissa atsilsartaanin kanssa toteutettua yhdistelmähoitoa verrattiin päähän kohdistuvassa vertailussa keskimääräisen systolisen verenpaineen alenemiseen lähtötilanteesta. ABPM:llä mitattu 24 tunnin systolinen verenpaine; käytetty kliininen systolinen verenpaine; AZT, atsilsartaani; CLT, klorthalidoni; HCTZ, hydroklooritiatsidi; ja OLM, olmesartaani.

Samoin Bakris ym. vertasivat atsilsartaani- ja klorthalidoni-hoitoa atsilsartaaniin, johon oli yhdistetty hydroklooritiatsidia, 609:llä keskivaikeaa tai vaikeaa verenpainetautia sairastavalla potilaalla . Atsilsartaanin annos oli 40 mg, kun taas diureettiannokset titrattiin 12,5 mg:sta 25 mg:aan. Kliinisen systolisen verenpaineen lasku lähtötasosta oli suurempi klortalidoniin perustuvassa hoidossa (-37,8 mmHg vs. -32,8 mmHg, ).

Mielenkiintoista on, että verenpaineen alentava teho säilyi sekä valkoisella että mustalla rodulla, kuten Ferdinand ym. osoittivat . Tässä kahden RCT:n yhdistetyssä analyysissä atsilsartaanipohjainen yhdistelmä- ja monoterapia johti parempaan verenpaineen hallintaan sekä mustilla että valkoihoisilla, kun sitä verrattiin olmesartaanipohjaiseen hoitoon.

7. Atsilsartaani: Verenpaineen hallintaa laajemmat vaikutukset

Käänteisagonististen vaikutustensa vuoksi atsilsartaanilla on potentiaalisia verenpaineen hallintaa laajempia vaikutuksia, joihin kuuluu angiotensiini II:n haitallisten vaikutusten, kuten sydämen hypertrofian, fibroosin, insuliiniresistenssin ja sepelvaltimoiden plakkien stabiloitumisen, lievittäminen .

Potilailla, joilla on sydämen vajaatoiminta, jossa on säilynyt ulostyöntymisfraktio, atsilsartaani paransi vasemman sydämen kammion diastolisen toiminnon parametreja . Sakomoton ym. viidentoista HfpEF-potilaan tutkimuksessa mitraalirenkaan E/e’ -suhde kaikukardiografiassa pieneni atsilsartaanihoidolla kuuden kuukauden kuluttua, kun taas kandesartaanihoidossa ei tapahtunut muutosta. Tämä oli kuitenkin verrattavissa verenpaineen alenemiseen molemmilla lääkkeillä. Atsilsartaani vähensi tutkimuksessa myös syketaajuutta, kun taas kandesartaani ei.

Atsilsartaani paransi myös endoteelin toimintahäiriötä paremmin kuin amlodipiini, kun sitä arvioitiin virtausvälitteisellä laajentumalla rannevaltimossa. Kaksikymmentäneljän hypertensiivisen potilaan ryhmässä saavutettiin 3 kuukauden atsilsartaanihoidolla parempi virtausvälitteinen laajentuma, korkeampi plasman reniiniaktiivisuus ja alhaisempi plasman aldosteronipitoisuus . Atsilsartaanihoitoon liittyi myös valtimoiden jäykkyysparametrien paraneminen (arvioituna karotis-femoraalisen pulssiaallon nopeudella) 6 kuukauden kohdalla.

Sezain ym. julkaisemassa CHAOS-tutkimuksessa tutkittiin atsilsartaanin ja olmesartaanin vaikutusta plasman reniiniaktiivisuuteen, aldosteroni II:een ja angiotensiiniin potilailla, joilla oli essentiaalinen verenpainetauti sydänleikkauksen jälkeen . Ensisijaisen päätetapahtuman lisäksi CHAOS-tutkimukseen sisältyi myös vasemman kammion massaindeksi (LVMI), arvioitu glomerulussuodatusnopeus (eGFR) ja virtsaneritys toissijaisina päätetapahtumina. Plasman reniinipitoisuudet eivät eronneet ryhmien välillä, mutta aldosteroni- ja angiotensiini II -pitoisuudet olivat alhaisemmat olmesartaanihaarassa. Molemmissa ryhmissä ei ollut eroa eGFR:n ja virtsa-analyysin suhteen. LVMI oli merkitsevästi pienempi olmesartaaniryhmässä kuin atsilsartaaniryhmässä ().

Kustannusvaikuttavuusanalyysi eri ARB-pohjaisten yhdistelmähoitojen välillä on julkaistu . Atsilsartaani plus klortalidoni -yhdistelmähoidolla osoittautui olevan maksimaalinen lisäkustannustehokkuus, jota seurasi losartaani plus hydrokortalidi-pohjainen hoito. Lisääntyneen tehon vuoksi atsilsartaanipohjainen ryhmä oli hallitseva huolimatta hinnan noususta.

8. Lääkkeen haittavaikutukset

Kliinisissä tutkimuksissa havaittuja lääkkeen erilaisia haittavaikutuksia ovat huimaus (8,9 %), seerumin kreatiniinin nousu (3,6 %), väsymys (2 %), ripuli (2 %), hypotensio (1,7 %) ja pyörtyminen (0,3 %) . Hypotensio oli yleisin syy lääkkeen lopettamiseen monoterapian yhteydessä, kun taas kohonnut seerumin kreatiniini ja huimaus olivat yleisimpiä syitä yhdistelmähoidossa kloortalidonin kanssa. Muita valmistajan ilmoittamia haittavaikutuksia olivat väsymys, lihaskouristukset, pahoinvointi ja poikkeavuudet verenkuvassa. Seerumin kreatiniinin nousut olivat usein ohimeneviä ja liittyivät suureen verenpaineen laskuun. Niitä pahensivat korkea ikä (>75 vuotta) sekä diureettien samanaikainen käyttö. Vastaavasti valmistajat varoittavat, että tilavuuden ja suolan puutteesta kärsivät henkilöt ovat alttiimpia lääkkeen verenpainetta alentaville vaikutuksille. Kuten muitakaan ARB-lääkkeitä, sitä ei pidä antaa raskauden aikana.

9. Nykyiset käyttöaiheet

ARB:lla on nykyaikaisista lääkkeistä paras potilastyytyväisyysprofiili (arvioituna pienimmällä hoidon keskeyttämisprosentilla) . Koska atsilsartaanin ylivoimaisuus verenpaineen hallinnassa on osoitettu lukuisilla tiedoilla, voidaan suositella, että jos verenpaine ei ole hallinnassa yhdistelmähoidolla ARB:n kanssa tai ilman ARB:tä, atsilsartaanin lisääminen tai muiden ARB:iden korvaaminen atsilsartaanilla voi olla hyväksyttävä lähestymistapa. Myös de novo -hypertensiossa atsilsartaani on houkutteleva vaihtoehto. Potilaiden, joiden verenpaine on jo hyvin hallinnassa muilla ARB-lääkkeillä, ei kuitenkaan ole välttämätöntä siirtyä atsilsartaaniin. Lääke on mainittu ensilinjan ARB:nä tuoreissa ACC/AHA:n vuoden 2017 hypertensio-ohjeissa . Atsilsartaania käytettiin myös keskeisessä SPRINT-tutkimuksessa, jossa verenpaineen tavoitteet määriteltiin uudelleen. Käytettävissä olevista kliinisistä tutkimuksista saatujen tietojen perusteella atsilsartaanin ja muiden ARB-lääkkeiden välinen annosekvivalenssi on esitetty yhteenvetona taulukossa 3.

Atsilsartaanin ja muiden ARB:iden annosekvivalenssi
Atsilsartaani Valsartaani 320 mg Sica ym.
Azilsartaani Olmesartaani 40 mg White ym.
Azilsartaani Ramipriili 10 mg Gitt ym.
Azilsartaani Amlodipiini 5 mg Kario ja Hoshide
Taulukko 3
Atsilsartaanin ja muiden sartaanien annosekvivalenssi käytettävissä olevien tietojen perusteella.

10. Johtopäätökset

Painetauti on maailmanlaajuinen pandemia, johon liittyy valtava sairastuvuus ja kuolleisuus. Valitettavasti tietoisuus ja valvontaluvut ovat edelleen surkeita jopa länsimaissa. Atsilsartaani on uusin ARB, joka on lisätty verenpainetaudin aseistukseen (kuva 5). Se on osoittautunut tehokkaaksi ARB:ksi, joka on osoittanut paremman verenpaineen hallinnan sekä mono- että yhdistelmähoidossa paitsi muihin ARB:iin myös muihin verenpainelääkkeisiin verrattuna. Lääkkeestä tulee ensisijainen valinta potilaille, joiden verenpaine ei saavuta tavoitetta yhdistelmähoidosta huolimatta. De novo -hypertensiossa ARB on usein ensisijainen valinta niiden paremman siedettävyyden ja tehon vuoksi. Tässä tilanteessa hoitava lääkäri voi harkintansa mukaan aloittaa minkä tahansa valitsemansa ARB:n käytön, mutta edellä käsiteltyjen runsaiden tietojen perusteella atsilsartaani on houkutteleva ensilinjan ARB.

Kuva 5
Take home messages.

Yliintymäristiriidat

Kirjoittajat ilmoittavat, ettei heillä ole eturistiriitoja.