Bofill, Angela

laulaja

Ennen hiphopin valta-aikaa urbaanin nykyradion soittolistoilla 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa kuultiin vokaalimusiikkia, joka leijui lähellä jazzin ja R&B:n välistä rajaa ylittäen vapaasti molempiin suuntiin. Yksi vokaalijazzin ja urbaanin musiikin kantavista voimahahmoista noina vuosina oli Angela Bofill, jonka urheilullinen ääni ja kolmen ja puolen oktaavin vaihteluväli olivat osoitus hänen musiikillisesta koulutuksestaan ja jazz-ambitiostaan. Bofillilla oli kuitenkin soul-laulajan maanläheinen intohimo. ”Kun on valittava, onko hän emotionaalisesti suora vai teknisesti hiottu, hän valitsee lähes väistämättä emotionaalisuuden”, kirjoitti New York Timesin kriitikko Stephen Holden vuonna 1982, taiteilijan uran alkuvaiheessa. Bofillin kymmenen albumia GRP-, Arista-, Capitol-, Jive- ja Shanachie-levymerkeillä määrittelevät yhdessä hienostuneen afroamerikkalaisen popin valtakunnan.

Bofillin kyky siirtyä vaivattomasti tyylilajista toiseen juontaa juurensa osittain hänen monikulttuurisesta taustastaan. Hän syntyi New Yorkin Bronxin kaupunginosassa 2. toukokuuta 1954 ja oli ranskalaistaustaisen kuubalais-amerikkalaisen isän ja puertoricolaissyntyisen äidin tytär. ”Minusta oli todella mukavaa kasvaa erivärisessä perheessä, koska rodusta ei ollut epäselvyyttä – olimme vain ihmisiä”, Bofill kertoi Cheryl Jenkins Richardsonille Chicago Sun-Times -lehdessä. Bofillin kotitaloudessa kuultu musiikki oli niin ikään sekoitus: se vaihteli Aretha Franklinista, lauluyhtye The Plattersista ja Rolling Stonesista latinotähtiin Tito Puenteen ja Celia Cruziin. Bofillin isä oli nuorempana laulanut kuubalaisen bändinjohtajan Machiton kanssa.

Bofill aloitti laulamisen nelivuotiaana ja laulujen kirjoittamisen 12-vuotiaana. Hän alkoi tähdätä kohti musiikkiuraa ja perusti Puerto Rican Supremes -nimisen bändin ollessaan lukiossa. New Yorkin All-City Chorus -yhtyeen solistina toimineella Bofillilla oli erinomainen ääni. Opiskeluaikanaan hän opiskeli klassista lauluääntä ja harkitsi oopperalaulajan uraa. Hän opiskeli Hartt College of Musicissa Hartfordissa, Connecticutissa, ja siirtyi Manhattan School of Musiciin, jossa hän suoritti musiikin kandidaatin tutkinnon vuonna 1976. Esiintymiset paikallisen latinobändin, Ricardo Morrero & the Groupin, kanssa auttoivat maksamaan hänen lukukausimaksunsa, ja hän otti myös sooloja kuuluisan Dance Theater of Harlemin kuoron kanssa. Myöhemmin, uransa hiljaisina kausina, Bofill hankki elantonsa antamalla laulutunteja.

Mikä työnsi Bofillin takaisin popin pariin, oli menestyksen maku: hän levytti Morreron kanssa singlen nimeltä ”My Friend”, jolla hän voitti Latin New York -lehden myöntämän vuoden latinalaulajattaren palkinnon. Hän kirjoitti omia kappaleita ja jopa jazz-sviitin. Kun hän esiintyi Madison Square Gardenissa legendaaristen jazzmiesten Stan Getzin ja Benny Goodmanin kanssa, Bofill alkoi herättää levy-yhtiöiden huomion. Myös johtajat olivat vaikuttuneita hänen monista kyvyistään; hän kirjoitti toisinaan omaa musiikkia. Jazzhuilisti Dave Valentin, Bofillin lukioaikainen ystävä, tasoitti Bofillin tietä hänen GRP-levy-yhtiölleen, ja Bofillin debyyttialbumi Angie julkaistiin vuonna 1978.

Tämä albumi ja sen seuraaja Angel of the Night (1979) poikivat vahvoja singlejä, kuten ”This Time I’ll Be Sweeter” ja ”I Try”, ja voittivat radioasemien ilmasoittoa jazzahtavalla R&B-formaatilla, joka saisi pian nimekseen ”Hiljainen myrsky”. Vuoteen 1979 mennessä Bofillin konsertit täyttivät keskikokoisia saleja, kuten Constitution Hallin Washingtonissa, D.C. Bofill kiersi paljon sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa ja teki vaikutuksen musiikkikirjoittajiin äänensä voimalla ja laajuudella. He eivät voineet olla keskenään yksimielisiä siitä, pitäisikö Bofill luokitella sopraanoksi vai alttoääneksi, sillä hän viihtyi yhtä hyvin äänensä resonoivissa matalammissa rekistereissä kuin stratosfäärimäisessä huipussaan.

Angel of the Night murtautui Billboardin R&B-levyjen listan kärkikymmenikköön, ja vuonna 1980 Bofill sai sopimuksen Arista-levy-yhtiöltä, joka oli tuolloin urbaanin musiikin tulikuumimpiin kuuluva levymerkki hittiherkän toimitusjohtajansa Clive Davisin johdolla. Bofillin kaksi ensimmäistä albumia Aristalle, Something About You (1981) ja Too Tough (1983), merkitsivät hänen suosionsa huippua. Joukko naispuolisia lauludiivejä – Deniece Williams, Melba Moore ja myöhemmin nuori Anita Baker – hallitsivat kaupunkien radioaaltoja tuona aikana, mutta Bofillin sekoitus jazzvokaali-improvisaatiota ja R&B-iskelmää sai konserttiyleisön todella liikkeelle. Too Tough, jonka nimikappaleen ja muut kappaleet tuotti jazz-pop-mestari Narada Michael Walden, nousi Billboardin R&B-singlelistalla kymmenen parhaan joukkoon, ja viisi Bofillin kuudesta albumista vuoteen 1984 mennessä oli viettänyt vaihtelevan pituisia aikoja myös popin top 100 -listalla.

Bofill vaikutti suuresti Bakeriin ja uudempaan sukupolveen korkeatasoisia naisvokalisteja, joihin kuuluivat Whitney Houston ja Mariah Carey. Tämän uuden kilpailun sekä urbaanin musiikin kääntymisen kohti hiphopia ja raaempia R&B-tyylejä seurauksena Bofillin suosio laski jonkin verran 1980-luvun puolivälissä. Kohtalaisen menestyksekkäiden Teaser (1983), Let Me Be the One (1984) ja Tell Me Tomorrow (1985) jälkeen Bofill siirtyi Capitolille Intuitionia (1988) ja Love Is in Your Eyesia (1991) varten.

Bofillin prioriteetit olivat tähän mennessä muuttuneet. Hän meni naimisiin ja sai tyttären, Shaunan, joka 2000-luvun alussa puhui omasta musiikkiurastaan. Bofill jakoi 1990-luvulla aikansa itärannikon ja Pohjois-Kalifornian Sonoma Countyn välillä, jossa hän lopulta asui kokopäiväisesti. Häntä viehätti alueen luonnonkauneus ja myös sen asukkaiden terveelliset tavat, sillä hänestä oli tullut yksinomaan kypsentämättömän ruoan syömisen puolestapuhuja. Bofill allekirjoitti väitteet, joiden mukaan ruokavalio edisti pitkäikäisyyttä, ja hän viittasi myös välittömämpiin hyötyihin. ”Se kuulostaa vähän ällöttävältä, mutta elämässäni on ehdottomasti vähemmän limaa”, hän kertoi Washington Postin kirjoittajalle Richard Harringtonille, ”ja se saa lauluni kuulostamaan varmasti paljon selkeämmältä.”

Kriitikot ja fanit, jotka kuulivat Bofillia konserteissa 1990-luvulla ja 2000-luvun alkupuolella, kertoivat, ettei hänen äänensä ollut menettänyt yhtään mitään voimastaan. Kaksi uutta Bofill-albumia, I Wanna Love Somebody (1993) ja Love in Slow Motion (1996) ilmestyivät Jive- ja Shanachie-levymerkillä. Yksi merkki Bofillin jatkuvasta vaikutuksesta oli hänen ”Gotta Make It Up to You” -kappaleensa sisällyttäminen Faith Evansin vuoden 1998 hittiin ”Life Will Pass You By”. Hänen fanikuntansa ja kiertueensa ulottui Yhdysvaltojen ulkopuolelle Japaniin ja Filippiineille. 2000-luvun alussa hän pysyi yhteydessä näyttämöjuuriinsa esiintymällä useissa gospel-musikaaleissa. Useita hänen klassikkoalbumeistaan julkaistiin uudelleen. Bofill esiintyi New Yorkin Blue Note -klubilla ja muilla Yhdysvaltain huippujazzklubeilla, ja New Yorkin Women in Jazz -festivaali oli yksi hänen monista pysähdyspaikoistaan kesällä 2005.

For the Record …

Syntynyt 2.5.1954 Bronxissa, New Yorkissa; taustaltaan ranskalais-kuubalainen ja puertoricolainen; naimisissa; lapsia: Shauna. Koulutus: Hartt College of Music, Hartford, CT; Manhattan School of Music, kandidaatin tutkinto, 1976.

Esiintyi Ricardo Morrero & the Group -yhtyeen kanssa 1970-luvun lopulla; solmi sopimuksen GRP-levymerkillä; julkaisi debyyttialbumin Angie, 1978; solmi sopimuksen Arista-levymerkillä, 1980; julkaisi hittilevyt Something About You (1981) ja Too Tough (1983); levytti myöhemmin levyjä Capitol-, Jive- ja Shanachie-levymerkillä; laajoja kansainvälisiä konserttikiertueita.

Palkinnot: Latin New York Magazine, lupaavin uusi naislaulaja, 1979.

Adressit: mm: Levy-yhtiö-Sony/BMG, 550 Madison Ave., New York, NY 10022. Verkkosivut: Angela Bofill Official Website: http://www.angelabofill.com.

Valikoitu diskografia

Angie, GRP, 1978; reissued, Buddha, 2001.
Angel of the Night, GRP, 1979; reissued, Buddha, 2001.
Something About You, Arista, 1981; reissued, BMG Heritage, 2002.
Too Tough, Arista, 1983.
Teaser, Arista, 1983.
Let Me Be the One, Arista, 1984.
Tell Me Tomorrow, Arista, 1985.
Best of Angela Bofill, Arista, 1986.
Intuition, Capitol, 1988.

I Wanna Love Somebody, Jive, 1993.
Love in Slow Motion, Shanachie, 1996.
Definitive Collection, Arista, 1999.
Platinum & Gold Collection, BMG Heritage, 2003.

Lähteet

Aikakauslehdet

Billboard, 6.3.1993, s. 22; 9.3.1996, s. 18.

Boston Globe, 12.4.1983, s. 1.

Chicago Sun-Times, 16. tammikuuta 1987, s. 54.

Essence, kesäkuu 1993, s. 48.

Milwaukee Journal Sentinel, 11. lokakuuta 1997, s. 8.

New York Times, 11. helmikuuta 1982, s. C15.

New York Post, 2. syyskuuta 2005, s. 62.

News & Record (Piedmont Triad, NC), 1. lokakuuta 1998, s. 8.

Ottawa Citizen (Kanada), 14. marraskuuta 1998, s. E13.

People, 28. maaliskuuta 1993, s. 22.

USA Today, 28. helmikuuta 1989, s. D5.

Washington Post, 23. tammikuuta 1979, s. 22.

USA Today, 28. helmikuuta 1989, s. D5.

Washington Post, 23. tammikuuta 1979, s. 22. B8; 25.3.1983, s. 36; 1.5.1992, s. N15; 18.8.2001, s. C5; 9.1.2004, s. T8.

Online

”Angela Bofill”, All Music Guide, http://www.allmusic.com (4.9.2005).

Angela Bofillin viralliset nettisivut, http://www.angelabofill.com (4.9.2005).