Cumulative sleepiness, mood disturbance, and psychomotor vigilance performance decrements during a week of sleep restricted to 4-5 hours per night

Sen selvittämiseksi, johtaisiko kumulatiivinen univaje (yleisesti koetulla alueella) kumulatiivisiin muutoksiin heräämisen hermostollisen vireystilan mittareissa, 16 terveen nuoren aikuisen unen kestoa rajoitettiin 33 % tavanomaista unen kestoa alhaisemmaksi, keskimäärin 4.98 tuntia yössä seitsemän peräkkäisen yön ajan. Koehenkilöt nukkuivat laboratoriossa, ja unta ja heräämistä seurattiin henkilökunnan ja aktigrafian avulla. Kolme kertaa päivässä (1000, 1600 ja 2200 tuntia) koehenkilöt arvioitiin subjektiivisen uneliaisuuden (SSS) ja mielialan (POMS) osalta, ja heidät arvioitiin lyhyellä suorituskykypatteristolla, joka sisälsi psykomotorisen vireystilan (PVT), koekuormitetun muistin (PRM) ja sarjalisäyksen testauksen, Kerran päivässä he täyttivät sarjan visuaalisia analogia-asteikoita (VAS) ja ilmoittivat uneliaisuudesta sekä somaattisista ja kognitiivisista/emotionaalisista ongelmista. Unen rajoittaminen johti tilastollisesti vankkoihin kumulatiivisiin vaikutuksiin heräämisen toimintoihin. SSS-luokituksia, väsymyksen, sekavuuden, jännittyneisyyden ja POMS:n kokonaismielialahäiriöiden ala-asteikollisia pistemääriä sekä henkistä uupumusta ja stressiä koskevia VAS-luokituksia arvioitiin rajoitetun unen päivien aikana (p = 0,009 – p = 0,0001). PVT-suorituskykymuuttujat, mukaan lukien keskeytysten tiheys ja kesto, lisääntyivät myös merkittävästi rajoituksen vuoksi (p = 0,018 – p = 0,0001). SSS- ja PVT-tiedoissa oli havaittavissa merkitseviä kellonaikavaikutuksia, mutta kellonaika ei ollut vuorovaikutuksessa unen rajoittamisen vaikutusten kanssa eri päivinä. Neurokäyttäytymiseen liittyvien vireystilamittareiden kumulatiivisten muutosten ajalliset profiilit unen rajoittamisen funktiona olivat yleisesti ottaen johdonmukaisia. Subjektiivisilla muutoksilla oli taipumus edeltää suorituskykymuutoksia yhdellä päivällä, mutta kokonaismuutokset molemmissa mittariluokissa olivat suurimmat unen rajoittamisen kahden ensimmäisen päivän (P1, P2) ja kahden viimeisen päivän (P6, P7) aikana. Koehenkilöiden osajoukoista saadut tiedot osoittivat myös seuraavaa: 2) että kohonnut uneliaisuus ja suorituskyvyn heikkeneminen jatkuivat yli 7. rajoituspäivän, ja 3) että näistä heikkenemisistä toipuminen näytti vaativan kaksi täyttä yöunta unta. Suorituskyvyn heikkenemisen kumulatiivinen lisääntyminen unirajoituspäivien aikana korreloi läheisesti Carskadonin ja Dementin aikaisemman vastaavan kokeen MSLT-tulosten kanssa (r = -0,95) (1). Nämä havainnot viittaavat siihen, että kumulatiivisella yöllisellä univelalla oli dynaaminen ja eskaloituva analoginen vaikutus kumulatiiviseen päiväaikaiseen uneliaisuuteen ja että asymptoottista tai tasaista uneliaisuutta ei saavutettu vastauksena unen rajoittamiseen.