’ + document.title + ’

KESKUSTELU

H. japonican luonnollinen lisääntymisaika eteläisessä Honshussa ja Kyushussa on huhtikuun ja syyskuun välisenä aikana. Tämä hylidisammakko munii munansa yöllä suoraan lampien, lammikoiden ja riisipeltojen tyyneeseen veteen – ei mihinkään eksoottiseen tai lehtimäiseen elinympäristöön. Näin ollen se, että uros ampleksoi vuodenajan ulkopuolella ja päivällä 1) häkissä, 2) valossa ja 3) epätavallisille lineaarisille kiihtyvyyksille altistuneena, on itsessään hieman yllättävää. Kuitenkin, kuten edellä mainittiin, tämän ryhmän urokset olivat osoittaneet merkkejä lisääntymisaktiivisuudesta laboratoriossa ennen koetta.

Uskomme, että korkeat lämpötilat ja pitkittynyt valojakso, joille sammakot olivat altistuneet laboratoriossa ennen koetta, auttoivat aikaansaamaan havaitsemamme ampleksin. Nämä ympäristöolosuhteet vastasivat läheisesti lämpötilaa ja valojaksoa H. japonican luonnollisen lisääntymiskauden aikana. Emme todellakaan usko, että FreeFall ”G.0” -laitteen kiihtyvyysprofiili itsessään olisi stimuloinut ampleksusta tässä lajissa. Vain yksi viidestä uroksesta FreeFall ”G.0” -mallissa ampleksoi, mikä tukee entisestään näkemystä, jonka mukaan eksoottiset kiihtyvyydet eivät itsessään aiheuta ampleksointia.

Altistumista muuttuneelle painovoimalle ja erityisesti mikropainovoiman jaksoille pidetään yleisesti stressiä aiheuttavana selkärankaisille. Monet ihmiset kokevat pahoinvointia, kun he altistuvat ensimmäistä kertaa toistuville mikropainovoiman jaksoille, kuten parabolilennoilla. Sammakot, mukaan lukien H. japonica, voivat saada matkapahoinvointia tämäntyyppisistä ärsykkeistä. On kuitenkin huomattava, että H. japonican kaltaiset lehtisammakot ovat suhteellisen vastustuskykyisiä matkapahoinvoinnille, joka aiheutuu jaksottaisesta altistumisesta mikropainovoimalle. Wassersug et al. onnistuivat aiheuttamaan oksennusta vain yhdelle 17 aikuisesta H. japonicasta, jotka altistettiin 9-10 paraabelille, joissa kukin paraabeli sisälsi yli 15 sekuntia G < 0,01 ja yli 2 G:n painovoiman vetäytymisen aikana. Lisäksi tässä kokeessa se yksi yksilö, joka oksensi mahansa sisällön, teki sen noin 24 tuntia ärsykkeen jälkeen. Aikuisilla H. japonica -eläimillä MIR-avaruusasemalla on ollut anuraanien matkapahoinvoinnille tyypillisiä asentoja, mutta tämä tapahtui vasta sen jälkeen, kun nämä eläimet olivat altistuneet mikrogravitaatiolle useiden päivien ajan.

H. japonican asento vapaassa pudotuksessa – abduktoituneilla ja ojennetuilla takaraajoilla ja taaksepäin kaareutuneella vartalolla – näyttää olevan identtinen ”laskuvarjohyppääjän” tai ”lentävän” sammakon asennon kanssa, jonka Stewart sekä Emerson ja Koehl ovat aiemmin kuvailleet semi-arboreaalisille sammakoille ja erittäin arboreaalisille sammakoille. Se on asento, jossa on suuri vastus, mikä vähentäisi ilmassa liikkuvan anuraanin laskeutumisnopeutta. Mikropainovoimassa H. japonica ottaa refleksinomaisesti tämän asennon, kun se menettää kosketuskontaktin alustaan (kuva 1).

Minkään selkärankaisen ei tiedetä menevän ampleksusasentoon todellisen putoamisen aikana. Tietyt Apopidae-heimoon kuuluvat joutsenet saavuttavat kuitenkin yhdynnän ilmassa ollessa.

Havaintomme Hylan ampleksisesta käyttäytymisestä epätavallisessa painovoimajärjestelmässä vaikuttavat selkärankaisilla tehtäviin tuleviin mikrogravitaatiotutkimuksiin. Huolimatta monista vuosikymmenistä biologista tutkimusta avaruudessa ja suuresta määrästä selkärankaisia, jotka ovat tähän mennessä olleet kiertoradalla , on surullinen tosiasia, että yksikään selkärankainen ei ole vielä suorittanut yhtä ainoaa elinkaarta avaruudessa. Vasta tällä vuosikymmenellä on onnistuttu hedelmöittämään selkärankaisten munia – afrikkalaisen kynsisammakon (Xenopus laevis) munia – mikrogravitaatiossa. Vuonna 1992 Xenopuksen munia ei ainoastaan hedelmöitetty Yhdysvaltain avaruussukkulassa, vaan ne myös kasvatettiin vapaana elävään nuijapoikasvaiheeseen vielä mikropainovoimassa. Sekä Ubbelsin ym. että Souzan ym. kokeissa hedelmöitys oli kuitenkin keinotekoinen, ja siinä käytettiin ennen laukaisua valmistettuja siittiöitä. Selkärankaisten ei tiedetä spontaanisti saavuttaneen ampleksusta tai paritteleneen kiertoradalla. On helppo kuvitella, millaisia mekaanisia esteitä korkeampien selkärankaisten parittelulle avaruudessa on. Tässä suhteessa tuloksemme on lupaava merkki siitä, että ainakin yksi anuraanilaji kykenee ylläpitämään ampleksusta epätavallisissa lineaarisissa kiihtyvyyksissä, myös mikrogravitaatiossa. Nähtäväksi jää, pystyvätkö ampleksiset sammakot munimaan ja hedelmöittämään munansa avaruudessa ilman kokeellista väliintuloa. On huomionarvoista, että teleostin, medakan (Oryzias latipes), on nyt havaittu tekevän parittelunäytöksiä mikrovitaatiossa. Tämä tapahtui Yhdysvaltain avaruussukkulassa heinäkuussa 1994 kansainvälisen mikrogravitaatiolaboratorion lennon aikana (eli sen jälkeen, kun tämä artikkeli oli toimitettu julkaistavaksi). Nämä kalat munivat munia, jotka kuoriutuivat kiertoradalla (Kenichi Ijiri; henkilökohtainen tiedonanto).