Linolihappo, kasviöljyt ja tulehdus | RegTech

Introduction

Keskimäärin amerikkalaiset kuluttavat yli 40 grammaa (~3 ruokalusikallista) kasviöljyä päivässä. Kasviöljyt, kuten soijasta, maissista tai rapsista saadut, sisältävät runsaasti linolihappoa (LA), joka on omega-6-rasvahappo ja välttämätön ravintoaine. Omega-3-rasvahapot ovat myös välttämättömiä ravintoaineita, joita saadaan soija-, rypsi- ja pellavansiemenöljyistä sekä tietyistä kylmän veden kaloista, kuten tonnikalasta, lohesta ja sillistä. Näiden kahden välttämättömien ravintoaineiden perheen eri jäsenten välisestä suhteesta on käyty paljon tutkimuksia ja kiistoja. Tässä artikkelissa keskitytään LA:han, josta kaikki muut omega-6-rasvahapot voidaan johtaa.

Ruokavalion rasvojen vaikutukset sydän- ja verisuonitauteihin (CVD) ja muihin kroonisiin terveystiloihin ovat jo pitkään olleet tärkeässä asemassa kehitettäessä ravitsemussuosituksia Yhdysvalloissa ja kaikkialla maailmassa. Vuoden 2010 ruokavaliosuosituksissa amerikkalaisille1 suositellaan, että tyydyttyneet rasvat korvattaisiin ruokavaliossa kertatyydyttymättömillä ja monityydyttymättömillä rasvoilla. Hallitusten ja ammatillisten järjestöjen suositukset ovat tällä hetkellä hyvin yhdenmukaisia sen suhteen, että sekä omega-6- että omega-3-luokan monityydyttymättömien rasvahappojen (PUFA) käyttö on suotavaa ja että LA:n ja omega-3-luokan PUFA:iden kulutusta olisi edistettävä tyydyttyneiden rasvahappojen, transrasvahappojen ja (joissakin tapauksissa) puhdistettujen hiilihydraattien korvaamiseksi.

Tutkijat ovat tienneet 1970-luvulta lähtien, että linolihappo (LA) alentaa veren kolesterolipitoisuutta ja pienentää sydänsairauksien riskiä. Näin ollen ei ole yllättävää, että American Heart Associationin (AHA) hiljattain antamassa tieteellisessä neuvonnassa2 suositeltiin, että omega-6 PUFA:n osuus kokonaisenergiasta olisi vähintään 5-10 prosenttia. Lisäksi American Dietetic Associationin nykyisessä kannanotossa (esim, Academy of Nutrition and Dietetics) ja Dietitians of Canada3 totesivat, että National Heart Lung and Blood Institute (NHLBI) of the National Institutes of Health (NIH)4 ja Institute of Medicine (IOM)5 suosittelemien omega-6-PUFA:iden (ensisijaisesti LA:n) saantisuositusten vaihteluväli Yhdysvalloissa on 5-10 prosenttia energiasta.

Huolimatta ruokavaliossa nautittavasta LA:sta annettujen suositusten johdonmukaisuudesta on kiinnitetty paljon huomiota mahdollisuuteen, että tämä rasvahappo voi osaltaan vaikuttaa liialliseen tulehdukseen. Ensisijainen huolenaihe on, että suuret määrät LA:ta saavat aikaan liiallisen arakidonihapon (AA) muodostumisen ja sitä seuraavan tulehdusta edistävien eikosanoidien (esim. prostaglandiini E2 (PGE2), leukotrieeni B4 (LTB4) ja tromboksaani A4 (TXA2)) synteesin.6-10 Tulehdusta edistävien eikosanoidien lisääntynyt muodostuminen voi lisätä muita tulehduksen biomarkkereita (esim, interleukiini-6 (IL-6), tuumorinekroositekijä-α (TNF-α), C-reaktiivinen proteiini (CRP)), jotka liittyvät sydän- ja verisuonitautien (CVD), syövän ja muiden kroonisten sairauksien lisääntyneeseen esiintyvyyteen. Lisäksi usein esitetty huolenaihe on mahdollisuus, että runsas LA:n saanti johtaa ALA:n vähentyneeseen pidentymiseen eikosapentaeenihapoksi (EPA) ja/tai dokosaheksaeenihapoksi (DHA), koska se kilpailee Δ-6-desaturaasin kanssa.8,11 Tämä kilpailu voi puolestaan vähentää tulehdusta ehkäisevien eikosanoidien muodostumista, mukaan luettuina vastikään löydetyt resolviinit ja neuroprotektiinit, jotka ovat peräisin näistä pidempiketjuisista omega-3-rasvahapoista.12 . Alan kirjallisuus on hyvin monitahoista, ja on julkaistu lukuisia narratiivisia katsauksia, joissa on päädytty erilaisiin johtopäätöksiin ruokavalion LA:n mahdollisista tulehdusta edistävistä vaikutuksista.13-17

Mitä alalta puuttui, oli systemaattinen katsaus satunnaistetuista kontrolloiduista tutkimuksista, joissa tarkasteltiin ruokavalion LA:n vaikutusta biologisiin tulehduksen merkkiaineisiin terveillä aikuisilla. Siksi vuonna 2010 kollegani ja minä lähdimme täyttämään tätä kirjallisuudessa olevaa aukkoa. Teimme haun englanninkielisestä ja muusta kuin englanninkielisestä kirjallisuudesta käyttäen MEDLINE-, Cochrane Controlled Trials Register- ja EMBASE-tietokantoja asiaankuuluvien artikkelien löytämiseksi. Viisitoista kliinistä tutkimusta (seitsemän ristikkäistutkimusta ja kahdeksan rinnakkaistutkimusta) täytti sisäänottokriteerit (esim. satunnaistetut, plasebokontrolloidut interventiotutkimukset yli vuoden ikäisillä terveillä ihmisillä, joissa ainoana muuna rasvahappona kuin LA:lla, jonka annettiin erota merkittävästi koe- ja kontrolliruokavalion välillä, oli öljyhappo). Useimmin raportoitu systeemisen tulehduksen biomarkkeri oli verenkierrossa oleva CRP. Yllättäen LA:n saannin vaihtelulla ei ollut merkittävää vaikutusta verenkierrossa olevaan CRP:hen missään näistä tutkimuksista.18 Ruokavalion LA:lla ei myöskään ollut vaikutusta verenkierrossa olevien erilaisten muiden tulehdusbiomarkkereiden pitoisuuksiin: IL-6, TNF-α, ICAM-1, L-selektiini, P-selektiini, fibrinogeeni, PAI-1, verihiutaleiden aktiivisuus (fibrinogeenikuorma), tPA/PAI-1-kompleksi, TXB2, PGE2, PGF2α.18 .

Tämän RCT:stä (biolääketieteellisen tutkimuksen kultainen standardi) saatujen tulosten lisäksi on tehty useita hyvin suunniteltuja havainnointitutkimuksia, joissa on selvitetty LA:n saannin ja tulehduksen välistä suhdetta ihmisillä. Esimerkiksi Ferrucci ja kollegat19 havaitsivat, että omega-6-PUFA:n kokonaispitoisuudet plasmassa olivat käänteisesti yhteydessä seerumin CRP:hen, IL-6:een, IL-6r:ään, IL-1ra:han ja TNF-α:aan ja että ne olivat samansuuntaisia kuin omega-3-PUFA:n kokonaispitoisuuksilla plasmassa havaitut yhteydet 1123 italialaista aikuista käsittäneessä poikkileikkausanalyysissä. Lisäksi Pischon ja kollegat20 havaitsivat, että alhaisimmat tulehdusarvot todettiin henkilöillä, jotka käyttivät eniten sekä omega-3- että omega-6-PUFA:ta 405 terveellä miehellä ja 454 terveellä naisella Health Professionals Follow-Up Study -tutkimuksesta ja Nurses’ Health Study -tutkimuksesta. Muissa havainnointitutkimuksissa raportoitiin käänteisestä ja/tai olemattomasta yhteydestä plasman tai ruokavalion LA:n ja useiden kroonisen tulehduksen merkkiaineiden välillä.21,22 Näistä ja muista epidemiologisista tutkimuksista saadut tulokset havainnollistavat omega-6:n ja omega-3:n suhdeluvun heikkoutta merkityksellisenä parametrina. Kattavampi keskustelu omega-6/omega-3-suhteen puutteista on julkaistu aiemmin.23

Tässä ensimmäisessä systemaattisessa katsauksessa ruokavalion LA:n ja tulehduksen välisestä suhteesta käytettävissä oleviin tietoihin liittyy useita rajoituksia. Ensinnäkin kaikki RCT:t sisälsivät pieniä määriä koehenkilöitä. Suurimmassa tutkimuksessa oli vain 60 koehenkilöä, jotka suorittivat tutkimuksen loppuun. Kolme 15:stä RCT:stä toteutettiin metabolisilla osastoilla, mikä paransi ruokavaliointervention valvontaa, mutta tutkimukseen osallistui vain kuudesta yhdeksään koehenkilöä. Toinen rajoitus on kliinisissä tutkimuksissa mitattujen erilaisten tulehduksen biomarkkereiden epävarma kliininen merkitys. Usein tutkijat mittaavat useita tulehduksen biomarkkereita siinä toivossa, että yhdellä tai useammalla niistä olisi ennustearvoa kliinisten tulosten kannalta. Monille tulehduksen biomarkkereille on ominaista huomattava yksilön sisäinen ja yksilöiden välinen vaihtelu. Tämä vaihtelu vaikeuttaa hienovaraisten muutosten havaitsemista pienellä otoskoolla, eikä väärien negatiivisten tulosten mahdollisuutta voida sulkea pois. Siitä, mikä biomarkkeri on paras, ei ole yksimielisyyttä, sillä kullakin biomarkkerilla on hyvät ja huonot puolensa, mutta CRP:n tai fibrinogeenin ja sydän- ja verisuonitautiriskin välinen yhteys on melko vahva.24 Kolmas puute näissä RCT:issä on niiden suhteellisen lyhyt kesto. Lyhin tutkimus oli kaksi viikkoa ja pisin 40 päivää. Kaksi viikkoa on suunnilleen vähimmäisaika, joka tarvitaan, jotta ruokavalion aiheuttamat muutokset verenkierrossa ja kudoksissa olevissa rasvahapoissa vakiintuisivat.25 Aikaa, joka tarvitaan, jotta ravinnon lipidit vaikuttaisivat tulehdukseen liittyviin prosesseihin, ei kuitenkaan tunneta yhtä hyvin.

RCT:stä ja havainnointitutkimuksista saatujen nykyisten todisteiden perusteella näyttää siltä, ettei käytännössä ole saatavilla tietoja, jotka tukisivat hypoteesia, jonka mukaan ravinnon sisältämä LA lisäisi tulehduksen merkkiaineita terveillä ihmisillä, jotka eivät ole imeväisiässä. Saatavilla olevien todisteiden rajallisuuden vuoksi ei kuitenkaan voida tällä hetkellä täysin hylätä ”ruokavalion LA lisää tulehdusta” -hypoteesia. Jotta näin voitaisiin tehdä, tarvitaan lisätietoja suuremmista ja pidemmistä tutkimuksista, joissa ruokavaliota valvotaan huolellisesti ja joissa on mukana eri geneettisiä ominaisuuksia omaavia koehenkilöitä. Tämän hiljattain tehdyn systemaattisen katsauksen tuloksen pitäisi kuitenkin antaa ravitsemusterapeuteille ja lääkäreille jonkin verran varmuutta nykyisistä ravitsemussuosituksista, joissa korostetaan sekä omega-3- että omega-6-PUFA:n optimaalista saantia.