Rintojen stimulaatio kohdunkaulan kypsyttämiseksi ja synnytyksen käynnistämiseksi
Taustaa: Rintojen stimulaatiota on ehdotettu tehokkaaksi keinoksi synnytyksen käynnistämisessä. Se on sekä edullinen että ei-lääketieteellinen toimenpide, joka antaa naisille paremman kontrollin käynnistysprosessiin. Ei ole selvää, miten rintojen stimulaatio lisää kohdun supistuksia, mutta sen on kuitenkin osoitettu olevan tehokas supistusten rasituskokeissa ja synnytyksen käynnistämisessä. Tämä on yksi sarja katsauksia kohdunkaulan kypsytys- ja synnytyksen käynnistämismenetelmistä, joissa käytetään standardoituja menetelmiä.
Tavoitteet: Määrittää rintojen stimulaation tehokkuus kohdunkaulan kypsyttämisessä tai synnytyksen käynnistämisessä kolmannella kolmanneksella verrattuna lumelääkkeeseen/ei interventioon tai muihin synnytyksen käynnistämismenetelmiin.
Hakustrategia: Cochrane Pregnancy and Childbirth Groupin tutkimusrekisteri, Cochrane Controlled Trials Register ja asiaankuuluvien artikkelien kirjallisuusluettelot. Viimeisin haku: Huhtikuu 2001.
Valintakriteerit: (1) satunnaistetut kontrolloidut tutkimukset, joissa verrataan kohdunkaulan kypsyttämiseen tai synnytyksen käynnistämiseen kolmannella raskauskolmanneksella käytettyä rintojen stimulaatiota ei-interventioon tai muihin menetelmiin, jotka on lueteltu sen yläpuolella ennalta määritellyssä synnytyksen käynnistämismenetelmien luettelossa; (2) satunnainen jako hoito- tai kontrolliryhmään; (3) asianmukainen allokaation salaaminen; (4) allokoidun hallinnan rikkomukset, jotka eivät ole riittäviä johtopäätösten olennaiseen arviointiin vaikuttamisen kannalta olennaisesti; (5) raportoidut, klinikalle mielekkäät lopputulosmittaukset (kliinisen merkityksen omaavat mittaustulokset); (6) tiedot, jotka ovat saatavilla analyysia varten sattumanvaraisen allokaatioasetelman mukaisesti; (7) puuttuvat tiedot, jotka eivät ole riittäviä johtopäätösten olennaisen vaikutuksen kannalta
Tietojen keruu ja analysointi: Synnytyksen käynnistämiseen liittyvien tutkimustietojen suuren määrän ja monimutkaisuuden käsittelemiseksi on kehitetty yleinen strategia. Tähän sisältyi kaksivaiheinen tietojen poimintamenetelmä. Ensimmäinen tietojen poiminta tehtiin keskitetysti.
Tärkeimmät tulokset: Analyysiin sisällytettiin kuusi satunnaistettua kontrolloitua tutkimusta, joihin osallistui 719 naista. Kun analysoitiin tutkimuksia, joissa verrattiin rintojen stimulaatiota siihen, että interventiota ei tehty, niiden naisten määrä, joiden synnytys ei ollut käynnistynyt 72 tunnin kuluttua, väheni merkittävästi (62,7 % verrattuna 93,6 %:iin, suhteellinen riski (RR) 0,67, 95 %:n luottamusväli (CI) 0,60 – 0,74). Tämä tulos ei kuitenkaan pysynyt merkittävänä naisilla, joiden kohdunkaula oli epäsuotuisa. Kohdun hyperstimulaatiota ei esiintynyt. Raportoitiin synnytyksen jälkeisen verenvuodon vähenemisestä (0,7 % verrattuna 6 %:iin, RR 0,16, 95 % CI 0,03 – 0,87). Keisarinleikkausten määrässä ei havaittu merkittävää eroa (9 % verrattuna 10 %:iin, suhteellinen riski RR 0,90, 95 % CI 0,38 – 2,12) eikä mekoniumvärjäytymien määrässä. Perinataalikuolemia raportoitiin kolme (1,8 % vs. 0 %, RR 8,17, 95 % CI 0,45 – 147,77). Tätä tulosta on tulkittava varovaisesti. Kolme kuolemantapausta sattui rintojen stimulaatiohaarassa kolmihaaraisessa tutkimuksessa (rintojen stimulaatio vs. ei toimenpiteitä vs. oksitosiini), jonka laatu oli kyseenalainen. Tutkimus oli hyvin pieni (n = 57), siihen osallistui vain korkean riskin naisia, eikä satunnaistamismenetelmää raportoitu. Kun rintojen stimulointia verrattiin pelkkään oksitosiiniin, analyysissä ei havaittu eroa keisarinleikkausten määrässä (28 % vs. 47 %, RR 0,60, 95 % CI 0,31-1,18). Niiden naisten määrässä, joiden synnytys ei käynnistynyt 72 tunnin kuluttua, ei havaittu eroa (58,8 % verrattuna 25 %:iin, RR 2,35, 95 % CI 1,00 – 5,54). Mekoniumvärjäytymisen määrissä ei ollut merkittävää eroa. Perinataalikuolemia oli neljä. Kolme edellä mainitun kolmihaaraisen tutkimuksen rintojen stimulaatiohaarassa ja yksi oksitosiinihaarassa (17,6 % vs. 5 %, RR 3,53, 95 % CI 0,40-30,88).
Arvostelijan johtopäätökset: Rintojen stimulaatiota ei voida täysin arvioida tehon ja turvallisuuden perusteella mukana olleiden tutkimusten perusteella. Vaikka siitä näyttäisi olevan hyötyä niiden naisten määrän vähenemisen kannalta, joiden synnytys ei ole käynnistynyt 72 tunnin kuluttua, ja synnytyksen jälkeisen verenvuodon vähenemisen kannalta, ennen kuin turvallisuuskysymykset on täysin arvioitu, sitä ei pitäisi harkita käytettäväksi suuren riskin väestössä.