Serotonergisen degeneraation merkittävä rooli apatiassa, ahdistuneisuudessa ja masennuksessa de novo Parkinsonin taudissa

KATSO SCHRAGIN JA POLIITIKON TIETEELLISEN KOMMENTARIN TUTKIMUSKYSYMYKSIÄ KATSO SCHRAGIN JA POLIITIKON POHJOISMAAN, DOI1093/AWW190: Apatia, jota voi esiintyä erikseen tai yhdessä masennuksen ja ahdistuksen kanssa, on yksi Parkinsonin taudin yleisimmistä neuropsykiatrisista oireista. Patofysiologiset todisteet viittaavat siihen, että parkinsonilainen apatia johtuu ensisijaisesti mesolimbisesta dopaminergisestä denervaatiosta, mutta serotonergisen muutoksen roolia ei ole koskaan tutkittu, vaikka sen tunnetusti osallistuu masennuksen ja ahdistuksen patogeneesiin. Tämän aukon täyttämiseksi käsittelemme tässä puhdasta de novo Parkinsonin taudin mallia ilman antiparkinsonlääkkeiden sekoittavia vaikutuksia. Viisitoista apaattista (Lille Apathy Rating Scale -pisteet ≥ -21) ja 15 ei-apaattista (-36 ≤ Lille Apathy Rating Scale -pisteet ≤ -22) lääkkeettömiä de novo -parkinsonpotilaita otettiin mukaan tähän tutkimukseen, ja heille tehtiin yksityiskohtainen kliininen arviointi ja positroniemissiotomografiakuvantaminen, jossa käytettiin sekä dopaminergisiä (n = 29) että serotonergisiä (n = 27) presynaptisen siirtäjän radioligandeja. Apaattisilla parkinsonpotilailla oli korkeammat masennus- (P = 0,0004) ja ahdistuneisuuspisteet (P = 0,004) – arvioituna Beckin masennusmittarilla ja State-Trait Anxiety Inventory -mittarin B-osalla – verrattuna ei-paattisiin potilaisiin, jotka eivät eronneet iältään vastaavista terveistä koehenkilöistä (n = 15). Suhteessa kontrolleihin ei-apateettisilla parkinsonpotilailla havaittiin lähinnä dopaminergistä denervaatiota (n = 14) oikeassa caudate-ytimessä, molemminpuolisessa putamenissa, talamuksessa ja pallidumissa, kun taas serotonerginen innervaatio (n = 15) säilyi melko hyvin. Apaattisilla parkinson-potilailla oli kontrolleihin verrattuna yhdistettyä ja laajalle levinnyttä dopaminergistä (n = 15) ja serotonergistä (n = 12) rappeutumista kahdenvälisissä caudate-ytimissä, putamenissa, ventraalisessa striatumissa, pallidumissa ja talamuksessa, mutta myös spesifinen kahdenvälinen dopaminerginen häiriö substantia nigra-ventraalisen tegmentaalisen alueen kompleksissa sekä spesifinen serotonerginen muutos insulassa, orbitofrontaalisessa ja subgenuaalisessa anteriorisessa cingulaarisessa aivokuoressa. Verrattaessa kahta parkinsonistista ryhmää apaattisilla potilailla havaittiin pääasiassa suurempia serotonergisia muutoksia ventraalisessa striatumissa, anteriorisen cingulaarisen aivokuoren dorsaalisissa ja subgenuaalisissa osissa molemmin puolin sekä oikeanpuoleisessa caudaattisessa ytimessä ja oikeanpuoleisessa orbitofrontaalisessa aivokuoressa. Regressioanalyysit osoittivat myös, että apatian vaikeusaste liittyi lisäksi pääasiassa oikeanpuoleisen anteriorisen caudaattisen ytimen ja orbitofrontaalisen aivokuoren erityisiin serotonergisiin vaurioihin, kun taas sekä masennuksen että ahdistuneisuuden aste liittyi ensisijaisesti serotonergisiin häiriöihin molemminpuolisissa subgenuaalisissa osissa ja/tai anteriorisen cingulaarisen aivokuoren oikeassa dorsaalisessa osassa ilman, että dopaminergisellä rappeutumisella olisi ollut merkittävää roolia näiden kolmen ei-motorisen oireen patogeneesissä. Kaiken kaikkiaan nämä havainnot korostavat serotonergisen rappeutumisen merkittävää roolia Parkinsonin taudin puhjetessa ilmenevien neuropsykiatristen oireiden ilmenemisessä.