4. maaliskuuta 1829: Andrew Jackson vihitään Yhdysvaltain presidentiksi ja demokraattinen puolue virallistetaan

Andrew Jackson aloitti lakimiehenä ja kasvoi politiikassa. Yhdysvaltain ja Britannian välisen vuoden 1812 sodan päättyessä Jackson oli vaikutusvaltainen sotilassankari. Tennesseen entinen kuvernööri voitti John Quincy Adamsin vuonna 1828, hänestä tuli seitsemäs presidentti ja ensimmäinen demokraattisen puolueen presidentti, ja hän auttoi demokraattisen puolueen perustamisessa.

Jacksonin elämäkerta lukee elämää suurempana. Hän syntyi vuonna 1767 takametsien mökissä, jonka tarkkaa sijaintia ei tiedetä. Brittiläisen upseerin miekka teki häneen arpia, hän jäi orvoksi neljätoistavuotiaana ja hänet kasvattivat sedät. Hän pääsi asianajajaksi luettuaan itse lakia, oli vuoden kongressiedustaja ennen kuin hänet valittiin Yhdysvaltain senaattiin, josta hän erosi vain kahdeksan kuukauden jälkeen. Hänet nimitettiin Tennesseen ylioikeuden piirituomariksi. Hänestä tuli varakas Tennesseen maanomistaja, ja hänet nimitettiin suoraan kenraalimajuriksi Tennesseen miliisiin, mikä johti sotilaallisen menestyksen jälkeen suoraan nimitykseen samaan arvoon Yhdysvaltain armeijassa. Hän oli altavastaajana ja kansallissankarina New Orleansin taistelussa ja johti kiistanalaisia sotatoimia vuoden 1817 Seminole-sodassa. Hän koki pettymyksen vuoden 1824 presidentinvaaleissa, mutta menestyi neljä vuotta myöhemmin. Hän selvisi ensimmäisestä Yhdysvaltain presidenttiin kohdistuneesta salamurhayrityksestä ja oli ensimmäinen presidentti, jonka varapresidentti joutui eroamaan. Hän nimitti Roger Taneyn (Dred Scott v. Sanford) Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen. Presidentti Jackson kuoli vuonna 1845 lyijymyrkytykseen, joka johtui kahdesta kaksintaisteluluodista, joita hän kantoi vuosia rinnassaan, toista neljäkymmentä vuotta. Tätä elämäkertaa ei voisi keksiä, vaikka yrittäisi.

Presidentti Andrew Jackson on perustuslaillisten unelma. Harva Yhdysvaltain presidentti risteytti Yhdysvaltain perustuslain asiakirjaa yhtä usein tai yhtä voimakkaasti kautensa aikana kuin ”Old Hickory”. Jackson tuntui vetävän perustuslaillisia kriisejä puoleensa kuin magneetti aina vuoden 1832 kumoamiskriisistä toisen keskuspankin ”tappamiseen” ja kiisteltyyn ”kyynelten polkua” koskevaan päätökseen. Kun korkein oikeus antoi lausuntonsa asiassa Worcester v. George, Jacksonin kerrotaan sanoneen: ”John Marshall on tehnyt päätöksensä, pankoo hän sen nyt täytäntöön”. Ei ole kerrottu, istuiko Thomas Jeffersonin mätänevä ruumis ylös noiden sanojen kuullessaan, mutta pidän sitä todennäköisenä.

Jacksonin moninkertainen hankautuminen perustuslain kanssa edelsi hänen presidenttikauttaan. New Orleansin puolustamisesta vastanneena kenraalina vuoden 1814 lopulla hän keskeytti habeas corpus -oikeuden, jonka keskeyttämiseen perustuslaki antaa valtuudet vain kongressille, ja julisti yksipuolisesti sotatilalain kaupunkiin ja ympäröivään alueeseen. Habeas corpus, ”suuri ja tehokas säädös”, oli perintönä peräisin ainakin Magna Cartasta vuodelta 1215, mitä Jackson ei pitänyt riittävän vakuuttavana hänen kohtaamiensa siviiliväestön levottomuuksien valossa. Kuten Matthew Warshauer on todennut: ”Jutun juju oli siinä, että sotatilalaki pelasti New Orleansin ja itse voitto pelasti kansakunnan ylpeyden… Jackson lähti tapahtumasta kahden pysyvän vakaumuksen kanssa: ensinnäkin voitto ja sen synnyttämä kansallismielisyys suojasivat hänen tekojaan, vaikka ne olisivatkin laittomia, ja toiseksi hän saattoi tehdä, mitä halusi, jos katsoi sen olevan kansakunnan etujen mukaista.”

Tämä ei jäänyt Jacksonin viimeiseksi kosketuskohdaksi sotilasvirkamiehenä, jonka tekoja voitiin pitää kiistanalaisina. Kolme vuotta myöhemmin, ensimmäisen Seminole-sodan aikana, hän huomasi kongressin tarkastelevan hänen hyökkäystään espanjalaiseen Floridaan, jonka hän suoritti ilman sotilaskäskyjä. Myöhemmin presidentiksi pyrkiessään Jackson joutui puolustelemaan toimiaan: ”Minun kohtalokseni on usein ollut joutua kriittisiin tilanteisiin”, jotka ”pakottivat minut rikkomaan maan perustuslakia tai pikemminkin poikkeamaan siitä; mutta missään myöhemmässä vaiheessa se ei ole aiheuttanut minulle yhtään tuskaa, koska uskoin, kuten nyt, & silloin uskoin, että ilman sitä ei olisi voitu saavuttaa turvallisuutta itselleni eikä minulle uskotulle suurelle asialle.” (Abraham Lincoln ei myöhemmin puolustanut samalla tavalla omaa perustuslain vastaista Habeas Corpusin keskeyttämistään vuonna 1861).

Am Adams-Onísin sopimuksen ratifioinnin jälkeen vuonna 1821, jossa sovittiin asioista Espanjan kanssa, Jackson erosi armeijasta ja palasi Tennesseehen lyhyen Floridan territorion kuvernöörinä toimimisen jälkeen. Seuraavana vuonna hän vastentahtoisesti salli itsensä valita Tennesseen senaattoriksi (muiden yrittäessä) asemoida itsensä presidentiksi.

Vuoden 1824 vaaleissa John Quincy Adamsia vastaan senaattori Jackson voitti enemmistön valitsijamiesäänistä, mutta kahdestoista lisäyksen ja Henry Clayn poliittisten manööverien ansiosta hän hävisi myöhemmissä ehdollisissa vaaleissa ”JQA:n” hyväksi. Neljä vuotta myöhemmin, samalla kun hän kesti federalististen sanomalehtien syytökset, joiden mukaan Adams oli ”murhaaja, juoppo, kukkotappeleva, orjakauppaa harjoittava kannibaali”, vuorovesi kääntyi vihdoin Jacksonin eduksi, ja hän voitti valitsijakollegion murskavoiton.

Kunpa monet amerikkalaiset tiesivät, kuinka jännittäviä seuraavat kahdeksan vuotta tulisivat olemaan, kun hänen virkaanastujaispäivänsä lähestyi? Maaliskuun 4. päivänä 1829 Jackson vannoi valan Yhdysvaltain seitsemäntenä presidenttinä.

Pyrkiessään ”tyhjentämään suon” hän aloitti välittömästi tutkimukset kaikissa toimeenpanevien kabinettien viroissa ja ministeriöissä, mikä paljasti valtavia petoksia. Lukuisat virkamiehet erotettiin viroistaan ja heitä vastaan nostettiin syytteet korruptiosta.

Vuoden 1824 vaaleja pohdiskellessaan Jackson vaati ensimmäisessä puheessaan unionin tilasta, että vaalikollegio olisi lakkautettava perustuslain muutoksella kansan suorien vaalien hyväksi.

Vuonna 1831 hän antoi potkut koko kabinetilleen.

Heinäkuussa 1832 asiasta tuli Yhdysvaltain toinen kansallispankki (Second National Bank of the United States, Second National Bank of the United States), joka oli uudelleen perustettavana. Jacksonin mielestä pankki oli perustuslain vastainen sekä ilmeisen epäoikeudenmukainen peruskirjan ehtojensa suhteen. Hän myönsi, että oli olemassa ennakkotapauksia sekä perustamiselle (McCulloch v. Maryland (1819) että uuden perustamiskirjan hylkäämiselle (Madison, 1815), mutta, ehkä heijastaen reaktiotaan Worcester v. Georgia -oikeudenkäyntiin aiemmin samana vuonna, hän heitti hansikkaan veto-oikeudenkäyntiä koskevassa viestissään:

”Kongressin, toimeenpanevan elimen ja tuomioistuimen on kukin omalta osaltaan noudatettava omaa mielipidettään perustuslaista. Jokainen virkamies, joka vannoo valan tukeakseen perustuslakia, vannoo tukevansa sitä sellaisena kuin hän sen ymmärtää, eikä sellaisena kuin muut sen ymmärtävät. Edustajainhuoneen, senaatin ja presidentin velvollisuutena on yhtä lailla päättää minkä tahansa lakiehdotuksen tai päätöslauselman perustuslaillisuudesta, joka heille esitetään hyväksyttäväksi tai hyväksyttäväksi, kuin ylimpien tuomareiden velvollisuutena on, kun asia saatetaan heidän käsiteltäväkseen ja tuomioistuimen päätettäväksi. Tuomareiden mielipiteellä ei ole enempää valtaa kongressiin nähden kuin kongressin mielipiteellä on valtaa tuomareihin nähden, ja tässä asiassa presidentti on riippumaton molemmista. . .” . (korostus lisätty)

Myöhemmin samana vuonna tuli Jacksonin kuuluisin perustuslaillinen kriisi: Nullifikointikriisi. Varapresidentti John C. Calhounin kotiosavaltio Etelä-Carolina julisti, että liittovaltion tullitariffit vuosilta 1828 ja 1832 olivat perustuslain vastaisia ja siten mitättömiä osavaltion suvereenien rajojen sisäpuolella, ja ampui näin ”laukauksen keulan poikki” Jacksonin liittovaltiokäsitykselle. Nullifikaatio-oppia olivat ehdottaneet ensimmäisen kerran kukaan muu kuin James Madison ja Thomas Jefferson kolmekymmentäneljä vuotta aiemmin, ja sillä on edelleen faneja nykyäänkin. Etelä-Carolina perääntyi lopulta, mutta ei ennen kuin Jacksonin varapresidentti J. C. Calhoun erosi ottaakseen vastaan nimityksen senaattiin ja taistellakseen osavaltionsa puolesta siellä, eikä ennen kuin kongressi hyväksyi Force Bill -lain, joka valtuutti presidentin käyttämään sotilaallista voimaa Etelä-Carolinaa vastaan.

Vuonna 1834 edustajainhuone kieltäytyi asettamasta Jacksonia syytteeseen, koska se tiesi, ettei ääniä ollut senaatissa erottamiseen, ja tyytyi sen sijaan epäluottamuslauseeseen, jonka Jackson hylkäsi.

Mutta vuonna 1835 Jackson asettui perustuslain ja sen ensimmäisen lisäyksen puolelle kieltäytymällä estämästä kiihottavien abolitionistien postilähetysten lähettämistä etelään, vaikka hän tuomitsi abolitionistit ”hirviöiksi”.

Tänä päivänä jotkut vertaavat nykyistä presidenttiämme Jacksoniin, myös presidentti Donald Trump itse. Toiset ovat eri mieltä. On todellakin silmiinpistäviä yhtäläisyyksiä, mutta myös suuria eroja. Vaikka molemmat ovat lähtöisin napakasti vastakkaisista taustoista, molemmat ovat populisteja, jotka usein lausuvat mielipiteensä politiikan maailmasta ilman ”poliittisen korrektiuden” suodatinta. Lisää vertailuja löytyy linkitetyistä artikkeleista.

Vuoden 1787 miesten suuren huolellisuuden ansiosta ”amerikkalainen kokeilu” on selvinnyt monista kiistanalaisista presidenteistä, kuten Andrew Jacksonista – ja epäilemättä tulemme kohtaamaan ja toivottavasti selviytymään monista uusista.

Gary Porter on Constitution Leadership Initiative (CLI) -hankkeen toiminnanjohtaja. CLI on hanke, jonka tarkoituksena on edistää Yhdysvaltain perustuslain parempaa ymmärtämistä amerikkalaisissa. CLI järjestää perustuslakia käsitteleviä seminaareja, muun muassa nuorille suunnattuja seminaareja, joissa käytetään ”Our Constitution Rocks” -teosta. Gary pitää esitelmiä erilaisista perustuslakiaiheista, kirjoittaa säännöllisesti esseitä, joita julkaistaan useilla eri verkkosivustoilla, ja esiintyy James Madisonin rooliin pukeutuneena selittäen julkisten ja yksityisten koulujen oppilaille ”omaa” (eli Madisonin) rooliaan Bill of Rightsin ja perustuslain luomisessa. Garyn tavoittaa osoitteesta [email protected], Facebookissa tai Twitterissä (@constitutionled).

Klikkaa tästä, niin saat joka päivä sähköpostitse postilaatikkoosi tämän tutkimuksen UUSIMMAN esseen!

Klikkaa tästä, niin pääset katsomaan 90-päiväisen Amerikan historiaa käsittelevän opintojaksomme aiheiden aikataulua.

U.S. Constitution; Article One, Section 9, Clause 2

Sir William Blackstone, Commentaries on the Laws of England.

https://ap.gilderlehrman.org/essay/andrew-jackson-and-constitution

Ulkoministeri Martin Van Buren, joka oli ehdottanut erottamista, erosi myös välttääkseen suosimisen vaikutelman.

Andrew Jackson’s Veto Message Against Re-chartering the Bank of the United States, 1832