Ahdistuneisuusklinikka

Ahdistus ja masennus ovat kaksi monimutkaista tunnehäiriötä, joihin liittyy myös ajattelun ja käyttäytymisen ongelmia. Vaikka ne eroavat toisistaan, niillä on tiettyjä yhtäläisyyksiä, jotka voivat aiheuttaa sekaannusta, kun niitä yritetään erottaa toisistaan. Tarkastelemme ensin sitä, miten ne eroavat toisistaan, sen jälkeen tarkastelemme niiden yhteisiä näkökohtia ja lopuksi pohdimme lyhyesti aihetta.

Erilaiset näkökohdat

Ahdistus on varoitusjärjestelmä, joka aktivoituu tulevaa vaaraa tai uhkaa ennakoiden. Koska se on voimakas reaktio, se liitetään helposti erilaisiin ärsykkeisiin tai tilanteisiin. Se saa aikaan elimistön merkittävän aktivoitumisen, joka saa aikaan käyttäytymistä, kuten pakenemista, välttelyä tai taistelua uhkaavien tekijöiden kanssa. Kun se muuttuu ongelmalliseksi (koska se on epäsuhtainen sitä aiheuttavaan ärsykkeeseen nähden, koska sitä esiintyy toistuvasti ja/tai se pitkittyy ajan myötä), sitä hoidetaan opettamalla taitoja aktivoitumisen vähentämiseksi. On myös tavallista, että fysiologinen aktiivisuus ilmenee psykologisella tasolla, mikä johtaa lisääntyneisiin häiriötekijöihin, ylivalppauteen, huolestuneisuuteen, ärtyneisyyteen, epävarmuuteen jne. Ajatukset ja arviot liittyvät uhkaan, riskien yliarviointiin ja omien voimavarojen aliarviointiin jne. Ahdistuneisuus keskittyy siis ennaltaehkäisyyn tulevaisuuden suhteen, jotta tietyt oletetut epämiellyttävät seuraukset eivät toteutuisi.

Lisäksi ahdistuneisuushäiriöissä on toinenkin sarja eroavia piirteitä masennukseen nähden. Tuntemukset eivät vaihtele vuorokauden aikana (lukuun ottamatta joitakin tapauksia, joissa on voimakas ennakoiva komponentti ja jotka tuntuvat pahimmilta herätessä ja aamuyön tunteina), eivätkä vuoden eri vuodenaikoina. Toisaalta ahdistuneisuus ei merkitse nautintokyvyn ja mielihyvän menettämistä, kuten masennuksessa tapahtuu.

Kullakin eri ahdistuneisuushäiriöllä on omat määrittelevät piirteensä, jotka erottavat sen masennuksesta ja muista ahdistuneisuushäiriöistä. Pakko-oireisessa häiriössä on siis erityisiä pohdintoja ja rituaaleja. Traumaperäisessä stressihäiriössä trauma koetaan uudelleen (flashbackit). Pelon pelko on tyypillistä paniikkihäiriölle. Ja naurunalaiseksi tekemisen pelko on ominaista sosiaaliselle fobialle.

Mieliala on tunne, joka liittyy energian säilytys/säätöjärjestelmään ja motivaatioon. Masentunut mieliala eli masennus aktivoituu menneisyyden tapahtumista, joihin liittyy menetys, huonontuminen tai epäonnistuminen, mikä johtaa hiljaisuuteen, liikkeiden hidastumiseen tai hidastumiseen ja syvään suruun. Jos se ei ole liiallinen, se antaa aikaa parantaa haavoja, saada sosiaalista tukea mahdollisten menetysten korvaamiseksi, ladata energiaa ja helpottaa ongelmien ratkaisemista. Jos se kuitenkin jatkuu liiallisena, se voi johtaa siihen, että olemassa olevat konfliktit jäävät ratkaisematta, sosiaaliseen eristäytymiseen, olemassaolon merkityksen menettämiseen, epätoivon lisääntymiseen ja uskomukseen, että ongelmiin ei ole ratkaisua. Huomio ja ajattelu kohdistuvat ensisijaisesti kuviteltuihin tai todellisiin menetyksiin, epäonnistumisiin tai alennustiloihin, jotka aiheuttavat syvää surua, sopimatonta syyllisyyttä, alentunutta itsetuntoa ja joissakin tapauksissa itsemurha-ajatuksia.

Yhteenveto ahdistuksen määrittelevistä piirteistä

• Varoitusjärjestelmä
• Vahinko- tai uhkatapahtumat
• Vahinko- tai uhka-ajatukset
• Korostunut kiihtymys ja hyökkäys-, taistelu- tai pakenemis- eli pakenemis- tai pakenemiskäyttäytyminen.
• Jännitys
• Ahdistuneisuushäiriöiden erityispiirteet (rituaalit, takaumat, pelon pelko…)
• Hoito vähentää kiihtymystä ja osoittaa ärsykkeiden tai tilanteiden liittymättömyyden todelliseen ja erittäin todennäköiseen uhkaan.

Yhteenveto masennuksen määrittelevistä piirteistä

• Energiansäästö-/säätöjärjestelmä
• Vika-, menetys- tai hajoamistapahtumat
• Vika-ajatukset, menetys tai rappeutuminen
• Fyysisen ja sosiaalisen aktiivisuuden väheneminen (vetäytyminen ja liikkeiden hidastuminen)
• Surullisuus ja mielihyvän tunteen vaikeus
• Olemassaolon tunteen menetys
• Fyysisen ja sosiaalisen aktiivisuuden väheneminen (vetäytyminen ja liikkeiden hidastuminen)
• Surullisuus ja mielihyvän tunteen vaikeus
• Liikuntatuntemuksen menettämi olemassaolo
• epäasiallinen syyllisyys
• matala itsetunto ja alemmuudentunne
• Hoidolla pyritään lisäämään aktiivisuutta ja opettamaan, että toiminnan ja palkkioiden saamisen välillä on yhteys.

Ahdistuneisuuden ja masennuksen ilmenemismuotojen samanaikainen esiintyminen

Eivät aina ilmene selvästi, tai nämä kaksi häiriötä esiintyvät yksinkertaisesti yhdessä. Näin ollen joillakin ihmisillä voi esiintyä masennusta, jolla on joitakin ahdistuneisuudelle kuvattuja piirteitä, ja päinvastoin ihmisiä, joilla on patologista ahdistuneisuutta ja joilla on masennuksen piirteitä.

Sekä ahdistus että masennus ovat tapoja reagoida ulkoisiin tai sisäisiin tapahtumiin. Attribuutiot ovat siis niissä hyvin tärkeitä. Jos näemme tapahtuman uhkana, hälytysjärjestelmämme (ahdistuneisuus) käynnistyy; jos taas tulkitsemme sen tappioksi tai epäonnistumiseksi, energiansäästöjärjestelmämme (masennus) aktivoituu.

Mielenterveyden häiriöiden kansainväliset luokitukset on tehty näistä yhteneväisyyksistä.

Maailman terveysjärjestön ICD-10-luokitukseen kuuluu sekamuotoinen ahdistuneisuus- ja mielialahäiriö (mixed ahdistuneisuus- ja mielialahäiriö, sekamuotoinen depressiivinen häiriö), jossa ahdistuneisuus- ja mielialahäiriön oireiden yhdistämisessä on erilaisia mahdollisuuksia.

Amerikkalaisen psykiatriyhdistyksen DSM-IV-luokituksessa ehdotetaan tarkempaan tutkimukseen ahdistuneis-depressiivistä häiriötä, jolle on ominaista dysforinen mieliala (levottomuus, surullisuus, ahdistuneisuus, huoli, energian puute, huono itsetunto), joka vaikuttaa henkilön elämän eri osa-alueisiin ja aiheuttaa kliinisesti merkittävää ahdistusta. Sitä ei diagnosoida, jos se selittyy paremmin jollakin muulla mielenterveyden häiriöllä tai jos henkilö on jo kärsinyt merkittävästä masennuksesta, dystymisestä mielialahäiriöstä, yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä tai paniikkihäiriöstä.

Kummassakin luokituksessa otetaan huomioon myös ahdistuksen ja masennuksen samanaikaisuus sopeutumisreaktioissa (ICD-10) tai sopeutumishäiriöissä (DSM-V). Molemmissa tapauksissa kyseessä on liioiteltu reaktio stressitilanteeseen, joka ilmenee kolmen kuukauden kuluessa tapahtumasta. Nämä reaktiot tai häiriöt voivat ilmetä oireina, jotka liittyvät pääasiassa ahdistuneisuuteen, masennukseen, molempien yhdistelmään tai muihin häiritseviin tunteisiin tai käyttäytymiseen (viha, huoli, väkivalta jne…).

Yleiset piirteet

70 % masennushäiriöistä raportoi eriasteista ja -tyyppistä ahdistuneisuutta. Vielä suurempi osa ahdistuneisuushäiriöistä kärsivistä ihmisistä päätyy myös eriasteisiin masennusoireisiin.

Luettelemme joitakin näkökohtia, jotka voivat selittää ahdistuksen ja masennuksen tavallisesti esiintyvää yhteenkietoutumista:

• Tilanteisiin liittyy toisinaan sekä uhka että menetys, mikä johtaa molempien järjestelmien aktivoitumiseen eri yhdistelmämahdollisuuksilla.
• Joitakin oireita esiintyy yhtä lailla ahdistuneisuudessa ja masennuksessa, esimerkiksi itsekeskeistä tarkkaavaisuutta ja reaktioita (itsekeskeisyys), keskittymisvaikeuksia, unettomuutta, huimausta ja pahoinvointia.
• Ne voivat johtaa hyvin samankaltaisiin käyttäytymismuotoihin ja ajatuksiin, vaikkakin niiden syyt ja sisältö ovat erilaisia. Kotiinsidonnaisuutta esiintyy siis agorafobiassa, johon liittyy paniikkihäiriö, ja masennuksessa, mutta ensin mainitussa se johtuu paniikkikohtauksen pelosta ja jälkimmäisessä surusta ja motivaation puutteesta. Koska syitä ei kuitenkaan aina pystytä selvittämään, niiden erottaminen voi olla vaikeaa.
• Lapsilla ahdistusta ja masennusta on vaikea erottaa toisistaan, mahdollisesti siksi, että masennus, kuten tiedämme, vaatii enemmän kognitiivista prosessointia, joten lapsuudessa se muistuttaa enemmän ahdistusta. Tästä on osoituksena se, että masennusdiagnoosin saaneiden lasten mieliala voi olla ärtyisä. Järjestelmät eivät ole vielä riittävästi erikoistuneet.
• Sama pätee myös vanhuudessa.
• Monissa tapauksissa samat psykoosilääkkeet tehoavat molempiin häiriöihin, joten oletettavasti kyseessä ovat samat välittäjäainejärjestelmät. Näin ollen oletetaan, että molemmissa on puutteita serotoniinin ja noradrenaliinin välittäjäaineissa. Tämä selittäisi, miksi trisykliset masennuslääkkeet (jotka lisäävät noradrenaliinia tai serotoniinia) ja selektiiviset serotoniinin takaisinoton estäjät (jotka lisäävät serotoniinin määrää neuronien välisessä tilassa eli synaptisessa tilassa) ovat yhtä hyödyllisiä ahdistuneisuuden ja masennuksen hoidossa. Tästä asiasta on kuitenkin edelleen ristiriitaisia tuloksia.
• Usein on olemassa yhteisiä edeltäviä tai samanaikaisia tekijöitä. Molemmissa häiriöissä ongelmanratkaisutaitojen puute, sosiaalisten taitojen puute, stressaavat tilanteet tai jatkuva stressi, sopeutumattomuus ja jäykkä ajattelu ovat yleisiä häiriön alussa tai sen aikana. Vaikka ne ovat muodoltaan samanlaisia, niiden sisältö (uhka tai menetys) mahdollistaa yleensä niiden erottamisen toisistaan.
• Es uskotaan, että joidenkin ahdistuneisuushäiriöiden ja masennuksen välillä saattaa olla geneettinen yhteys. Näin olisi esimerkiksi pakko-oireisen häiriön kohdalla, joka liittyy läheisemmin masennukseen kuin joihinkin ahdistuneisuushäiriöihin, ja paniikkihäiriön kohdalla.

Yrityksistä selittää näiden kahden sairauden välistä suhdetta on huomionarvoinen Kendallin ja Watsonin tutkimus. Nämä kirjoittajat käyttävät Izardin differentiaalista tunneteoriaa, jonka mukaan ahdistus ja masennus ovat monimutkaisia tunteita, jotka sisältävät erilaisia perustunteiden yhdistelmiä. Edellistä hallitsee pelko, jälkimmäistä suru. Vaikka ne eroavat toisistaan perustunteessa, ne ovat samankaltaisia muissa tunteissa, mikä voi johtaa niiden sekoittumiseen. Kendallin ja Watsonin mukaan sekä ahdistuneisuus että masennus voidaan sisällyttää laajempaan kategoriaan nimeltä negatiivinen affektiivisuus, joka periaatteessa koostuu negatiivisista tunteista (ja niitä vastaavista negatiivisista ajatuksista ja käyttäytymisestä). Tämä luokka selittäisi sekä yhteneväisyydet että erot.

Ahdistuneisuuden ja masennuksen välinen suhde ei ole kiinteä eikä liikkumaton. Päinvastoin, se vaihtelee koko matkansa ajan. Niinpä tietyllä hetkellä jompikumpi oireisto voi olla hallitseva.

Jos molemmat oireet esiintyvät samalla potilaalla, on tärkeää pyrkiä selvittämään, kumpi oli sekundaarinen ja kumpi primaarinen. Kriteeri, jonka perusteella määräytyy, kumpi hoidetaan ensin, on kuitenkin sen potilaalle aiheuttama epämukavuus ja toimintakyvyttömyyden aste. Jos tämä ei ole selvää, on suositeltavaa hoitaa ensin masennus, koska se vaikuttaa suoraan motivaatioon ja siten hoidon tai minkä tahansa muun toipumiseen tähtäävän ohjelman tai aloitteen seurantaan.

Lähde: Miguel Luna. Ahdistuneisuusklinikka. Psykologit ja psykiatrit Madridissa ja Barcelonassa

Lisälukemista varten

First,M; Frances, A.; Pincus H.A. (2001). DSM-IV-TR: Mielenterveyshäiriöiden diagnostinen ja tilastollinen käsikirja Barcelona. Toim. Masson

Maailman terveysjärjestö (1994) ICD-10: Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt Madrid. Meditor.

Vallejo, J.R.; Gastó, C.F. (1990). Affektiiviset ja masennushäiriöt Barcelona. Editorial Salvat.

Watson,D.; Kendall, P.H. (Eds.) (1989)Anxiety and depression: distinctive and overlapping features. San Diego. Academic Press Inc.

Video: Ahdistuksen ja surun geneettinen perusta. Verkostot.TVE-2

Muut vastaavat videot

• El duelo (UNED-RTVE-2)
• Anxiety: Huolestuneisuuden hallinta

Seuraavat asiakirjat

1. Yleinen ahdistuneisuus
2. Ahdistuneisuus ja persoonallisuus
3. Itsearvostus, itsetuntemus, itsevarmuus ja sosiaalisten tukien dispositio
4. Terveyttä edistävät elintavat

.