Aktiivinen mielikuvitus – Fantasioiden tuominen elämään

Tietämättömien fantasioiden jatkuvalla tietoisella toteuttamisella ja aktiivisella osallistumisella fantastisiin tapahtumiin on … ensinnäkin se vaikutus, että tietoinen horisontti laajenee sisällyttämällä siihen lukuisia tiedostamattomia sisältöjä, toiseksi se vaikuttaa siihen, että tiedostamattoman hallitseva vaikutus vähitellen vähenee ja kolmanneksi se saa aikaan persoonallisuuden muutoksen. – Carl Jung, ”The Technique of Differentiation”, Two Essays on Analytical Psychology, CW 7, par. 358

Tietoiseksi tuleminen omista fantasioistaan, jota muuten kutsutaan aktiiviseksi mielikuvitukseksi, on hyödyllistä toimintaa sen seuraamiseksi, mitä alitajunnassa tapahtuu. Sitä ei yleensä suositella niille, jotka eivät ole analyysissä, koska sillä, mitä tulee esiin, ei välttämättä ole kauniita kasvoja ja se voi itse asiassa olla varsin pelottavaa. Lisäksi, ehkä onneksi, aktiiviseen mielikuvitukseen ei ole helppo päästä mukaan.

Aktiiviseen mielikuvitukseen voi liittyä maalaamista, kirjoittamista, musiikkia, tanssia, saven tai kiven työstämistä – mitä ikinä tekeekin mieli tehdä. Seuraa energiaasi sinne, minne se haluaa mennä. Mitä vähemmän muodollista koulutusta sinulla on, sitä parempi, koska koulutettu mieli estää ilmaisunvapautta. Se on tapa antaa tiedostamattomalle tilaa, jotta et räjähtäisi. Se on myös toisenlainen säiliö; sen sijaan, että dumppaisit affektisi muiden ihmisten päälle, pidät sen itselläsi – otat vastuun siitä, mikä on sinun.

Oman itseni puolesta sanottuna en kyennyt aktiiviseen mielikuvitukseen, kunnes ystäväni ehdotti joitakin yksinkertaisia askeleita. Ensimmäinen niistä tähtäsi siihen, että voittaisin pelkoni tyhjää paperia kohtaan.

”Ota sanomalehdestä sivu”, hän sanoi. ”Aseta sen päälle lautanen. Piirrä lautasen ääriviivat väriliidulla tai värikynällä tai siveltimellä. Katsokaa, mitä olette tehneet. Ajattele sitä. Tee nyt jotain ympyrän sisällä. Voit tehdä mitä tahansa – mitä tahansa! Kaikki riippuu sinusta.”

Tämä oli ovela neuvo, sillä kuten myöhemmin opin, mikä tahansa ympyränmuotoinen kuva on itse asiassa mandala, ja mandalat ovat perinteisesti, toisin sanoen arkkityyppisesti, mysteerin säiliöitä. Tuohon aikaan minä todellakin tarvitsin säiliön, ja kaikki oli minulle mysteeri.

Kun seinäni olivat ennen pitkää peitetty sisäisen elämäni kuvilla: räikeillä mandaloilla, tikkukuvioilla, mielikuvituksellisilla doodleilla, mielialan kuvauksilla. Siirryin sanomalehtipaperista pahvista hyvälaatuiseen liimapaperiin. Käytin mitä vain käteeni sattui: lyijykynää, kynää, maalia, huopakärkikyniä, sormia, varpaita, kieltäni! Kaikki olivat raakoja heijastuksia siitä, mitä minussa oli tekohetkellä meneillään. Niissä ei ollut tyyliä tai tekniikkaa, ja ihmiset, jotka tulivat käymään reikäisessä asunnossani, katsoivat epäluuloisesti. Kun törmään niihin nyt, ne vaikuttavat groteskilta, mutta tuolloin rakastin niitä ja sieluni iloitsi.

Jung itse oli aktiivisen mielikuvituksen edelläkävijä maalaamalla ja kirjoittamalla unelmiaan ja fantasioitaan, ja jotkut hän veisteli kiveen. Itse asiassa hän määritteli tämän itsensä työstämisen perustavanlaatuiseksi sekä anima/animus -käsitteen muotoilulleen että tiedostamattomien sisältöjen personoimisen tärkeydelle:

Kirjoittaessani ylös näitä fantasioita kysyin kerran itseltäni: ”Mitä minä oikeastaan teen. Tällä ei tietenkään ole mitään tekemistä tieteen kanssa. Mutta mitä se sitten on?” Jonka jälkeen sisäinen ääni sanoi: ”Se on taidetta.” Olin hämmästynyt. En ollut koskaan ajatellut, että sillä, mitä kirjoitan, olisi mitään tekemistä taiteen kanssa. Sitten ajattelin: ”Ehkä alitajuntani muodostaa persoonallisuutta, joka ei ole minä, mutta joka vaatii päästä ilmaisemaan itseään.” Tiesin varmasti, että ääni oli tullut naiselta.

Jung sanoi tälle äänelle hyvin painokkaasti, että hänen fantasioillaan ei ollut mitään tekemistä taiteen kanssa, ja hän tunsi suurta sisäistä vastarintaa.

Sitten tuli seuraava hyökkäys ja taas sama väite: ”Se on taidetta.” Tällä kertaa sain hänet kiinni ja sanoin: ”Ei, se ei ole taidetta! Päinvastoin, se on luontoa”, ja valmistauduin väittelyyn. Kun mitään sellaista ei tapahtunut, pohdin, että ”naisella sisälläni” ei ollut samanlaisia puhekeskuksia kuin minulla. Niinpä ehdotin, että hän käyttäisi minun keskuksiani. Hän teki niin ja tuli läpi pitkällä lausunnolla.

Kiinnostuneena siitä, että nainen saattoi häiritä häntä sisältä päin, Jung päätteli, että naisen täytyi olla hänen ’sielunsa’ sanan alkukantaisessa merkityksessä, jota on perinteisesti pidetty feminiinisenä.

Tulin huomaamaan, että tämä sisäinen feminiininen hahmo näyttelee tyypillistä tai arkkityyppistä roolia miehen alitajunnassa… Kutsuin häntä nimellä ’anima’. Vastaavaa hahmoa naisessa kutsuin ’animukseksi’.”

Jung tajusi myös, että personoimalla tuon sisäisen äänen hänellä oli pienempi todennäköisyys tulla vietellyksi uskomaan, että hän oli jotakin sellaista, mitä hän ei ollut (eli taiteilija). Itse asiassa hän kirjoitti kirjeitä animalleen, osalle itsestään, jonka näkökulma poikkesi hänen tietoisesta näkökulmastaan. Ja kirjoittamalla ulos tai veistämällä fantasiansa hän ei antanut animalle mahdollisuutta ”vääntää niitä juonitteluksi”:

Jos olisin ottanut nämä tiedostamattoman fantasiat taiteeksi, niissä ei olisi ollut enempää vakuuttavuutta kuin visuaalisissa havainnoissa, ikään kuin katsoisin elokuvaa. En olisi tuntenut moraalista velvollisuutta niitä kohtaan. Anima olisi silloin saattanut helposti vietellä minut uskomaan, että olin väärinymmärretty taiteilija ja että niin sanottu taiteellinen luonteeni antoi minulle oikeuden laiminlyödä todellisuutta. Jos olisin seurannut hänen ääntään, hän olisi mitä todennäköisimmin sanonut minulle eräänä päivänä: ”Kuvitteletko, että se hölynpöly, jota harrastat, on oikeasti taidetta? Ei tippaakaan.”

Aktiivisen mielikuvituksen tavoitteena on siis antaa ääni persoonallisuuden sellaisille puolille, joista ei tavallisesti ole tietoinen – luoda viestintäyhteys tietoisuuden ja tiedostamattoman välille. Ei ole tarpeen tulkita, mitä aineisto ”tarkoittaa”. Teette sen ja elätte sen kanssa. Jotain tapahtuu sinun ja sen välillä, mitä luot, eikä sitä tarvitse pukea sanoiksi ollakseen tehokasta.