Albanian mafia: vaarallinen myytti, joka vääristää käsitystämme maailmanlaajuisesta huumekaupasta

Viime kuukausina, ellei jopa vuosina, Yhdistyneen kuningaskunnan tiedotusvälineissä on kerrottu lainvalvontaviranomaisten väitteistä, joiden mukaan albanialaiset järjestäytyneet rikollisryhmät, joihin usein viitataan nimellä ”Albanian mafia”, ovat harjoittaneet vakavaa, monitahoista ja monimutkaista rikollisuutta.

Nämä rikollisjoukkiot on yhdistetty nimenomaan Balkanilta peräisin olevaan ihmissalakuljetukseen ja lisääntyvään väkivaltaan huumausainekaupan alamaailman sisällä. Nämä ryhmät näyttävätkin vallanneen merkittävän alueen erityisesti, mutta ei ainoastaan, kokaiinikaupassa, sillä National Crime Agencyn (NCA) raporttien mukaan albaaniryhmät muodostavat vain pienen osan (0,8 %) järjestäytyneestä rikollisuudesta Yhdistyneessä kuningaskunnassa, mutta niillä on suhteettoman suuri rooli maan kokaiinimarkkinoilla.

NCA on myös vahvistanut, että näiden jengien osallistuminen ihmiskauppaan on erityisen huolestuttavaa ja että siihen osallistuu enimmäkseen Albaniasta tai naapurimaista kotoisin olevia uhreja, jotka yleensä houkutellaan matkustamaan Yhdistyneeseen kuningaskuntaan väärillä työlupauksilla. Vaikka ei ole mitään todisteita siitä, että huumekauppaan, erityisesti kokaiinikauppaan, osallistuvat ryhmät olisivat samoja ryhmiä, jotka osallistuvat ihmiskauppaan, viranomaiset eivät epäröi puhua albanialaisista rikollisryhmistä monirikollisina verkostoina, jotka syyllistyvät useisiin vakaviin rikoksiin.

Tarinan kerronta

Hylkäämättä ihmissalakuljetuksen uhrien ahdinkoa tai tiedustelupalveluiden analyysejä huumeiden salakuljetusliiketoiminnan alalla, se, mitä tässä yhteydessä todistamme, on jälleen kerran yksi esimerkki siitä, miten myytti luodaan, konstruoidaan ja sitten ylläpidetään.

Tässä tapauksessa kyse on ”mafiamyytistä”, erityisestä alamaailman konstruoinnista, jossa etnisyys on ”toisen” ensisijainen piirre, jota toisaalta pelätään ja toisaalta ihannoidaan.

Mafiamyytti yhdistetään usein tunnetumpiin järjestäytyneisiin rikollisryhmiin, kuten italialaiseen, venäläiseen ja japanilaiseen mafiaan. Kun näitä ryhmiä kutsutaan niiden erityisnimillä, kuten sisilialainen (tai italialais-amerikkalainen) ”cosa nostra”, kalabrialainen ”’ndrangheta”, venäläinen ”bratva” tai japanilainen ”yakuza”, yhteistä niille on se, että ne herättävät mielikuvia salamyhkäisistä järjestöistä, jotka harjoittavat rikollisuutta, väkivaltaa ja korruptiota. Ratkaisevaa on, että järjestöt näyttävät rakentuvan yhteisille perinteille, normeille, arvoille ja rituaaleille, jotka juontavat juurensa niihin kuuluvien henkilöiden yhteiseen etniseen alkuperään.

Ja vaikka järjestäytynyt rikollisuus on useimmiten markkina- tai toimintapohjainen ilmiö (esimerkiksi huumekauppa tai ihmissalakuljetus), kun luemme mafiasta, viittaamme usein, joskaan emme aina, etniseen alkuperään: italialaisiin, venäläisiin, kiinalaisiin, japanilaisiin, turkkilaisiin – ja tällä hetkellä albanialaisiin. Mafia-leimaa käytetään usein tiukkoihin etnisiin ryhmiin, joilla on kunniaan perustuva kulttuuri ja jotka ovat erityisen kiintyneitä perherakenteisiin, kuten albanialaiset kanunit.

Tutkijoiden tekemät erinomaiset kenttätutkimukset, mukaan lukien rikoksentekijöiden haastattelut, oikeustapaukset ja etnografiset kuvaukset, ovat jo osoittaneet, miten albanialaiset rikollisryhmät eivät todellisuudessa koordinoi toimintaansa ulkomailla, kuten Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Useimmissa tapauksissa niillä ei myöskään ole suoria yhteyksiä lähtömaansa rikollisryhmiin.

Yhdysvallat?

Laittomassa huumekaupassa toimivat albaanit toimivat myös muiden ryhmien, kuten ’ndrangheta-klaanien ja Hells Angels -järjestön osastojen kanssa. Vaikka on varmasti mahdollista, että joillakin albanialaisilla rikoksentekijöillä on suora yhteys huumeiden (ja erityisesti kokaiinin) tuottajiin Bolivian ja Perun kaltaisissa maissa, nämä ryhmät liittyvät enimmäkseen huumeiden jakeluun eivätkä niinkään huumekauppaan. Tämä tarkoittaa sitä, että ne käyvät usein kauppaa kokaiinilla sen jälkeen, kun se on saapunut asiaankuuluvien maahantulosatamien kautta, ja tukeutuvat sopimuksiin niiden ryhmien kanssa, jotka hoitavat varsinaista huumausainekauppaa, kuten kalabrialaiset ’ndrangheta-klaanit.

Kauppiaiden ja huumausaineiden jakelijoiden roolista vallitsee laajalti epäselvyyttä sen jälkeen, kun huumausaineet on salakuljetettu maahamme. Ja tämä on ymmärrettävää – kyseessä on monimutkainen verkosto. Mutta ne, jotka ottavat huumeet vastaan ja jakavat niitä muille myyjille omien verkostojensa sisällä tai niiden ulkopuolella, ovat myös näkyvimpiä ja kohtaavat suurimmat riskit. He ovat niitä, jotka toimittavat huumausaineita ja toimittavat ne nopeasti, vaikka tämä merkitsisi pelottelua ja väkivaltaa, kun he ovat tekemisissä kilpailevien ryhmien kanssa, jotka käyvät kauppaa samoilla tai samankaltaisilla tuotteilla.

Albanialaisiin verkostoihin on viitattu erityisen luotettavina toimijoina ketjussa. Niiden perimmäinen merkitys huumemaailmassa on kuitenkin syytä kyseenalaistaa. Vaikka ne ovatkin ilmeisen tärkeitä, ne ovat silti riippuvaisia huumekauppiaista, jotka hankkivat, organisoivat ja kuljettavat huumeet ensin.

Ajatus erittäin hyvin järjestäytyneestä, maailmanlaajuisesta albaanimafiasta on jossain määrin edelleen myytti, joka synnyttää negatiivisia stereotyyppejä ja vihamielisyyttä globaalin albanialaisen siirtolaisten diasporan sisällä. Se jättää myös huomiotta sen, että maailmanlaajuinen rikollinen alamaailma on usein monimutkaisten tilaisuusrakenteiden ja erilaisten roolien herkän tasapainon yhdistelmä, jota hoitavat lukuisat eri henkilöt. Yhteinen etnisyys saattaa jossain määrin helpottaa tai mahdollistaa tämän, mutta se ei todellakaan luo sitä.