Allen Ginsberg Talks About Coming Out to His Family & Fellow Poets on 1978 Radio Show (NSFW)
Tuore MacArthur-palkittu ja runoilija Terrence Hayes esiintyi eilen NPR:ssä lukemassa ja keskustelemassa teoksistaan; häneltä kysyttiin, tuntuuko hänestä ”afrikkalais-amerikkalaiseksi runoilijaksi määrittyminen” jollakin tapaa rajoittavan. Hayes vastasi,
minusta se on bonus. Se on asia, joka tekee minusta lisäksi mielenkiintoisen, sanoisin. Joten, musta runoilija, etelän runoilija, miesrunoilija – monia näistä identiteeteistä yritän taittaa runoihin ja toivon, että ne rikastuttavat niitä.
Minusta tuntui oudolta kysymykseltä kysyä MacArthur-palkitulta amerikkalaiselta runoilijalta. Sekä henkilökohtaiseen että kansalliseen identiteettiin liittyvät kysymykset ovat olleet keskeisiä amerikkalaisessa runoudessa ainakin Walt Whitmanista tai Langston Hughesista lähtien, mutta erityisesti 1950-luvulta lähtien Allen Ginsbergin kaltaisten tunnustuksellisten ja beat-runoilijoiden myötä. Ilman henkilökohtaisen identiteetin juhlimista voisi sanoa, että amerikkalaista runoutta on vaikea kuvitella.
Hayesin tavoin Ginsberg sulautti erilaiset identiteettinsä – juutalainen, buddhalainen, homomies – runouteensa rikastuttavalla tavalla. Kolmekymmentäkuusi vuotta sitten hän antoi radiohaastattelun ”Stonewall Nationille”, joka oli yksi kourallisista nimenomaan homojen radio-ohjelmista, joita lähetettiin 1970-luvun Länsi-New Yorkissa. Ajoittain NSFW-keskustelussa hän kertoi kokemuksestaan tulla julkisuuteen Beat-kollegoilleen ja perheelleen.
Haastattelussa Ginsberg kertoo olleensa kaapissa ja ihastuneensa Jack Kerouaciin, joka oli ”hyvin suvaitsevainen, ystävällinen” Ginsbergin tunnustettua sen. Yläpuolella hän kertoo hauskan tarinan siitä, miten hän tuli ulos isälleen, ja lukee sitten liikuttavan otsikoimattoman runon isänsä lopullisesta hyväksymisestä heidän molemminpuolisen ”arkuutensa ja pelkonsa” jälkeen. Hän muistelee myös, miten muu hänen perheensä, erityisesti hänen veljensä, reagoi.
Haastattelussa siirrytään laajempiin aiheisiin. Ginsberg käsittelee näkemyksiään halusta ja myötätunnosta ja määrittelee jälkimmäisen pikemminkin ”hyväntahtoiseksi ja välinpitämättömäksi tarkkaavaisuudeksi” kuin ”sydämenrakkaudeksi”. Buddhalaisuus läpäisee Ginsbergin keskustelun, samoin kuin veijarimainen vaudevilleläinen herkkyys sekoittuneena raittiiseen pohdintaan. Hän aloittaa pitkällä, viinanhuuruisella yhteislaululla, jonka neljä ensimmäistä riviä tiivistävät ytimekkäästi keskeiset buddhalaiset opit; hän lopettaa hauskaan, räväkkään lauluun, joka muuttuu sitten synkäksi homofobisen ja naisvihamielisen väkivallan tutkimukseksi.
Ginsberg ja juontaja keskustelevat myös Briggs Initiative -aloitteesta (ks. yllä), lainsäädännöstä, joka olisi ollut Kalifornian koulujärjestelmässä tehokas puhdistustoimenpide homo-opettajista, heidän kannattajistaan, jopa sellaisista, jotka saattaisivat olla ”neutraalilla asenteella, joka voitiin tulkita hyväksynnäksi”. Tämä estäisi jopa Whitmanin ”Song of Myself” -teoksen (tai yhden tietyn kappaleen siitä) opettamisen, mikä Ginsbergin mukaan ”tekisi opettajan vastuulliseksi homoseksuaaliseen toimintaan kannustamisesta”. Muutosehdotus, jota entinen kuvernööri Ronald Reagan ilmeisesti vastusti voimakkaasti, ei mennyt läpi. Nykyään tällaiset ehdotukset kohdistuvat myös Ginsbergin runouteen, ja käymme edelleen keskusteluja sellaisten asioiden kuin ”hyväntahtoisen ja välinpitämättömän tarkkaavaisuuden” arvosta luokkahuoneessa tai siitä, pitäisikö runoilijoiden tuntea itsensä rajoittuneiksi olemalla sellaisia kuin he ovat.
Yllä olevassa kuvassa, jonka Herbert Rusche otti vuonna 1978, Ginsberg (vasemmalla) on pitkäaikaisen kumppaninsa, runoilija Peter Orlovskyn (oikealla) kanssa.
via PennSound
Seuraavaa sisältöä:
Ensimmäinen nauhoitus Allen Ginsbergistä lukemassa ”Howl” (1956)
Jack Kerouac, Allen Ginsberg & Margaret Mead selittävät ”beatin” merkitystä harvinaisilla 1950-luvun äänileikkeillä
Allen Ginsbergin kirjoittama ”Expansive Poetics”:
Josh Jones on Durhamissa, NC:ssä asuva kirjailija ja muusikko. Seuraa häntä osoitteessa @jdmagness.