Allium sativum: tosiasioita ja myyttejä ihmisen terveydestä

Valkosipuli (Allium sativum L. fam. Alliaceae) on yksi markkinoiden tutkituimmista ja myydyimmistä kasviperäisistä tuotteista. Sitä käytettiin vuosisatojen ajan perinteisenä lääkkeenä useimpiin terveyteen liittyviin häiriöihin. Sitä käytetään laajalti myös elintarvikkeiden ainesosana – mausteena ja aphrodisiacina. Valkosipulin ominaisuudet johtuvat erilaisten biologisesti aktiivisten aineiden yhdistelmästä, jotka kaikki yhdessä ovat vastuussa sen parantavasta vaikutuksesta. Valkosipulin sisältämät yhdisteet vaikuttavat synergisesti toisiinsa niin, että niillä voi olla erilaisia vaikutuksia. Valkosipulin vaikuttaviin aineisiin kuuluvat entsyymit (esim. alliininaasi), rikkipitoiset yhdisteet, kuten alliini, ja alliinista entsymaattisesti tuotetut yhdisteet (esim. allicin). Lääkinnällisiin tarkoituksiin myytävien valkosipulituotteiden välillä on paljon vaihtelua. Allicinin (tärkein vaikuttava aine) pitoisuus ja valkosipulin tunnusomaisen hajun lähde riippuvat käsittelymenetelmästä. Allicin on epästabiili ja muuttuu melko nopeasti eri kemikaaleiksi. On dokumentoitu, että tuotteilla, joita saadaan myös ilman allicinia, kuten vanhentuneella valkosipuliuutteella (AGE), on selvä ja merkittävä biologinen vaikutus immuunijärjestelmän parantamisessa, sydän- ja verisuonitautien, syövän, maksan ja muiden alojen hoidossa. Joissakin tuotteissa on pinnoite (enteropinnoite), joka suojaa niitä mahahappojen hyökkäyksiltä. Kliinisesti valkosipulia on arvioitu useisiin tarkoituksiin, kuten verenpainetaudin, hyperkolesterolemian, diabeteksen, nivelreuman, vilustumisen tai ateroskleroosin ja kasvainten kehittymisen ehkäisyyn. Monet saatavilla olevat julkaisut viittaavat valkosipulin mahdollisiin antibakteerisiin, verenpainetta alentaviin ja tromboosia ehkäiseviin ominaisuuksiin. Valkosipulin kemiallisen monimutkaisuuden ja erilaisten käsittelymenetelmien käytön vuoksi saadaan valmisteita, joiden teho ja turvallisuus vaihtelevat.