Amália Rodrigues
Portugalilaisen fadon kiistaton kuningatar, laulaja Amália Rodrigues syntyi Lissabonin Alfaman kaupunginosassa vuonna 1920; hän oli yksi kymmenestä lapsesta, ja äiti hylkäsi hänet yksivuotiaana, ja isoäiti kasvatti hänet, ja hän vietti nuoruusvuotensa myymällä tuotteita kaduilla ja työskennellen ompelijana. Vastoin perheensä toiveita Rodrigues esiintyi teini-ikäisenä tangotanssijana, ja 19-vuotiaana hän debytoi ammattilaulajana sisarensa Celesten rinnalla muodikkaassa Lissabonin yöpaikassa Retiro da Severassa.
Vuoden sisällä hän oli tähti, joka myi klubit täyteen joka ilta; vuonna 1944 hän matkusti Brasiliaan, houkutteli valtavia yleisöjä oleskellessaan Copacabanan kasinolla ja palasi myöhemmin Rio de Janeiroon tekemään ensimmäiset levytyksensä. Rodrigues ei ainoastaan popularisoinut fadoa koko Etelä-Amerikassa, vaan myös keksi sen uudelleen – hän yhdisti loistavasti Lissabonin ja Coimbran urbaanit ja maaseutumaiset tyylit ja etsi myös materiaalia, joka ulottui kauas perinteisiä tarinoita epäonnistuneista romansseista tutkiakseen sen sijaan sielun ja hengen syvimpiä kriisejä, ja tarjosi esityksiä, joiden fatalistinen voimakkuus ja ahdistava kauneus olivat vertaansa vailla.
Koska Rodriguesin manageri José de Melo uskoi, että hänen kotimaassaan asuvat faninsa lakkaisivat käymästä hänen live-esiintymisissään, jos he voisivat ostaa hänen äänitteitään, hän astui portugalilaiseen äänitysstudioon vasta vuonna 1951, jolloin hän julkaisi kourallisen kappaleita Melodia-levymerkillä, ennen kuin hän siirtyi seuraavana vuonna Valentim de Carvalhon levymerkille. Toisen maailmansodan jälkeen hän aloitti kiertueet Etelä-Amerikan ulkopuolella ja teki vuonna 1956 kansainvälisen hitin kappaleella ”Coimbra”, joka nauhoitettiin suorana Pariisin Olympia-teatterissa.
Kaiken kaikkiaan Rodrigues levytti yli 170 albumia ja esiintyi jopa useissa elokuvissa säilyttäen vetovoimansa vielä senkin jälkeen, kun itse fadon suosio alkoi hiipua 1960-luvulla. Hän jatkoi kiertuekiertuettaan pitkälle yli 70-vuotissyntymäpäivänsä ja siirtyi eläkkeelle vasta leikkauksen jälkeen; hän vietti elämänsä viimeiset vuodet erakkoelämänä ja esiintyi viimeisen kerran julkisesti Lissabonin expon avajaisissa vuonna 1998. Rodrigues kuoli 6. lokakuuta 1999 79-vuotiaana; saatuaan tiedon hänen poismenostaan Portugalin pääministeri Antonio Guterres määräsi kolmen päivän kansallisen surun ja julisti hänet ”Portugalin ääneksi”.