Amazonin allas – Brasilia

Kuvaus
Sijainti ja yleiskuvaus
Kosteiden metsien ekologinen alue Tapajós-Xingu sijaitsee Keski- ja Itä-Brasiliassa Amazonin eteläpuolella, ja se käsittää Tapajós- ja Xingu-jokien välisen tasangon, jotka ovat kummatkin Amazonin suurimpia sivujokia. Alue ulottuu etelään Serra do Cachimbon juurelle Brasilian Parán osavaltion lounaiskulmassa. Nämä kukkulat erottavat tämän valuma-alueen viereisestä Madeira-Tapajósin kosteasta metsästä. Alue sijaitsee suurimmaksi osaksi miljardi vuotta sitten muodostuneen, hyvin kuluneen Brasilian kilven päällä, joka muodostaa kovan kiteisen pohjan. Ympäristö on heterogeeninen, ja maasto on kumpuilevaa, ja lukuisat pienemmät joet halkovat valuma-aluetta. Suurin näistä joista on Rio Iriri, joka laskee Xingu-jokeen. Muita ovat Jamanxim, Curuá, Crepori, Curuá-una ja Jarauçu. Nämä kaikki ovat vakaita mustan veden jokia, joissa on vain vähän tai ei lainkaan suspendoitunutta sedimenttiä ja joiden rannat tulvivat joskus ja luovat valkohiekkaista igapó-metsää. Jotkut maaperät ovat monilla alueilla eutrofisia eli ravinteikkaita. Toisille alueille on kuitenkin ominaista oligotrofinen maaperä ylänköalueilla, mikä tarkoittaa, että maaperä on ravinneköyhää. Korkeuserot vaihtelevat 5 metristä Amazon-joen varrella 200 metriin etelän ylängöillä. Vuotuinen sademäärä Xingun keskiosassa on 1 500-2 000 mm.

Topografinen vaihtelu synnyttää biologista heterogeenisuutta Tapajós-Xingun alueella, ja siellä, missä on eutrofisia maita, ne ylläpitävät rikasta ja monipuolista eliöstöä, jossa esiintyy paljon endeemisyyttä. Metsät ovat yleensä ikivihreitä trooppisia sademetsiä terra firmen (tulvattoman maan) päällä. Niille on ominaista tiheän submontane-metsän laikut avoimen submontane-metsän matriisissa. Tasankometsää esiintyy vain Amazonjoen varrella. Tapajós-Xingu-alueella on erikoinen metsätyyppi, jolle on ominaista liaanien (puumaiset köynnökset) suuri tiheys. Nämä liaanimetsät peittävät tuhansia neliökilometrejä alueen etelä- ja kaakkoisosassa sijaitsevalla korkealla pinnanmuodostuksella. Nämä ovat tyypillisesti avoimia metsiä, joita esiintyy rikkaammalla maaperällä (Prance ja Brown 1987) ja joiden latvusto on matalampi (alle 25 metriä) ja avoimempi kuin tyypillisissä kosteissa terra firme -metsissä. Erona tyypillisempään avometsään on se, että näissä metsissä esiintyy paljon valtavia puuvartisia köynnöksiä koko metsäkerroksessa. Niiden läsnäolo antaa tälle metsälle rakenteellisen monimutkaisuuden, jota ei löydy muualta.

Tärkein liaaneja sisältävä suku on Bignoniaceae, jonka jälkeen tulevat Leguminosae, Hippocrateaceae, Menispermaceae, Sapindaceae ja Malpighiaceae (Gentry 1991). Näissä metsissä kasvaa kuitenkin suuria puita, kuten Apuleia molaris, Bagassa guianensis, Caryocar villosum, Hymenaea parvifolia, Tetragastris altissima, Astronium graveolens, A. le-cointei, Apuleia leiocarpa var. molaris, Sapium marmieri, Acacia polyphylla ja Elizabetha sp.

Täällä kasvaa myös parapähkinäpuita (Bertholletia excelsa) ja mahonkia (Swietenia macrophylla) (Pires 1984). Alueella esiintyy lukuisia endeemisiä puita ja viiniköynnöksiä, kuten Cenostigma tocantinum, Ziziphus itacaiunensis ja Bauhinia bombaciflora. Zollernia paraensis, palkokasvi, Theobroma grandiflorum, kaakaota muistuttava hedelmä nimeltä cupuaçu, ja Cordia goeldiana, yleinen puutavara, ovat kaikki tunnettuja Itä-Parassa. Niiden länsiraja on Tapajós-joella (Ducke ja Black 1953). Kirkasvetisen Tapajós-joen varrella vallitsee valkohiekkainen igapó-metsä, jossa kasvaa Myrtaceae-heimon jäseniä sekä Triplaris surinamensis, Piranhea trifoliata, Copaifera martii ja Alchornea castaneaefolia. Kuuluisa pau d’arco roxo, Tabebuia ipe, joka on arvokas puutavara, on siellä yleinen.

Biodiversiteettipiirteet
Alueen eläimistöön kuuluu 161 nisäkäslajia ja 556 lintulajia. Tapajós-joki on esteenä eläinten, kasvien ja hyönteisten leviämiselle. Esimerkiksi valkoposkikapusiinia (Cebus albifrons) ja sakia (Pithecia hirsutus) esiintyy joen länsipuolella, mutta ei itäpuolella, kun taas partasakia (Chiropotes albinasus) esiintyy vain joen itäpuolella. Pieni titi-apina (Callicebus moloch) esiintyy myös täällä, ja harmaakaulainen yöapina (Aotus infulatus) ja hämähäkkiapina (Ateles marginatus) ovat endeemisiä tässä ja itäpuolella sijaitsevassa jokivarressa. Joen eläimistöön kuuluvat mm. silmälasikaimaani (Caiman crocodilus), musta kaimaani (Melanosuchus niger), keltatäpläinen kylkikaulakilpikonna (Podocnemis unifilis), amerikanmanaatti (Trichechus inunguis) ja jokidelfiinit (Ina geoffroyensis, Sotalia fluviatilis).

Muihin suuriin nisäkkäisiin kuuluvat valkohuuliset pekkarit (Tayassus pecari), kaulukselliset pekkarit (T. tajacu), pumat (Puma concolor), pantterit (Panthera onca), tapiirit (Tapirus terrestris) ja purokauriit (Mazama spp.). Täällä tavataan monia mielenkiintoisia lintuja, kuten kalasääskiä (Pandion haliaetus), harpyia (Harpia harpyia), tukaaneja (Ramphastos vitellinus), pikku chachalacoja (Ortalis motmot), yhdeksän tinamousia (Crypturellus spp.), Tinamus spp.), seitsemän papukaijaa (Ara spp.), mukaan lukien hyasinttipapukaijat (Anodorhynchus hyacinthinus), jotka elävät vain harvoissa paikoissa, monia papukaijoja (Paratinga spp.), Pyrrhura spp., Brotogeris spp.), papukaijoja (Amazona spp., Pionus spp.) ja hoatzineja (Opisthocomus hoazin).

Nykytila
Transamazon valtatie ja tie etelään Cuiabáan kulkevat Tapajós-Xingun kosteiden metsien alueen läpi. Näiden teiden varrella asuttaminen, puunkorjuu, karjankasvatus ja laajamittaiset kehityshankkeet aiheuttavat laajamittaista metsäkatoa ja maan tilan heikkenemistä. Kaupunkikeskuksia ovat muun muassa Altimira Iriri-joen varrella, Santarém Tapajós-joen suulla ja Aveiro Ala-Tapajós-joen varrella. Täällä on hyvin vähän suojelualueita. Amazonian kansallispuisto sijaitsee Tapajós-joen varrella lähellä Itaitubaa ja kattaa 9 935 neliökilometrin alueen, mutta sen hallinnollinen kapasiteetti on riittämätön. Tapajósin kansallismetsät tarjoavat vain vähän suojelua Aveiron lähellä sijaitseville metsille.

Uhkien tyypit ja vakavuus
Tie- ja jokiväylien varrella tapahtuva nopea laajentuminen ja lisääntyvä asuttaminen ovat suurin uhka ympäristölle ja sen asukkaille. Suuret ihmisen aiheuttamat tulipalot, jotka usein palavat hallitsemattomasti, uhkaavat jäljellä olevia metsiä ja ympäristöä sekä elinympäristön häviämisen että veden ja ilman laadun heikkenemisen muodossa. Myös puunkorjuu on heikentänyt monia Madeirajoen ja valtateiden läheisyydessä sijaitsevia metsiä. Kullan ja muiden mineraalien louhinta uhkaa edelleen vesieliöstöä ja tuhoaa maisemaelementtejä. Tätä aluetta pidetään rajaseutuna, jossa jatkuva kehitys on suuri uhka villieläimistölle ja ekologiselle eheydelle. Jäljellä olevat metsät ovat vakavasti ihmisen toiminnan uhkaamia.

Ekoregion rajauksen perustelut
Tämä interfluviaalinen ekoalue rajoittuu lännessä Tapajós-jokeen, idässä Xingu-jokeen ja pohjoisessa Solimões-jokeen (Amazon) ja várzeaan. Nämä kolme erittäin suurta jokea muodostavat huomattavan esteen monien lajien leviämiselle, ja siksi alueella on useita endeemisiä lajeja (da Silva 1998). Linjaus noudattaa IBGE:n (1993) luokittelua ”alankoalueiden tiheä ombrofiilinen metsä”, ”submontane tiheä ombrofiilinen metsä” ja ”submontane avoin ombrofiilinen metsä” näiden jokien alueella. Etelässä tämä ekologinen alue rajoittuu selvään kausittaiseen metsän ja savannin väliseen siirtymään.

Ducke, A. ja G. A. Black. 1953. Kasvimaantieteellisiä huomioita Brasilian Amazonista. Anais da Academia Brasileira de Ciências 25: 1-46.

Fundação Instituto Brasilero de Geografia Estatástica-IBGE. 1993. Mapa de vegetação doBrasil. Kartta 1:5 000 000. Rio de Janeiro, Brasilia.

Gentry, A. H. 1991. The distribution and evolution of climbing plants. Sivut 3-49 teoksessa J. Putz and H. Mooney, editors, The biology of vines. Cambridge: Cambridge University Press.

Pires, J. M. 1984. Amazonin metsä. Sivut 581-602 teoksessa H. Sioli, editor, The Amazon: Limnology and landscape ecology of a mighty tropical river and its basin. Junk, Dordrecht.

Prance, G. T., and K. S. Brown Jr. 1987. Brasilian Amazonin tärkeimmät kasvillisuustyypit. Sivut 30-31 teoksessa T. C. Whitmore ja G. T. Prance, editors, Biogeography and Quaternary History in Tropical America. Oxford: Clarendon Press.

Silva, J.M. C. 1998. Um método para o estabelecimento de áreas prioritárias para a conservação na Amazônia Legal. Raportti laadittu WWF-Brasilialle. 17 pp.

Prepared by: Robin Sears
Reviewed by: Käsiteltävänä