Amur
Monissa historiallisissa viitteissä Amurin alueella erotetaan kaksi geopoliittista kokonaisuutta: Ulkomantšuria (Venäjän Mantšuria) ja Sisämantšuria (Koillis-Kiina). Joen etelärannalla sijaitseva Kiinan Heilongjiangin maakunta on saanut nimensä joen mukaan, samoin kuin pohjoisrannalla sijaitseva Venäjän Amurin alue. Alkuperäiset mantsut ja heidän Kiinan Qing-imperiuminsa, jotka pitivät tätä jokea pyhänä, käyttävät nimeä sahaliyan ula (musta joki).
Amur on tärkeä kiinalais-venäläisten suhteiden symboli ja geopoliittinen tekijä. Amur nousi erityisen merkittävään asemaan vuosina 1956-1966 tapahtuneen Kiinan ja Neuvostoliiton poliittisen kahtiajaon aikana.
Amurin laakson asukkaisiin kuuluivat vuosisatojen ajan tungusilaiset (evenkit, solonit, dušerit, jurchenit, nanait, ulchit), mongoliväestö (daurit), eräät ainu-väestöt ja sen suualueen lähellä asuvat nivhit. Monille näistä ryhmistä kalastus Amurissa ja sen sivujoissa oli tärkein elinkeino. Eurooppalaiset eivät ennen 1600-lukua tunteneet näitä kansoja, ja han-kiinalaiset tunsivat niitä vain vähän, ja he kutsuivat niitä joskus yhteisnimellä Wild Jurchens. Kiinankielinen termi Yúpí Dázi 魚皮韃子 (”kalannahkaiset tataarit”) tuli sovellettavaksi myös nanaiseihin ja sukulaisryhmiin, johtuen heidän perinteisistä kalannahoista tehdyistä vaatteistaan.
Mongolit, jotka hallitsivat aluetta Yuan-dynastiana, vakiinnuttivat heikon sotilaallisen läsnäolon Amurin alajuoksulla 1300- ja1400-luvuilla; Tyrin kylän läheltä on kaivettu Yuan-ajan temppelin raunioita.
Yongle- ja Xuande-keisarien aikana (1400-luvun alkupuolella) Ming-dynastia saavutti Amurin pyrkiessään ottamaan haltuunsa Ming-valtakuntaan koillisessa rajoittuvat maat, jotka myöhemmin tunnettiin nimellä Mantšuria. Eunukki Yishihan johtamat retkikunnat saavuttivat Tyrin useaan otteeseen vuoden 1411 ja 1430-luvun alun välisenä aikana, rakensivat uudelleen (kahdesti) Yongning-temppelin ja saivat Amurin alajuoksun heimot ainakin nimellisesti liittoutumaan Ming-hallituksen kanssa. Joissakin lähteissä kerrotaan myös kiinalaisten läsnäolosta samalla ajanjaksolla keskimmäisellä Amurilla – Aigunissa oli Yongle-kaudella noin 20 vuoden ajan linnoitus Amurin vasemmalla (luoteis)rannalla Zeya-joen suulta alavirtaan. Tämä Ming-dynastian Aigun sijaitsi vastakkaisella rannalla myöhemmin Qing-dynastian aikana siirrettyyn Aiguniin nähden. Ming-dynastian läsnäolo Amur-joella oli joka tapauksessa yhtä lyhytikäinen kuin hatara; pian Yongle-kauden päättymisen jälkeen Ming-dynastian rajat vetäytyivät eteläiseen Mantšuriaan.
Vassili Pojarkovin johtamat venäläiset kasakkaretkikunnat tutkivat Amur-jokea ja sen sivujokia vuosina 1643-44 ja 1649-51. Vassili Pojarkovin ja Jerofei Habarovin johtamat venäläiset kasakkaretkikunnat tutkivat Amur-jokea ja sen sivujokia. Kasakat perustivat Albazinin linnakkeen Amurin yläjuoksulle solonien entisen pääkaupungin paikalle.
Mantšut olivat tuohon aikaan kiireisiä Kiinan valloittamisessa, mutta muutamaa vuosikymmentä myöhemmin, Kangxin aikakaudella 1661-1722, he suuntasivat huomionsa pohjoismanchurilaiseen takapihaansa. Aigun perustettiin uudelleen lähelle oletettua Ming-paikkaa noin vuosina 1683-84, ja sotaretkikunta lähti ylävirtaan syrjäyttämään venäläiset, joiden Albazinin perustaminen vei mantšujen hallitsijoilta sepelinpelkkien veronmaksun, jonka alueen solonit ja daurit olisivat muuten toimittaneet. Albazin kaatui lyhyen sotaretken aikana vuonna 1685. Vuonna 1689 solmittu Nertšinskin sopimus merkitsi vihamielisyyksien päättymistä: se jätti koko Amurin laakson Shilkan ja Ergunen yhtymäkohdasta alajuoksulle kiinalaisten haltuun.
Fedor Soimonov lähetettiin kartoittamaan Amurin tuolloin vähän tutkittua aluetta vuonna 1757. Hän kartoitti Shilikaa, joka oli osittain Kiinan alueella, mutta hänet käännytettiin takaisin, kun hän saavutti sen yhtymäkohdan Arguniin. Qingit pitivät venäläisten ortodoksisen kristinuskon käännyttämistä Amurin varrella asuville alkuperäiskansoille uhkana.
Amurin alue pysyi seuraavan puolentoista vuosisadan ajan Qingin valtakunnan suhteellisena takapajulana, ja Aigun oli käytännöllisesti katsoen ainoa suurempi kaupunki joen varrella. Venäläiset ilmestyivät joelle uudelleen 1800-luvun puolivälissä, mikä pakotti mantšut luovuttamaan kaikki joen pohjoispuoliset maat Venäjän keisarikunnalle Aigunin sopimuksella (1858). Myös Ussurin itäpuoliset maat ja Amurin alajuoksu siirtyivät Venäjän haltuun Pekingin sopimuksella (1860).
Amurin ja Ussurin varrella sijaitsevien maiden haltuunottoa seurasi venäläisten uudisasukkaiden muuttoliike alueelle ja sellaisten kaupunkien kuin Blagovetshensk ja myöhemmin Habarovsk rakentaminen.
Lukuisia Englannissa rakennettuja jokihöyrylaivoja liikennöi Amurilla 1800-luvun lopulla. Tsaari Nikolai II, silloinen tsarovitš, vieraili Vladivostokissa ja risteili sitten jokea pitkin. Amerikasta tuotiin kaivosruoppaajia, jotka louhivat joen rantakultaa. Vuosien 1918-22 sisällissota haittasi suuresti proomu- ja jokiliikennettä. Neuvostoliiton punaisilla oli Amur-flotilla, joka partioi joella eristetyillä jokilaivoilla. Japanilaisilla oli 1930-luvulla ja sodan aikana joella oma laivastonsa. Vuonna 1945 neuvostoliittolaiset asettivat jälleen oman laivastonsa joelle. Kiinan kansallismielisen laivaston palveluksessa olleet entiset saksalaiset Jangtsen tykkiveneet Vaterland ja Saukko partioivat Amurilla 1920-luvulla.