Anatolian kielet

Vanhan Anatolian historiallinen tausta

Varhaisimmat ei-indoeurooppalaiset tekstit – ja vanhimmat Anatoliasta peräisin olevat tekstiaineistot – ovat niin sanottuja kappadokialaisia tauluja (2000-1735 eaa.), jotka ovat Keski-Anatolian kauppiaiden säilyttämiä kiilteisiä asiakirjoja. Ne on kirjoitettu yhdellä seemiläisistä kielistä, vanhalla assyrialaisella, ja ne ovat peräisin pääasiassa kauppakeskuksista, kuten muinaisesta Neshan kaupungista (tunnetaan myös nimellä Kanesh; nyk. Kültepe, Turku).

Vakiintuneesti oletetaan, että indoeurooppalaiset tulivat Anatoliaan joskus 3. vuosituhannella, vaikkei olekaan olemassa mitään erityisiä arkeologisia aineistoja, joiden avulla tutkijat pystyisivät määrittelemään maahantuloajankohdan tai maahantunkeutujien kulkeman reitin tarkemmin. Hattilainen (tai hattilainen) oli Keski-Anatoliassa ja Pohjois-Anatoliassa puhuttu peruskieli ennen indoeurooppalaisten heettiläisten tuloa. Kaikki säilyneet hattilaiset tekstit on löydetty hettiläisistä arkistoista. Hattilainen kieli ei ole lainkaan sukua heettiläiselle ja sen sisarkielille eikä hurrialaiselle kielelle, jota puhuttiin myös Anatoliassa mutta joka oli alun perin peräisin idästä. Van-järven ympärillä sijaitsevalla Kaukasuksen alueella 3. ja 2. vuosituhannella eaa. puhuttu hurrialainen kieli korvautui 1. vuosituhannella siihen liittyvällä urartilaisella kielellä. Jälkimmäistä ei kuitenkaan pitäisi pitää hurrian kielen suorana jatkumona. Hattilainen, hurrialainen ja urartilainen ovat kaikki muita kuin indoeurooppalaisia kieliä.

Vaikka hattilaiset ja hurrialaiset kansat vaikuttivatkin heettiläiseen kulttuuriin, heidän panoksensa heettiläiseen kieleen rajoittui enimmäkseen paikallisen kasviston ja eläimistön termeihin sekä muutamaan muuhun luokkaan. Vertailu heettiläisten ja muiden indoeurooppalaisten alaryhmien maataloustermien välillä osoittaa, että ”anatolilaiset” erosivat emoryhmästä ennen yhteisen maatalousnimikkeistön luomista mutta sen jälkeen, kun indoeurooppalaisten yhteinen käsitys tuonpuoleisesta oli alkanut syntyä, ja se kuvattiin laidunmaana, jossa laiduntavat karjaeläimet ”joihin kuollut kuningas lähtee”. Tämä viittaa siihen, että hetiitin, palaiikin ja luwian myöhempien puhujien sekä näiden ryhmien vähäisempien jäsenten indoeurooppalaiset esi-isät tulivat Anatoliaan yhdessä, yhteistä reittiä pitkin, sillä anatolialaisilla kielillä on huomattavan paljon yhteisiä häviöitä sekä innovaatioita, jotka edellyttävät pitkää yhteistä menneisyyttä.”

Anatolian keskiosissa Halys-joen (nykyisin Kızıl-joki) mutkan sisäpuolella ja pohjoisilla alueilla hittiläinen ja palaijin kieli ovat saaneet vaikutteita hattilaiselta pohjakieleltä. Hattilainen kulttuuri vaikutti myös uusien tulokkaiden poliittisiin ja uskonnollisiin käsityksiin, ja indoeurooppalaisten selvä kulttuurinen riippuvuus vanhemmasta hattilaisväestöstä on ilmeinen. Jotkut tutkijat ovat korostaneet, että on todennäköistä, että kauempana etelässä luwialaiset ovat saattaneet puhua erilaista pohjakieltä. Kun otetaan huomioon tekstuaalisten todisteiden puuttuminen ja se, että tieto luwien sanastosta on melko vähäistä, ei ehkä ole yllättävää, että tämä mahdollinen substraattielementti on jäänyt määrittelemättä.

Hettiläisten valtakunnan kukistumisen (n. 1180 eaa.) jälkeen Anatolian tärkeimpiä valloittajia olivat frygialaiset, mutta heidän merkintänsä kirjattuun historiaan alkaa vasta 800-luvulla eaa. Siitä lähtien aina 3. vuosisadalle eaa. asti vanhan frygian kieli on todistetusti Keski-Anatolian pääkieli. Indoeurooppalaiseen kieleen kuuluvaa vanhaa frygian kieltä ei pidetä Anatolian ryhmään kuuluvana; sen sijaan sitä pidetään traakian, illyrian tai mahdollisesti kreikan kielen kaltaisena.

1. vuosituhannen alkupuoliskolla Anatolian etelä- ja länsirannikko houkutteli kreikankielisiä kansoja; länsirannikolla oli ollut kreikkalaisia uudisasukkaita jo mykeneläisestä ajasta alkaen useita vuosisatoja aikaisemmin. Vuosituhannen jälkipuoliskolla kreikka tunkeutui Keski-Anatoliaan hallitsevan kastin kielenä; latina otti tämän roolin noin vuodesta 200 eaa. lähtien.

Idempänä sijaitsevalla Kaukasuksen alueella armeniaa puhuvat valloittajat tunkeutuivat entisen Urartin alueelle jo hyvissä ajoin ennen persialaisen kauden alkua, luultavasti 7.-6. vuosisadalla eaa. Persian aikana (559-331 eaa.) persialainen hallitsijakasti tunkeutui Anatoliaan, ja se oli selvästi tunnistettavissa vielä hellenistisellä ja roomalaisella kaudella (esim. Bithyniassa, Pontuksessa, Kappadokiassa ja Kommageneassa). Myöhäiset nimitiedot ja kirkkoisien hajanaiset huomautukset viittaavat siihen, että myöhäisroomalaiselle ja ehkä jopa bysanttilaiselle ajalle asti jotkut anatolialaiset murteet olivat edelleen käytössä tietyissä sisämaan eristyksissä olevissa osissa. (Katso myös Anatolia: Muinainen Anatolia.)