Anaxagoras

Anaxagoras, (syntynyt n. 500 eaa., Clazomenae, Anatolia -kuollut n. 428, Lampsacus), kreikkalainen luonnonfilosofi, joka muistetaan kosmologiastaan ja pimennysten todellisen syyn selvittämisestä. Hän oli yhteydessä ateenalaiseen valtiomieheen Periklesiin.

Vuoden 480 tienoilla Anaxagoras muutti Ateenaan, josta oli tuolloin tulossa kreikkalaisen kulttuurin keskus, ja toi mukanaan Jooniasta filosofian uuden käytännön ja tieteellisen tutkimuksen hengen. Asuttuaan 30 vuotta Ateenassa hänet asetettiin syytteeseen jumalattomuudesta, koska hän oli väittänyt, että aurinko on hehkuva kivi, joka on hieman Peloponnesoksen aluetta suurempi. Häneen kohdistettu hyökkäys oli tarkoitettu epäsuoraksi iskuksi Periklesiä vastaan, ja vaikka Perikles onnistui pelastamaan hänet, Anaxagoras joutui lähtemään Ateenasta. Hän vietti viimeiset vuotensa eläkkeellä Lampsacuksessa.

Anaxagoraksen kirjoituksista on säilynyt vain muutamia katkelmia, ja hänen teoksistaan on tehty useita erilaisia tulkintoja. Peruspiirteet ovat kuitenkin selvät. Hänen kosmologiansa kasvaa aikaisempien kreikkalaisten ajattelijoiden ponnisteluista, jotka olivat yrittäneet selittää fysikaalisen maailmankaikkeuden olettamalla yhden peruselementin. Parmenides kuitenkin väitti, että tällaisella oletuksella ei voitu selittää liikettä ja muutosta, ja kun Empedokles yritti ratkaista tämän ongelman esittämällä neljä perusainesta, Anaxagoras esitti äärettömän määrän. Toisin kuin edeltäjänsä, jotka olivat valinneet perusaineeksi sellaisia elementtejä kuin lämpö tai vesi, Anaksagoras otti mukaan elävissä ruumiissa esiintyvät elementit, kuten lihan, luun, kuoren ja lehtien. Muuten, kysyi hän, miten liha voisi syntyä siitä, mikä ei ole lihaa? Hän otti huomioon myös biologiset muutokset, joissa aineet ilmenevät uusissa ilmenemismuodoissa: kun ihmiset syövät ja juovat, liha, luu ja hiukset kasvavat. Selittääkseen muutoksen suuren määrän ja moninaisuuden hän sanoi, että ”jokaisessa oliossa on osa jokaista asiaa, ts. jokaista alkuaineita”, mutta ”kukin on ja oli mitä ilmeisimmin niitä asioita, joita siinä on eniten.”

Anaksagoraan järjestelmän omaperäisin piirre oli hänen oppinsa nousista (”mieli” tai ”järki”). Kosmos muodostui mielen toimesta kahdessa vaiheessa: ensinnäkin pyörivän ja sekoittuvan prosessin kautta, joka jatkuu edelleen, ja toiseksi elollisten olentojen kehittymisen kautta. Ensimmäisessä vaiheessa kaikki ”pimeä” yhdistyi muodostaen yön, ”neste” yhdistyi muodostaen valtameret, ja niin edelleen muiden alkuaineiden kanssa. Sama ”kaltaisten ja kaltaisten” vetovoimaprosessi tapahtui toisessa vaiheessa, jolloin mieli toi yhteen lihaa ja muita elementtejä suurina määrinä. Tämä vaihe tapahtui alkuperäiselle seokselle ominaisten eläin- ja kasvinsiementen avulla. Anaksagoraan mukaan elävien olentojen kasvu riippuu eliöissä olevasta mielen voimasta, jonka avulla ne pystyvät ottamaan ravintoa ympäröivistä aineista. Tästä mielen käsitteestä Anaxagoras sai kiitosta Aristoteleelta. Sekä Platon että Aristoteles kuitenkin vastustivat sitä, että hänen mielikäsitykseensä ei sisältynyt näkemystä, jonka mukaan mieli toimii eettisesti – eli toimii maailmankaikkeuden ”parhaaksi”.