Angela Davis tuo ”abolitionistisen feminismin” sanoman Wisconsiniin
Arvostettu aktivisti Angela Davis oli pääpuhuja Sisterhood-opiskelijajärjestön No Shades, No Bounds -tapahtumassa Wisconsinin yliopistossa – Oshkoshissa 28. helmikuuta.
Davis, joka puhui yli 700-päiselle väkijoukolle täyteen ahdetulle Reeve Union -salissa, avasi illan puhumalla kanadalaisesta ja australialaisesta käytännöstä, jonka mukaan julkisia tilaisuuksia järjestetään ensikansojen mailla. Tähän käytäntöön kuuluu ennen sitä tulleiden ensikansojen esi-isien kunnioittaminen. Davis ehdotti, että Wisconsinin Oshkoshin yliopiston tulisi sisällyttää tämä käytäntö omiin tapahtumiinsa Fox Valleyn alueen menominee-heimojen osalta.
Täydennyksenä tähän kohtaan Davis viittasi alkuperäiskansojen ja mustien yhteisöjen väliseen pitkään ja yhteistyökykyiseen historiaan eurooppalaisten tekemän Pohjois-Amerikan kolonisaation 500-vuotisen historian aikana. Molemmat yhteisöt ovat kärsineet hyväksikäytöstä, raaoista kostotoimista ja arvokkaasta vapaustaistelusta yli 25 sukupolven ajan. Nykyään, Davis toteaa, juuri tämä taistelu alkuperäiskansojen ja mustien aidon vapauden puolesta jatkuu, ja se jatkaa perinteitä, jotka sekä alkuperäiskansojen että mustien kansannousut Hispaniolassa (nykyisessä Haitissa) aloittivat 1500-luvulla.
Davis mainitsi mustien liikkeen jatkuvat ponnistelut ja yhteydet palestiinalaisten liikkeisiin, jotka pyrkivät kohti omaa valtiota ja tasa-arvoa. Näiden historiallisten kamppailujen yhteinen syy ja kokemukset ovat yhdistäneet mustia ja palestiinalaisia yhteisöjä maailmanlaajuisesti riippumatta siitä, että Yhdysvalloissa on julkisesti paheksuttu tällaista osallistumista. Davis totesi, että Israelin, saati minkä tahansa valtion, arvostelu on olennainen osa ihmisten vapautus- ja kansalaisoikeusliikkeitä. Israelin kritiikkiä ei pidä sekoittaa antisemitismiin tai rasistiseen agendaan, Davis totesi. Kaiken oikeudenmukaisen kritiikin hylkääminen antisemitistisenä merkitsisi kaiken hedelmällisen keskustelun vaientamista vapaasta ja itsenäisestä Palestiinasta.
Davis siirtyi sitten käsittelemään kysymystä, jolle hän omisti eniten aikaa, eli sukupuolista väkivaltaa ja naisten oikeuksia. Maailmanlaajuisesti sukupuoleen perustuvan väkivallan esiintyvyys on lisääntynyt. Davis itse ei ole varma, ovatko kansalaisoikeusliikkeet vielä yhtä hyväksyviä sukupuoleen perustuvan väkivallan vastaisessa taistelussa verrattuna rasismin vastaiseen taisteluun. Hän totesi, että ajatus ”rasismin jälkeisestä” ajasta on osoittautunut virheelliseksi, ja institutionaalinen rasismi on paljastunut syvälle juurtuneeksi eri yhteiskunnallisiin järjestelmiin. Näin ollen naisiin, erityisesti värillisiin naisiin, kohdistuvaan sukupuoleen perustuvaan väkivaltaan keskittyminen ei ole vielä noussut eturivin kysymykseksi.
Davis totesi, että mustat naiset ovat aina olleet eturintamassa sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa vastaan käytävässä taistelussa, ja monet vuodet aktivismia ja tutkimusta ovat menneet naisten taistelun ”kadonneen” historian palauttamiseen kansalaisoikeuksien aikakaudella. NAACP:n ja vuoden 1955 bussiboikotin tunnetun tutkijan Rosa Parksin historiallinen sivuuttaminen muistetaan nyt yhä useammin hänen ponnisteluistaan Alabaman tasa-arvoisen oikeudenmukaisuuden komitean (Committee for Equal Justice) kanssa ja sen perustamisesta. Davis muistutti myös Parksin työstä rasistisen lavastuksen uhrien hyväksi Scottsboro-tapauksessa ja myöhemmin vuoden 1965 Selma-Montgomery-marsseilla äänioikeuden puolesta.
Davis nosti esiin myös viimeaikaiset kurdinaisten mielenosoitukset erinomaisena esimerkkinä sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa radikaalein toimin torjuvista ihmisistä.
Jatkaessaan Davis esitti havainnon siitä, että ihmisiä ei rohkaistuta aktiivisesti suhtautumaan sukupuoleen perustuvaan väkivaltaa vivahteikkaasti. Usein varakkaat valkoiset naiset annetaan esimerkkinä sukupuoleen perustuvan väkivallan ”positiivisista selviytyjistä” toisin kuin värilliset naiset. Tämä on kulttuurisesti rodullistanut ”naisen” käsitteen julkisessa keskustelussa. Davis totesi, ettei kukaan ole amerikkalaisessa yhteiskunnassa vähemmän tärkeä kuin nuori, musta nainen. Valkoisuus nähdään Davisin mukaan yleistyksenä, kun taas värilliset naiset rinnastetaan syrjäytymiseen. Tämä pätee erityisesti esimerkkeinä vammaisista ja transnaisista, mikä johtaa hylkäämiseen tai alentavaan käytökseen. Tässä taistelussa on yhä tärkeämpää kohdata kaikkein haavoittuvimpiin ja syrjäytyneimpiin ryhmiin kohdistuvaa väkivaltaa.
Feminismi, toteaa Davis, ei ole monoliittinen kokonaisuus. Se on monimuotoinen, laaja-alainen, ja usein mielipiteet jakautuvat luokka- ja roturajojen mukaan. Davis edistää näkemystä ”abolitionistisesta feminismistä” ja viittaa siihen, että feministien on taisteltava voimakkaasti rotusyrjintää ja seksuaalista väkivaltaa vastaan.
Miehillä on tärkeä rooli tässä taistelussa, jos he haluavat todella olla liittolaisia tässä taistelussa. Miehillä on Davisin mukaan velvollisuus kohdata sukupuoleen perustuva väkivalta ja naisvihamielisyyden ilmentymät. Seksuaalisella riistolla kerskailun, sovinismista kertovien huomautusten ja muiden räikeiden sukupuolten välisen epätasa-arvon muotojen huomiotta jättäminen jokapäiväisessä elämässä on käytöksen hiljaista suvaitsemista, ja miesten on oltava aktiivisia pyrkimyksissään.
Davis käsitteli sitä, miten vankeinhoitolaitoksen teollinen kompleksi on palvellut paitsi institutionaalisen rasismin myös hyväksyttyjen sukupuoleen liittyvien binääristen normien vahvistamista. Taistelua sukupuolten tasa-arvon, sukupuolen moninaisuuden ja LGBTQ-oikeuksien puolesta ovat ajaneet transiksi identifioituvat vangit.
Loppupäätelmänä Davis huomautti, että amerikkalaisia rohkaistaan olemaan ajatuksissaan maakunnallisia. Yhteiskuntamme ei palkitse globaalia näkemystä sekä kansallisen politiikkamme että yksilöllisten näkökulmien osalta. Amerikkalaisten on Davisin mukaan laajennettava näkemystään ja liityttävä kansainvälisiin asioihin. Amerikkalaisten on oltava tietoisia ja osallistuttava maailmanlaajuisiin kamppailuihin sukupuolten tasa-arvon puolesta, rasismin ja institutionaalisen väkivallan torjuntaan sekä LGBTQ-ihmisten oikeuksien puolustamiseen. Amerikkalaiset voivat hyötyä ja hyötyvät siitä, että he kiinnostuvat ja toimivat maailmanlaajuisissa taisteluissa ympäristön, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja sorrettujen kansojen vapauksien puolesta.
TOIMITTAJA
Michael L. Hopp on vähittäiskaupan työntekijä ja järjestötyöntekijä, joka kirjoittaa Wisconsinista.