Antisense-oligonukleotidit

Jokaisen solumme sisällä on molekulaarinen ohjekirja, jota kutsutaan DNA:ksi ja joka kertoo kehollemme, miten kasvaa, kehittyä ja toimia. DNA on myös se, mikä tekee meistä yksilöinä ainutlaatuisia: saamme puolet DNA:sta biologiselta äidiltämme ja puolet biologiselta isältämme, jotka kaikki yhdessä muodostavat meidät. Toisinaan yksilössä voi tapahtua uusia DNA-muutoksia ensimmäistä kertaa, eivätkä ne siis periydy vanhemmilta.

DNA koostuu tuhansista geeneistä, joista kukin antaa elimistölle tietyn ohjeen. Geenit määrittelevät piirteitä, kuten hiusten ja ihon värin sekä pituuden, ja ne antavat ohjeita kehomme pitämiseksi terveenä. Jokaisesta geenistä on kaksi kopiota, ja geenit koostuvat neljän kirjaimen aakkosista, joita kutsutaan nukleotideiksi: A, T, C ja G.

Geenit koostuvat kahdesta osasta: eksoneista ja introneista.

• Eksonit ovat solun käyttämä viesti.

• Intonit auttavat solua välittämään tuon viestin.

Solu transkriboi eksonit sanansaattaja-RNA:ksi (messenger RNA, mRNA), joka on geenin ohjeiden ”työkopio”. Tässä vaiheessa intronit ovat tehneet tehtävänsä ja ne poistetaan tai ’splikoidaan’ pois. Kun solulla on nyt vain eksonit – introneja ei ole jäljellä – solu yhdistää eksonit oikean viestin muodostamiseksi. Tätä viestiä käytetään proteiinien, entsyymien, hormonien ja muiden aineiden valmistamiseen kehossamme. Siksi intronien ja eksonien oikea liittäminen geeniin on erittäin tärkeää elimistömme toiminnan kannalta.

Terveysongelmia voi esiintyä, jos DNA-viestissä on kirjoitusvirhe: tätä kutsutaan ”mutaatioksi” tai ”variantiksi” geenissä. Joskus geenin molemmissa kopioissa on oltava mutaatio, jotta se aiheuttaisi sairauden. Näillä sairauksilla sanotaan olevan ”resessiivinen” periytymismalli, ja ne johtuvat tietyn proteiinin, entsyymin tai muun solumateriaalin täydellisestä puuttumisesta. Muut sairaudet johtuvat mutaatiosta vain yhdessä geenikopiossa. Näillä sairauksilla sanotaan olevan ”dominoiva” periytymismalli, ja ne voivat johtua riittävän proteiinin puutteesta, haitallisen proteiinin muodostumisesta tai tyypillisen solupolun häiriöstä.

Mutaatioita voi tapahtua monin eri tavoin, mutta toisinaan (alle 10 %:ssa tapauksista) mutaatio aiheuttaa ongelman geenin liittämisessä. Kun splikoitumisessa on ongelmia, mRNA ei pysty välittämään täydellisiä tai oikeita ohjeita.