APCBC

Pääartikkeli: Kranaatti (ammus)

Räjähtämätön brittiläinen laivaston 15-tuumainen kranaatti Genovan katedraalissa, ammuttu vuonna 1941, sen panssariläpäisevä korkki lattialla vasemmalla. Ballistinen korkki puuttuu.

Britannian toisen maailmansodan aikaisen laivaston 15-tuumaisen APCBC-kranaatin sisärakenne
Laivaston kranaatit 46cm,40cm,36cm;Toinen maailmansota

Panssaria läpäisevä ballistinen korkki (APCBC, armor-piercing capped ballistic cap) on 1930-luvulla käyttöön otettu panssaria läpäisevä hylsytyyppi.

Kehitys

APCBC-ammustyyppi oli alkusodan aikaisen panssaria läpäisevän APC (armor-piercing capped) -hylsyn evoluutiokehitys, joka itsessään oli evoluutio perustavammista AP (armor piercing or solid shot) ja APHE (armor piercing high explosive) -hylsytyypeistä. Panssaroidussa maasodankäynnissä sekä AP- että APHE-ammusten ensisijainen tarkoitus oli läpäistä vihollisen panssaroitu ajoneuvo ja tehdä ajoneuvo ja miehistö toimintakyvyttömiksi sisäisellä räjähdyksellä (APHE-ammusten tapauksessa) tai sirpaloitumisella/ricochetilla (AP-ammusten tapauksessa).Sodan pidentyessä kohteen panssarointi paksuuntui vähitellen uusien panssarivaunumallien kehittyessä ja alkusodan aikaiset AP- ja APHE-ammukset menettivät vähitellen tehoaan. Alkuperäinen vastaus tähän panssarin paksuuntumiseen oli ollut uusien panssarintorjuntatykkien suuntanopeuden lisääminen. Huomattiin kuitenkin, että teräshaulikolla oli taipumus pirstoutua törmäyksessä noin 823 m/s (2700 jalkaa sekunnissa) nopeudesta ylöspäin.

Tämän puutteen perusteella kehitettiin uudenlainen kranaatti, jota nimitettiin APC:ksi (armor piercing capped). Tässä ammustyypissä AP-ammuksen (kiinteä ammus) kärkeen kiinnitettiin pehmeämmästä metallista valmistettu suojus. Tämän suojuksen tarkoitus oli moninainen. Korkki siirsi energiaa ammuksen kärjestä ammuksen sivuille ja auttoi siten vähentämään pirstoutumista. Lisäksi suojus näytti parantavan kaltevan panssarin läpäisyä, sillä se muodonmuutos, leviäminen ja ”tarttuminen” panssariin iskeytyessään vähensi luodin taipumusta taipua vinoon. APC-ammuksen hylsyn korkkirakenne vähensi kuitenkin ammuksen aerodynaamista tehokkuutta, minkä seurauksena tarkkuus ja kantama heikkenivät’

Tarkkuuden heikkenemisen korjaamiseksi, joka aiheutui hylsyn lisäämisestä AP-ammukseen, APCBC-ammuksen suunnittelussa otettiin käyttöön toinen hylsy tai suojus. Tämä tarkoitti virtaviivaisen ballistisen suojuksen asentamista APC-luodin päälle, mikä lisäsi tarkkuutta, vähensi nopeuden menetystä lennon aikana ja lisäsi läpäisevyyttä.Toisen maailmansodan aikaiset suurnopeustykistä ammutut korkittomat AP-luodit pystyivät läpäisemään noin kaksi kertaa kaliiperinsa lähietäisyydeltä (100 m). Pidemmillä etäisyyksillä (500-1 000 m) tämä laski 1,5-1,1 kaliiperiin, mikä johtui varhaisempien, halkaisijaltaan pienempien ammusten huonosta ballistisesta muodosta ja suuremmasta vastuksesta. Myöhemmin konfliktin aikana suurikaliiperisista, suurnopeuksisista tykeistä (75-128 mm) lähietäisyydeltä (100 m) ammutut APCBC-ammukset pystyivät läpäisemään paljon suuremman panssaripaksuuden suhteessa kaliiperiinsa (2,5-kertaisesti) ja myös suuremman paksuisen panssaripeitteen (2-1,75-kertaisesti) pidemmillä etäisyyksillä (1 500-2 000 m). Saksalaisiin Panther-panssarivaunuihin ammuttujen British Ordnance QF 17 pounderin APCBC-ammusten vertailutestit osoittivat, että APCBC-ammukset olivat tarkempia kuin myöhäissodan aikaiset panssaria läpäisevät, hävitettävät sabot-ammukset (APDS-ammukset).APCBC-ammuksia valmistettiin monenlaista panssarintorjuntatykistöä varten aina 2 paunan panssarikivääristä saksalaiseen 88 mm:n panssarikivääriin. Tätä ammustyyppiä kutsuttiin myös nimellä APBC (Armor Piercing Ballistic Capped) viitaten APCBC:n neuvostoversioon. APCBC-ammuksia käytettiin myös laivaston aseistuksessa toisessa maailmansodassa. Toisen maailmansodan jälkeen panssaria läpäisevien ammusten kehityssuuntaus keskittyi pienikaliiperisiin ammuksiin. Yhdessäkään 1950-luvun lopun jälkeen suunnitellussa panssarivaunutykissä ei ole käytetty täyskaliiperisia AP-, APC- tai APCBC-ammuksia.

Huomautuksia

  1. 1.0 1.1 ”Harrastus”. Flamesofwar.com. http://www.flamesofwar.com/hobby.aspx?art_id=836. Haettu 2010-06-12.
  2. 2.0 2.1 ”Juno Beach Centre – Anti-Tank Projectiles”. Junobeach.org. http://www.junobeach.org/e/4/can-tac-art-atp-e.htm. Haettu 2010-06-12.
  3. ”Anti-Tank”. Members.tripod.com. 1943-03-06. http://members.tripod.com/~nigelef/anti-tank.htm. Haettu 2010-06-12.
  4. U.S. Army Firing Test No.3, U.S. Army Firing Tests conducted August 1944 by 12th U.S. Army Group at Isigny, France. Raportti 20.-21. elokuuta 1944 suoritetuista testeistä.
  5. Orgokiewicz, s. 77.
  • Orgokiewicz, Richard M. Technology of Tanks, Volume I. Coulsdon: Jane’s Information Group, 1991.
  • http://web.archive.org/web/20090812141445/http://www.wargaming.info/ww2/ustest3.htm
  • British Anti-tank Artillery 1939-45. C. Henry, B. Delf. Painos: kuvitettu. Osprey Publishing, 2004

Tämä sivu käyttää Wikipedian Creative Commons -lisensoitua sisältöä (katso kirjoittajat).

Hyväksytty.