Aphobia: ennakkoluulot ja syrjintä aseksuaalisuutta kohtaan

Aseksuaalisuus eli seksuaalisen vetovoiman puute johonkin sukupuoleen on seksuaalinen suuntautuminen, ihmisen käyttäytymisen luonnollinen muunnelma, kuten homoseksuaalisuus, heteroseksuaalisuus, biseksuaalisuus jne. On selvää, että aseksuaalisuus ei ole trendi (ja miten se voisikaan olla länsimaisten kaltaisissa hyperseksualisoituneissa yhteiskunnissa?) eikä valinta, eikä sitä siksi pidä sekoittaa siveellisyyteen tai seksuaalisista suhteista moraalisista ja/tai uskonnollisista syistä pidättäytymiseen.

Mielenterveyshäiriöiden diagnostinen ja tilastollinen käsikirja (DMS) on epäselvä aseksuaalisuuden suhteen (kuten on ollut äärimmäisen varovainen depatologisoidessaan homoseksuaalisuutta ja transsukupuolisuutta), mutta kiistoista huolimatta siinä täsmennetään, ettei aseksuaalisuutta pidä sekoittaa psykiatrisiin häiriöihin.

Sivulla 434, kohdassa Naisen seksuaalisen mielenkiinnon/ kiihottumishäiriön kohta (302.72), ”Diagnostisten piirteiden” lopussa lukee: ”Jos elinikäinen seksuaalisen halun puute selittyy paremmin sillä, että henkilö identifioi itsensä ’aseksuaaliseksi’, diagnoosia naisen seksuaalisen mielenkiinnon/kiihottumishäiriö ei tehtäisi”.” Sivulla 443, kohdassa Miesten hypoaktiivinen seksuaalisen halun häiriö (302.71), ”Erotusdiagnoosin” lopussa lukee: ”Jos elinikäinen seksuaalisen halun puute selittyy paremmin sillä, että henkilö identifioi itsensä ’aseksuaaliseksi’, ei naispuolisen seksuaalisen kiinnostuksen/arkauden häiriön diagnoosia tehtäisi.”

Tästä huolimatta aseksuaalisuudesta vallitsee kuitenkin paljon tietämättömyyttä, ja sen näkyvyyden lisääntyessä asteittain monien aktivistien työn tuloksena alamme todistaa todellista fobiaa aseksuaalisuutta kohtaan, eräänlaista afobiaa, jossa on monia yhtäläisyyksiä homo-, bifobia- ja transfobian kanssa.

”Kuolemanvaarassa”

Selkeä episodi tästä fobiasta tapahtui Italiassa Radio2:lla 4.8.2018 klo 11 radio-ohjelman ”Al posto del cuore” jaksossa. Lähetyksen aikana kapellimestarit Paola Perego ja Laura Campiglio käsittelivät aseksuaalisuuden aihetta, pilkkasivat aseksuaaleja ihmisiä ja osoittivat huolestuttavaa tietämättömyyttä, näyte kliseistä ja maamme tyypillisistä stereotypioista. Erityisen surullisia vakuutteluja ovat olleet sellaiset kuin:
”Yksi asia, jolle meidän on sanottava tiukasti ei: aseksuaali-ihmiset.”
”Ovatko ne, jotka eivät laita leipää uuniin?”
”Ei, pahempaa, he väittävät tätä elämänvalinnaksi. Mutta mihin me päädymme?”

Tämän loistavan johdannon jälkeen on tullut myös paljon loukkauksia, sillä aseksuaaleja ihmisiä on usein kutsuttu oudoiksi tai sairaiksi ja aseksuaalisuutta on kuvailtu sairaudeksi tai taudiksi saavuttaen absurdin huipun sellaisilla vitseillä kuin ”On hyviä uutisia: aseksuaaliset ihmiset eivät todellakaan lisäänny, joten he ovat sukupuuttoon kuolemisen uhkaama luokka”.”

Aivan kuin tämä kaikki ei olisi riittänyt, oli myös lukuisia kommentteja täynnä seksistisiä stereotypioita, kuten esimerkiksi kun kapellimestarit kyseenalaistivat sen, että voi olla olemassa aseksuaaleja miehiä, tai kun eräs sanoi, että naisille aseksuaalisuus voi olla positiivinen asia, koska sen ansiosta heidän ei tarvitsisi vahata. Joku saattaa pitää tätä kaikkea jopa hauskana, mutta ei varmasti niitä, jotka ovat aseksuaaleja ja joutuvat elämään päivittäin tällaisten ennakkoluulojen ja väärinkäsitysten kanssa.

”Ohjelmoidaan heidät uudelleen”

Ei vain Italiassa, vaan myös ulkomailla: yhdysvaltalainen breibart-sivusto.com, joka on tunnettu oikeistolaisista kannanotoistaan, on hiljattain julkaissut artikkelin, jossa kerrotaan ”israelilaisen asiantuntijan” (mitä ei kerrota) Arian Levin pitämästä puheesta, jossa hän kuvailee aseksuaalisuutta energian puutteeksi ja vahvistaa sitä täysin perusteetonta kliseetä, jonka mukaan aseksuaalisen ihmisen elämä ei ole täysipainoista, täysipainoisesti elettyä elämää.

Levin mukaan ratkaisuna olisi ohjelmoida aseksuaalisten ihmisten alitajunta uudelleen, jotta he voisivat parantua ja muuttua seksuaaliseksi. On ilmeistä, että nämä virallisen psykologian kannanotot, jotka ovat niin kaukana virallisesta psykologiasta, eivät ole muuta kuin vihan ja pelon hedelmiä jotain sellaista kohtaan, jota Lev ei tunne hyvin tai jota hän ei täysin ymmärrä.

Seuraavasti taas kerran afobia ja seksismi rinnastuvat toisiinsa, itse asiassa Levin mielestä ne, jotka kärsisivät eniten seksuaalisuuden puutteesta, olisivat naiset. Tämä ajatus juontaa luultavasti juurensa siitä naisvihamielisestä ennakkokäsityksestä, että naiset tarvitsisivat seksiä elääkseen täysipainoista elämää, koska heidät on luotu vain sitä varten. Käytännössä naisia ei tuomita huonoiksi vain silloin, kun he harrastavat liikaa seksiä ja silloin, kun he pitävät siitä, vaan heitä pidetään nykyään jopa sairaina silloin, kun he eivät pidä siitä.

Syrjivät lait

Usein aseksuaalisten ihmisten pyrkimyksiä tulla hyväksytyiksi pidetään vähemmän laillisina, koska ihmiset luulevat, että maailmassa ei ole aseksuaalisia ihmisiä syrjiviä lakeja. On totta, että fobiat ovat pyrkineet ja pyrkivät institutionalisoitumaan ankarampiin lakeihin homo-, bi- tai transsukupuolisille ihmisille, mutta on olemassa lainsäädäntöjärjestelmiä, jotka rankaisevat myös aseksuaaleja ihmisiä, eivätkä erota toisistaan seksuaalisen vetovoiman ja romanttisen rakkauden käsitteitä (joita jotkut aseksuaalit ihmiset kokevat).

Esimerkkinä tästä ovat avioliiton täyttymistä koskevat lait tai lait, jotka mitätöivät mariage blanc -avioliiton, avioliiton, jossa ei tapahdu seksuaalista kanssakäymistä (kuten monissa aseksuaalisten ihmisten välisissä avioliitoissa). Vastaavat lait on hiljattain kumottu Australiassa, mutta ne ovat edelleen voimassa Englannissa ja Walesissa (kumma kyllä vain heteroseksuaalisen avioliiton osalta), jossa lakia ei kuitenkaan oikeastaan oteta huomioon kuten muissa maissa, kuten Intiassa, jossa vaikka ei olekaan laitonta olla kuluttamatta avioliittoa, sitä pidetään pätemättömänä tai se voidaan mitätöidä niin kauan, kunnes vaimo pysyy neitsyenä.

Lyhyesti sanottuna, sanoivatpa mitä tahansa ne, jotka eivät pidä aseksuaaleja ihmisiä osana queer-yhteisöä, näyttää siltä, että he joutuvat kohtaamaan fobioita, ennakkoluuloja ja vaikeuksia, jotka ovat hyvin samanlaisia kuin kaikkien muidenkin seksuaalivähemmistöjen. Vaikka kaikki eivät ole vielä ymmärtäneet tätä, 60-luvun seksuaalinen vallankumous opetti meidät olemaan tuomitsematta väärin niitä, jotka nauttivat satunnaisesta seksistä, nyt on tullut aika antaa tilaa, antaa ääni ja hyväksyä myös ne, jotka eivät pidä seksistä lainkaan.