Apodiforminen

Kokovalikoima ja rakenteen monimuotoisuus

Elävistä linnuista pienimmät kuuluvat Trochilidae-heimoon, ja pienin tunnettu laji on kuubalainen mehiläiskolibri (Mellisuga helenae), joka on nokan kärjestä pyrstön kärkeen tuskin 62 millimetriä. Jopa suvun suurimman jäsenen, läntisen Etelä-Amerikan jättiläiskolibrin (Patagona gigas) vartalo on vain suunnilleen ison varpusen kokoinen, vaikka nokka ja pyrstö pidentävät tätä pituutta noin 35 ja 85 mm. Kolibrit eroavat rakenteellisesti suhteellisen vähän toisistaan lukuun ottamatta nokan kokoa ja muotoa sekä koristehöyheniä. Nokka voi olla hyvin lyhyt tai, kuten Andeilla elävällä miekkalintukolibrillä (Ensifera ensifera), se voi ylittää muun linnun pituuden. Nokka voi myös olla suora tai eriasteisesti kaareva, yleensä alaspäin, mutta muutamilla lajeilla myös ylöspäin. Useimmilla kolibreilla pyrstösulat ovat suhteellisen epäspesifit. Joillakin lajeilla ne ovat kuitenkin hyvin pitkulaisia ja joko suoria tai kaarevia, ja toisilla pyrstöhöyhenet ovat lankamaisia, ja niiden kärjet ovat spatuloidut. Useimmilla kolibreilla on jossakin ruumiinosassa loistavasti irisoivia höyheniä, ja usein kurkussa on erityisen värikäs gorget; muutamilla suvuilla on himmeä väritys. Sukupuolidimorfismi (eli sukupuolten välinen rakenteellinen ero) vaihtelee lajeittain, naaraat ovat joko erottamattomia uroksista tai vähemmän värikkäitä tai koristeellisia.

Todellisilla joutsenilla on jonkin verran suurempi kokoväli; sellaiset pikkuruiset lajit kuin Filippiinien pikkujoutsen (Collocalia troglodytes) painavat vain 5 grammaa, kun taas eräät Vanhan maailman Apus-suvun suuret ja voimakkaat jäsenet ovat 30 kertaa painavampia. Kokoerojen lisäksi selvin morfologinen vaihtelu sirrien välillä on pyrstön muoto. Selkähäntäisillä sirkoilla, joihin kuuluu myös tuttu amerikkalainen savupiippusirko (Chaetura pelagica), pyrstösulkien keskiakseli ulottuu siipien (höyhenenen pehmeät, litteät, laajentuneet osat) ulkopuolelle teräviksi piikeiksi. Muilla joutsenilla, joilla on vähemmän erikoistuneita pyrstösulkia, itse pyrstö voi olla nelikulmainen, kohtuullisen haarautunut tai syvästi haarautunut (nieluhäntäinen). Joutsenten taksonomiassa käytettyjä vähemmän silmiinpistäviä rakenteellisia eroja ovat varpaiden asento ja jalkojen höyhenpeitteen määrä. Hemiprocnidae-suvun muodostavat neljä puujoutsenlajia ovat melko yhdenmukaisia ja eroavat toisistaan lähinnä koon, mittasuhteiden ja höyhenistön kuvioinnin suhteen.