Aporia

Aporian määritelmä

Aporia on kielikuva, jossa puhuja esittää kysymyksen epäilyksensä ilmauksena, yleensä siitä, miten toimia tietyssä tilanteessa. Aporia on siis retorinen kysymys, jossa epäilys on yleensä teeskennelty, jotta kuulijassa tai lukijassa herätettäisiin ajatuksia siitä, miten puhuja tai kertoja toimii. Väitteen avulla puhuja voi myös tarkastella eri mahdollisuuksia ja punnita ääneen hyviä ja huonoja puolia.

Sana aporia tulee muinaiskreikan kielen sanasta ἀπορία (aporia), jossa se tarkoittaa ”vailla kulkua”. Aporian määritelmä on muuttunut aikojen saatossa sisältämään sellaisia merkityksiä kuin ”umpikuja”, ”olla neuvoton” ja ”ymmällään”. Sillä on nykyään määritelmiä sekä retoriikassa että filosofiassa; retoriikassa tämä tekniikka tunnetaan myös nimellä dubitatio. Filosofiassa aporia voi olla mikä tahansa arvoitus, joka syntyy uskottavista mutta epäjohdonmukaisista lähtökohdista.

Yleisiä esimerkkejä aporiasta

Aporia on yleinen retorinen tekniikka, jota puhujat käyttävät puheissaan. Tässä muutamia esimerkkejä aporiasta tunnetuilta puhujilta:

En ole hukassa tiedoissani sinusta ja perheestäsi, mutta olen ymmälläni siitä, mistä aloittaa. Kerronko, kuinka isäsi Tromes oli orja Elpiaksen talossa, joka piti kansakoulua lähellä Theseuksen temppeliä, ja kuinka hänellä oli kahleet jaloissaan ja puinen kaulapanta kaulassaan? Tai kuinka äitisi harjoitteli avioliittoja päivällä luunpystyttäjä Heroksen vieressä olevassa ulkorakennuksessa ja kasvatti sinut siten näyttelemään tableaux vivants -näytelmissä ja kunnostautumaan näyttämöllä vähäisissä rooleissa?

-Demosthenes, ”Kruunusta” -puhe

On niitä, jotka kyselevät kansalaisoikeuksien kannattajilta: ”Milloin tyydytätte itsenne?”. Emme voi koskaan olla tyytyväisiä niin kauan kuin neekeri on poliisiväkivallan sanoinkuvaamattomien kauhujen uhri.

-Martin Luther King, Jr. ”Minulla on unelma” -puhe

Avaruudessa ei vielä ole riitoja, ei ennakkoluuloja, ei kansallisia konflikteja. Sen vaarat ovat meille kaikille vihamielisiä. Sen valloittaminen ansaitsee koko ihmiskunnan parhaan, ja sen tilaisuutta rauhanomaiseen yhteistyöhön ei monesti enää koskaan tule. Mutta miksi, sanovat jotkut, kuu? Miksi valitsimme sen tavoitteeksemme?

-John F. Kennedy, ”We choose to go to the moon” -puhe

Virastoon astumisestani lähtien minulle on sanottu, että suurempiin haasteisiimme puuttuminen on liian kunnianhimoista. Tällainen ponnistus olisi liian kiistanalainen. Minulle on sanottu, että poliittinen järjestelmämme on liian umpikujaan ajautunut ja että meidän pitäisi vain lykätä asioita hetkeksi. Niille, jotka esittävät näitä väitteitä, minulla on yksi yksinkertainen kysymys: Kuinka kauan meidän pitäisi odottaa? Kuinka kauan Amerikan pitäisi panna tulevaisuutensa jäihin?

-Barack Obama, State of the Union 2010

Aporian merkitys kirjallisuudessa

Kreikkalaisten filosofien Platonin ja Aristoteleen teoksista löytyy lukuisia esimerkkejä aporioista, sekä Jacques Derridan ja Luce Irigarayn poststrukturalistisista teksteistä. Derrida katsoi aporian asettavan filosofiassa tärkeitä inhimillisen tilan paradokseja. Kirjallisuudessa jotkut aporiaesimerkit pohtivat kyllä vastaavia paradokseja. Aporiasta on kuitenkin monia retorisia esimerkkejä, joissa puhuva hahmo saattaa haluta tutkia erilaisia mahdollisuuksia tietyssä tilanteessa.

Esimerkkejä aporiasta kirjallisuudessa

Esimerkki #1

HAMLET: Ollako vai eikö olla – se on kysymys:
Onko ’tis jalompi mieli kärsiä
Häpeällisen onnen orjantappuroita,
Vai tarttua aseisiin murheiden merta vastaan,
Ja vastustaen lopettaa ne. Kuolla, nukkua-
Ei enää – ja nukkumalla sanoa, että me lopetamme
Sydänsurut ja tuhannet luonnolliset järkytykset
Jotka liha on perijä – se on täyttymys
Hurskaasti toivottavaa. Kuolla, nukkua –
Nukkua, kenties unta nähdä. Niin, siinäpä se vika,
Sillä kuoleman unessa, mitä unia voi tulla,
Kun olemme karistaneet tämän kuolevaisen käärön,
on pakko antaa meille pysähtyä. Siinä on se kunnioitus
Mikä tekee onnettomuuden niin pitkästä elämästä.

(William Shakespearen Hamlet)

Kirjallisuuden kenties tunnetuin esimerkki aporiasta on Hamletin kuuluisa ”olla tai olla olematta” yksinpuhelu William Shakespearen tragediasta. Hamlet aloittaa puheensa pohtimalla, kumpaa kahdesta vaihtoehdosta noudattaa – jatkaa olemassaoloa vai riistää oma henkensä. Hän esittää tämän kysymyksen itselleen – ja yleisölle – tutkiakseen kummankin vaihtoehdon hyötyjä ja haittoja.

Esimerkki #2

Missä nyt? Kuka nyt? Milloin nyt? Epäilemättä. Minä, sanon minä. Epäuskoisesti. Kysymykset, hypoteesit, kutsukaa niitä niin. Jatkakaa, jatkakaa, sanokaa, että jatkakaa, sanokaa, että jatkakaa. Voiko olla, että eräänä päivänä, se jatkuu, että eräänä päivänä jäin yksinkertaisesti sisälle, sinne, minne, sen sijaan, että olisin mennyt ulos, vanhaan tapaan, ulos viettämään päivää ja yötä niin kaukana kuin mahdollista, se ei ollut kaukana. Ehkä niin se alkoi. Luulet vain lepääväsi, jotta voisit paremmin toimia, kun aika koittaa, tai ilman syytä, ja pian huomaat olevasi voimaton tekemään enää koskaan mitään. Riippumatta siitä, miten se tapahtui. Se, sano se, tietämättä mitä. Ehkä vain suostuin viimein vanhaan asiaan. Mutta en tehnyt mitään. Näytän puhuvan, se en ole minä, minusta, se ei ole minusta. Nämä muutamat yleiset huomiot aluksi. Mitä minun pitäisi tehdä, mitä minun pitäisi tehdä, mitä minun pitäisi tehdä, minun tilanteessani, miten edetä? Puhtaasti ja yksinkertaisesti aporian avulla? Vai vahvistuksilla ja negaatioilla, jotka mitätöidään lausuttuna tai ennemmin tai myöhemmin? Yleisesti ottaen. On oltava muitakin siirtymiä. Muuten se olisi aivan toivotonta. Mutta se on melko toivotonta. Minun pitäisi mainita ennen kuin menen yhtään pidemmälle, yhtään pidemmälle, että sanon aporia tietämättä, mitä se tarkoittaa. Voiko ihminen olla epoteettinen muuten kuin tietämättään? En tiedä.”

(The Unnameable by Samuel Beckett)

Samuel Beckettin romaanin The Unnameable alkukappale on niin hyvä esimerkki aporiasta, että Beckett jopa tunnustaa sen nimeltä. Päähenkilö kysyy suoraan lukijalta, miten edetä, ja pohtii, riittääkö aporia itsessään auttamaan häntä dilemmassaan.

Esimerkki #3

Ja aivan kuten on olemassa fyysisiä hirviöitä, eikö voi syntyä myös henkisiä tai psyykkisiä hirviöitä? Kasvot ja ruumis voivat olla täydelliset, mutta jos kieroutunut geeni tai epämuodostunut munasolu voi synnyttää fyysisiä hirviöitä, eikö sama prosessi voi synnyttää epämuodostuneen sielun?

Hirviöt ovat enemmän tai vähemmän poikkeamia hyväksytystä normaalista. Kuten lapsi voi syntyä ilman kättä, niin joku voi syntyä ilman kiltteyttä tai omantunnon potentiaalia.

(East of Eden by John Steinbeck)

Ylläoleva esimerkki aporiasta on sikäli mielenkiintoinen, että sen ei esitä tarinan hahmo vaan kertoja (jolla on niin laajoja mielipiteitä kirjan tapahtumista, että hänestä tulee myös hahmo). Monet tutkijat pitävät East of Edenin nimeämätöntä kertojaa itse kirjailija John Steinbeckinä. Tässä otteessa hän tarkastelee hirviöiden luonnetta ja pohtii ääneen, tarvitseeko hirviöiden rajoittua vain fyysisesti epämuodostuneisiin vai voivatko myös moraaliset epämuodostumat olla hirviöitä. Kertoja esittää nämä kysymykset esittääkseen sitten, että Cathyn hahmo on hirviö, jos hyväksytään ajatus, että hirviöt voivat olla ”henkisiä tai psyykkisiä.”

Testaa tietämystäsi aporiasta

1. Mikä seuraavista väittämistä on paras aporian määritelmä?
A. Arvoitus, johon on useampi kuin yksi vastaus.
B. Kielikuva, jonka tarkoituksena on todistaa puhujan ylivertainen älykkyys.
C. Retorinen kysymys, jota käytetään teeskentelemään epäilystä siitä, miten edetä.

2. Mikä seuraavista väittämistä pitää paikkansa?
A. Aporiaa esiintyy sekä filosofiassa että retoriikassa.
B. Kirjoittajat eivät enää käytä aporiaa.
C. Aporia on toimiva vain silloin, kun yleisö ei osaa keksiä ratkaisua ongelmaan.

3. Onko seuraava lainaus Joseph Hellerin teoksesta Catch-22 esimerkki aporiasta?

Yossarian osallistui koulutustilaisuuksiin, koska hän halusi selvittää, miksi niin monet ihmiset työskentelivät niin kovasti hänen tappamisekseen. Kourallinen muitakin miehiä oli kiinnostunut, ja kysymyksiä oli paljon ja hyviä, kun Clevinger ja kumouksellinen korpraali lopettivat ja erehtyivät kysymään, oliko niitä.
”Kuka on Espanja?”
”Miksi Hitler?”
”Milloin on oikea?”

A. Kyllä; kaikki kolme kysymystä ovat retorisia kysymyksiä, ja siten ne ovat aporiaesimerkkejä.
B. Ei; kaikki kysymykset ovat absurdeja, eikä niihin ole vastausta.
C. Ei; puhujat esittävät kysymykset tosissaan eivätkä teeskentele epäilyksiään.