Artikkelit, tutkielmat ja saarnat

Sermon kirjoittanut Ken Sehested
Tekstit: Hosea 6: 1-3, Luuk. 24: 36-53

Aina silloin tällöin valvon tarpeeksi myöhään nähdäkseni David Lettermanin talk show’n. Te Lettermanin fanit tunnette hänen ”Top Ten” -listansa, jonka hän tekee joka ilta. Hän aloittaa jollakin hassulla väitteellä tai johtopäätöksellä johonkin kysymykseen ja luettelee sitten kymmenen mahdollista ja yhtä hassua variaatiota kysymyksistä, jotka sopivat johtopäätökseen.

Noh, minulla on oma ”Top Ten” -listani. Kysymys: Mistä tietää, että on pääsiäisen jälkeinen sunnuntai?

Vastaus #10: Ei näy yhtään liljaa.

#9: Walgreen’s ja K&B kierrättävät pääsiäiskarkit myyntipöytiin ja tuovat esiin äitienpäiväkortit ja lahjaideat.

#8: Sinulla ei ole vaikeuksia löytää istumapaikkaa (vaikka myöhästyisitkin jumalanpalveluksesta).

#7: Sinulla ei ole vaikeuksia löytää parkkipaikkaa (vaikka myöhästyisitkin jumalanpalveluksesta).

#6: Pukeutumissääntöjä on höllennetty tuntuvasti.

#5: Kävijöiden määrä vähenee dramaattisesti.

#4: Niiden ihmisten määrä, jotka näyttävät vierailijoilta, mutta ovat itse asiassa seurakunnan jäseniä, jotka eivät ole käyneet täällä vähään aikaan, vähenee dramaattisesti.

#3: Kaikki odottavat mielellään vielä 12 kuukautta ennen kuin laulavat ”Up From the Grave He Arose.”

#2: Kuoro kierrättää vanhaa hymniä.

#1: Saarnaaja pitää vapaata sunnuntaina.

Pääsiäissunnuntai on kova pala. Pääsiäissunnuntain jälkeisen sunnuntain tunnelma on suunnilleen samanlainen kuin se, miltä tuntuu, kun vetää auton pihatielle pitkän matkan päätteeksi johonkin kaukaiseen paikkaan. Illallinen on ehdottomasti noutotilaisuus. Paluu ”normaaliin” elämään on hieman verkkaista.

Sentähden saarnaajilla ja kuoroilla on tapana pitää viikko vapaata tai valmistaa jokin kevyemmän ruoan tarjous. Siksi teillä on tänä aamuna pinch hitter.

Pääsiäisen jälkeinen viikko on hyvin suosittua aikaa R&R-konferensseille ja pappien retriiteille. Se on meille kaikille – mutta erityisesti saarnaajille ja kuoroille – aikaa toipua pyhän viikon tuskasta ja pääsiäisen ekstaasista, potkaista jalkojaan taaksepäin ja ottaa iskuja.

Se on helppo ymmärtää. Kuka ei ymmärtäisi? Vaatii paljon ylitöitä saada aikaan nuo ylimääräiset pyhän viikon jumalanpalvelukset ja kaikki pääsiäissunnuntain erikoisuudet ja järjestelyt. Ei tarvita psykologian tutkintoa tietääkseen, että tunnetasolla tulee varmasti pettymys. Maanantaiaamun herätyskellon ääni on aina tyly. Paljon, paljon enemmän pääsiäisen jälkeisenä päivänä. Itse asiassa – ja tämä saattaa kuulostaa aluksi oudolta – jokainen saarnaaja tietää, että pääsiäissunnuntain saarnan pitäminen on hyvin helppoa. Se on kuin saisi paksun syöttöpisteen, 3 ja 2 lukeman nopean pallon, jossa ei ole liikettä, vyö on korkealla, keskellä lyöntilaattaa, ja juoksijat ovat maalintekopaikalla. Ei voi mennä ohi. Melkein kuka tahansa voi pitää hyvän pääsiäissaarnan. Pääsiäisen jälkeinen sunnuntai vaatii työtä.

Pääsiäinen uuvuttaa meidät. Se on helppo ymmärtää. Mutta se on myös valitettavaa. Koska toinen kenkä ei ole vielä pudonnut. Pääsiäinen on alku, ei päätös. Aivan kuten uskomme ei pääty pitkäperjantain ristiinnaulitsemiseen, se ei pääty myöskään pääsiäisen ylösnousemukseen. Me saatamme olla uupuneita, mutta Uuden testamentin tarina ei ole. Ylösnousemus on varmasti keskeinen hetki tässä draamassa, mutta sitä seuraa vielä toinen näytös. Mutta jos lähdette nyt… no, sanotaan vaikka, että menette kotiin ja kerrotte ystävillenne, että tämä näytelmä käsitteli kevätmuotia, maalattuja munia ja suklaapupuja. Kaikki tietysti hyvin ihastuttavaa. Loistavaa näyttelijäntyötä; loistava lavastus; terävää dialogia; upeaa draamallista liikettä. Mutta et ymmärtänyt pointtia. Se olisi vähän kuin lähtisi ”Karkurista” heti bussionnettomuuden jälkeen. Harrison Ford pakenee, ja olemme iloisia, koska tiedämme, että hän on syytön, ei tappanut vaimoaan eikä ansainnut kuolla sähkötuolissa. Ja nyt hän on vapaa. Voi kiitos Jeesus, nyt voimme mennä kotiin.

Se olisi tietysti hullua, koska asiat alkavat vasta nyt olla mielenkiintoisia. Jos luulet, että se bussiturma oli sydänkohtaus, et ole nähnyt vielä mitään. Jos lähdet nyt ulos, menetät elokuvan jännittävimmän osan. Ja jos lopetat lukemisen, kun Jeesus pelastetaan kuoleman leuasta . . . no, sanotaan vaikka, että menet kotiin ja kerrot ystävillesi, että tässä tarinassa on kyse siitä, että ihmiset pääsevät taivaaseen, kun he kuolevat.

Se on tulkinta, jonka monet kirkot antavat tälle tarinalle. Lainauksen teologiaa: Anna sydämesi Jeesukselle nyt, jotta pääset myöhemmin taivaaseen. Helppoja osamaksuja viikoittaisesta kirkossa käymisestä.

Kuljetusteologia: Osta lippusi nyt siltä varalta, että kirkkauden juna tulee etuajassa. Sitten vain hengailet, kunnes pilli soi. Millään muulla ei ole paljon väliä, kun lippu on kädessä.

Henkivakuutuksen teologia:

Mutta Uuden testamentin pääsiäiskertomus on erilainen. Ylösnousemus ei ole henkivakuutus, jota voi käyttää vain hätätilanteessa. Se on enemmänkin kuin mobilisaatiokäsky jollekin kansalliskaartilaiselle. Toiminta on vasta alkanut. Ylösnousemus, kuten Clarence Jordan sanoo, on Jumalan kieltäytyminen jäämästä haudan toiselle puolelle. ”Jumala herätti Jeesuksen, ei kutsuna meille tulla taivaaseen, kun kuolemme, vaan julistuksena siitä, että hän itse ei ole asettunut pysyvästi asumaan maan päälle. Ylösnousemus asettaa Jeesuksen haudan tälle puolelle, tänne ja nyt, tämän elämän keskelle. Ylösnousemuksen ilosanoma ei ole se, että me kuolemme ja menemme kotiin hänen kanssaan, vaan se, että hän on noussut ylös ja tulee kotiin kanssamme tuoden mukanaan kaikki nälkäiset, alastomat, janoiset, sairaat ja vangitut veljensä ja sisarensa.”

Pääsiäinen ei tyhjennä Raamatun kertomusta Jumalan pelastustyöstä. Siinä on muutakin. Se, mikä alkoi Aatamista ja Eevasta, mikä alkoi uudelleen Nooasta ja arkista, mikä alkoi uudelleen Israelin paetessa Egyptin orjuudesta, mikä alkoi uudelleen Joonan noustessa valaan vatsasta, mikä alkoi uudelleen Israelin palatessa toistuvasti maanpakolaisuudesta ja mikä alkoi uudelleen Marian raskauden myötä – kaikki nämä alut ja uudet alut, jotka nyt ainutlaatuisella tavalla vahvistuvat ja tiivistyvät ja ilmaistaan uudelleen ylösnousemuksessa, ovat alkusoittoa tarinan viimeiselle näytökselle, joka on askeleen verran lyhyempi kuin pelastuskertomuksen draamallinen päätös. Pääsiäisen purkautumisen ja uuden taivaan ja uuden maan avaamisen välissä on vielä yksi vaihe. Yhtä varmasti kuin pitkäperjantain ristiinnaulitsemista seuraa ja se toteutuu pääsiäisen ylösnousemuksessa, pääsiäistä puolestaan seuraa ja kukkii helluntai.

Pääsiäinen on Jumalan ylösnousemuksen hetki, helluntai on Jumalan ylösnousemuksen liike. Helluntai, kirkon syntymäpäivä, on pääsiäisaamun uutisen dramaattisen julistuksen toteutus. Pääsiäinen on se hetki, jolloin Jumala ilmoittaa maihinnoususta; helluntai on se hetki, jolloin Jumala perustaa rantautumispaikan.

Tämänaamuinen Uuden testamentin tekstimme on siltateksti näiden kahden merkittävän tilaisuuden välillä. Luukas on ensimmäisen kirjansa lopussa ja on aloittamassa toista osaa, jonka nimi on Apostolien teot. Tässä Luukkaan kertomuksen viimeisessä kertomuksessa ylösnoussut Jeesus ilmestyy hämmentyneille ja kauhistuneille opetuslapsille, jotka kokoontuvat suljettujen ovien takana jossakin salaisessa paikassa Jerusalemissa. He ovat jo saaneet tietää tyhjästä haudasta. Naiset ovat kertoneet heille fantastisen tarinansa siitä, että he olivat puhuneet ylösnousseen Herran kanssa, ja vaikka tarinaa ei hylätä suoralta kädeltä, kuten aluksi tehtiin, miehet eivät luultavasti vieläkään täysin usko sitä. Elvytetty ruumis voi olla tieteellinen ihme, mutta sillä ei ole voimaa kutsua kuolemaa uhmaavaa uskoa.

Jeesus ilmestyy yhtäkkiä heidän keskuuteensa. ”Rauha teille”, hän sanoo. Hän kysyy, miksi he ovat yhä piilossa. ”Miksi olette levottomia?” ikään kuin hän ei tietäisi. Ja huomasitko mitä seuraavaksi tuli? Ennen kuin opetuslapset ehtivät edes vastata, Jeesus kysyy, onko heillä mitään syötävää.

”Hei, kaverit! What’s happ’nin? Mitä on päivälliseksi?”

Tuntuu siltä, että kaikkialla missä Jeesus kävi evankeliumikertomuksissa, ruokaa jaetaan ympäriinsä. Itse asiassa tämä ei ole sattumaa, vaan tärkeä vihje hänen missiostaan.

Toistettuaan saman opetuksen, jonka hän oli antanut vain vähän aiemmin kahdelle opetuslapselle Emmauksen tiellä, siitä, kuinka Jumala täytti sen, mitä heprealaisissa kirjoituksissa oli kirjoitettu, Jeesus vannoo heidät virallisesti tämän uuden todellisuuden todistajiksi – todellisuuden, joka ei oikeastaan ollutkaan uusi, vaan joka oli vain kätketty ja joka on nyt tullut ilmi. ”Ja katso, minä lähetän teille Abbani lupauksen”, hän sanoo. Ja sitten kummallinen käsky: ”mutta pysykää kaupungissa, kunnes teidät puetaan ylhäältä tulevalla voimalla.” Älkää ryntääkö ulos vielä, hän sanoo. Älkää menkö asioiden edelle. Jumala tulee toimimaan jälleen, antamaan teille voimaa. Se on lupaus Pyhän Hengen tulemisesta, josta Luukas kirjoittaisi vain muutaman luvun verran toisessa kirjassaan – helluntaipäivän tilaisuudesta.

Pyhäinhenki ei koskaan herättänyt suurta huomiota niissä meistä, jotka varttuivat baptistiseurakunnissa. Elämäni ensimmäisen puoliskon ajan ainoa yhteyteni helluntaihin oli se outo käytäntö nimeltä ”kielillä puhuminen”, jota helluntailaiset harrastivat. Se vaikutti aina jotenkin pelottavalta, mauttomalta ja ehdottomasti sivistymättömältä. ”Helluntaivoima” tarkoitti siansaksaa puhumista ja paljon outoja tunteita. Myöhemmin sain tietää, että tässä helluntai-ihmeessä ei ollut kyse glossolaliasta – ekstaattisesta kielten puhumisesta – vaan opetuslasten äkillisestä kyvystä puhua vieraita kieliä. Varmasti mielenkiintoista, jopa vaikuttavaa, mutta ei kovin mukaansatempaavaa.

Menisi vielä myöhemmin, ennen kuin aloin ymmärtää helluntain todellista ihmettä. Helluntaivoima ei ollut tunteisiin vetoavaa siansaksaa puhumista, eikä myöskään opetuslasten yhdessä yössä tapahtunutta kielitaitoa. Ei, helluntaivoimassa oli kyse vihamielisyyden muurien voittamisesta. Helluntaivallassa oli kyse siitä, että ihmiset, jotka edustivat eri rotuja, eri kulttuureja, eri kieliä (toki), eri kansallisuuksia ja etnisyyksiä, yhtäkkiä ymmärsivät toisiaan, yhtäkkiä pystyivät todella ”kuulemaan” toisiaan, yhtäkkiä kykenivät vastaamaan toisiinsa empaattisesti vihamielisyyden sijasta. Muistakaa, että Jeesuksen viimeinen sisääntulo Jerusalemiin, juuri ennen pitkäperjantaita ja pääsiäisaamua, oli pääsiäisjuhla Jerusalemissa. Se oli aikaa, jolloin juutalaiset kaikkialta tulivat pyhiin kaupunkeihin pyhiinvaellusmatkalle. Kävellessäsi Jerusalemin kaduilla pääsiäisen aikaan kuulit ihmisten puhuvan kielillä kaikkialta tunnetusta maailmasta. Helluntai tuli symbolisoimaan 1. Mooseksen kirjassa olevan Baabelin tornin tarinan voittamista, kun ihmisten ylimielisyydestä tuli niin ylivoimaista, että Jumala ”sekoitti heidän kielensä” niin, etteivät he ymmärtäneet toisiaan. Helluntai on tämän sekaannuksen ja hajaannuksen purkaminen ihmisyhteisössä. Toisin sanoen helluntai on rasismin ja nationalismin ja jokaisen muun ”ismin” voittamista, joka ruokkii vihamielisyyttä ja vihaa ihmisten välillä.

Mutta menen jo asioiden edelle. Emme ole vielä helluntaissa. Pääsiäistä ja helluntaita erottavista 50 päivästä on vielä paljon jäljellä.

Juuri nyt olemme väliajalla. Ylösnousemus on tapahtunut, mutta Jumalan kansan uudistuminen ei ole vielä tapahtunut. Hengen voiman tulo on vielä edessä. Juuri nyt me vielä odotamme ja kuuntelemme ja luemme aikojen merkkejä. Juuri nyt olemme vielä kypsymässä, emme ole aivan valmiita syntymään. Ja se tuo minut tämän saarnan aiheeseen.

Olen vakuuttunut siitä, että Jumalan kansan uusi hedelmöittyminen on itse asiassa tapahtumassa keskuudessamme juuri tällä hetkellä. Olen vakuuttunut siitä, että olemme tällä hetkellä ylösnousemuksen hetken ja uuden ylösnousemusliikkeen välissä. Jumalan liike (kuten Clarence Jordan sanoisi) määritellään ja muotoillaan uudelleen. Ja tämä tapahtuu kahdella toisiinsa liittyvällä areenalla, jotka molemmat kattavat Prescott Memorial Baptist Churchin elämän. Toinen on suppeampi, maantieteellisesti ja kulttuurisesti erityinen; toinen on laajempi, globaalimpi.

Ensimmäinen tapaus, jossa Jumala uudistaa Jumalan kansan elämää, liittyy historialliseen identiteettiimme eteläisen baptistiliiton seurakuntana. Olemme tietysti vain hädin tuskin SBC:hen kuuluva seurakunta. Meidät on jo potkittu ulos paikallisesta SBC-yhdistyksestä. Ja sekä osavaltion että kansalliset elimet voivat erottaa meidät milloin tahansa. Kysymys ei ole siitä, erotetaanko meidät, vaan milloin. Sanon, että meidän on tullut aika tehdä itse aloite tuon liittymisen katkaisemiseksi.”

Toinen tapaus, jossa Jumala uudistaa Jumalan kansaa meidän aikanamme, liittyy globaalimpaan todellisuuteen. Joskus tämän vuosisadan puolivälissä tapahtui vähän tunnettu mutta hyvin merkittävä asia. Ensimmäistä kertaa historiassa kristillisen yhteisön enemmistö koostuu nyt värillisistä ihmisistä. Maailmanlaajuinen kirkko ei ole enää valkoinen. Lisäksi kristillisen yhteisön enemmistö asuu nyt etelässä ja idässä. Enää ei Länsi-Eurooppa ja Pohjois-Amerikka ole Jumalan ylösnousemusliikkeen keskus.

Ymmärtäkää tämän tosiasian merkitys: Jumalan kansan uusi perustus elää nyt pääasiassa imperiumin porttien ulkopuolella, imperiumin, joka on Yhdysvallat ja sen asiakasvaltiot Pohjois-Atlantin alueella. Siksi imperiumin edut ovat yhä enemmän ristiriidassa Jumalan kansan kanssa.

Huhtikuun 10. päivä 1994, Prescott Memorial Baptist Church, Memphis, Tennessee,