Ashoka, Intian pasifistinen keisari

Ashoka oli kolmas keisari Maurya-dynastiassa, joka hallitsi lähes koko Intiaa, Pakistania ja osaa Afganistaniaa 4.-2. vuosisadalla eaa. välisenä aikana. Taidolla ja sotilaallisella voimalla Mauryat laajenivat vähitellen Ganges-joen vesistöalueella sijaitsevan valtakunnan pääkaupungista Pataliputrasta (Patna), kunnes Ashoka onnistui ensimmäistä kertaa historiassa yhdistämään koko Intian alueen.

Buddhalaiseen traditioon kuuluva intialainen legenda kertoo, että Ashoka oli kuningas Bindusaran ja erään tämän vaimon, brahminin tyttären Subhadrangin, poika. Palatsin juonittelu vei hänet pois kuninkaan sängystä, mutta kun hän lopulta pääsi miehensä luokse ja synnytti tälle pojan, hänen kerrotaan antaneen tälle nimen Ashoka, ”hän, jolla ei ole surua”, koska vauva oli syntyessään tehnyt lopun äitinsä tuskasta. Prinssi Ashoka nautti aina isänsä luottamusta, joka uskoi hänelle Ujjainin ja Gandaran maakuntien hallinnon. Kun Bindusara kuoli vuonna 273 eaa., Ashoka otti vallan, vaikka hän määräsi kaikki veljensä tapettaviksi – yhden lähteen mukaan kuusi, toisten mukaan 99 – ja kannattajansa kidutettaviksi. Neljä vuotta kestäneen verisen sisällissodan jälkeen hän istuutui lopulta Pataliputran valtaistuimelle ja aloitti valtakauden, jolle oli ominaista verinen despotismi.

Armoton hallitsija

Kronikoihin onkin kirjattu lukuisia, kenties legendaarisia, episodeja, jotka toivat hänelle lempinimen Chanda Ashoka, ”Ashoka julma”. Kerrottiin esimerkiksi, että kun hänen haareminsa naiset kerran pilkkasivat häntä hänen rumuutensa vuoksi, hän määräsi viisisataa naista poltettavaksi. Kiinalainen buddhalainen pyhiinvaeltaja Fa Xian kirjasi muistiin myös perimätiedon, jonka mukaan Ashoka oli rakennuttanut muurien ympäröimän puutarhan muodossa maanpäällisen helvetin, jonne keisari houkutteli uteliaita kiduttaakseen heitä kauheasti. Legendan mukaan eräs buddhalaismunkki kesti kidutukset ja onnistui näin käännyttämään hallitsijan.
Yleisin kertomus Ashokan kääntymyksestä liittyy kuitenkin Mauryan valloituskäytäntöön. Ashokan isän Bindusaran aikana valtakunta oli vakiinnuttanut asemansa Aasian voimakkaimpana ja laajimpana. Ainoastaan Intian mantereen itärannikolla, nykyisessä Orissan osavaltiossa sijaitseva Kalingan vauras valtakunta vastusti Mauryojen kaiken kattavaa hallintaa. Noin vuonna 262 eaa., kahdeksan vuotta valtaistuimelle nousemisensa jälkeen, Ashoka aloitti sotaretken tämän alueen liittämiseksi, joka kruunattiin menestyksellä. Kuninkaan omien arvioiden mukaan 150 000 ihmistä karkotettiin ja toiset 100 000 kuoli, ja monet muut menehtyivät myöhemmin haavoihinsa. Astuessaan taistelukentälle ja nähdessään omin silmin kasattujen ruumiiden vuoret ja voitettujen kyyneleet Ashoka ymmärsi, että valtakunnan valloittaminen merkitsi kuolemaa ja tuhoa kaikille, niin ystäville kuin vihollisillekin, ja epäonnea vangeiksi joutuneille, jotka joutuisivat kauas perheidensä ja maansa luota.

Kääntyminen buddhalaisuuteen

Kalingan kokemuksesta nousi esiin uusi Ashoka, hallitsija, joka todella katuvaisena halusi puhdistaa sielunsa siitä lohduttomuudesta, jonka hän oli aiheuttanut yhdellä ainoalla omalla käskyllään. Niinpä hän ilmaisi sen yhdessä kiveen kaiverretussa määräyksessään: ”Jumalten rakastettu tunsi katumusta Kalingan valloituksen vuoksi, sillä kun maa valloitetaan ensimmäistä kertaa, ihmisten teurastus, kuolema ja karkotus ovat jumalten rakastetulle hyvin surullisia ja painavat hänen sieluaan”.

Puolitoista vuotta Ashoka kutsui viisaita kaikkialta valtakunnasta käymään hänen kanssaan kiivaita filosofisia keskusteluja ja etsimään rauhaa, jonka hänen soturielämänsä oli häneltä kieltänyt. Mutta buddhalaisuus, Pohjois-Intiassa 6. vuosisadalla eaa. syntynyt vaikutusvaltainen mietiskelevä uskonto, rauhoitti hänen levottomuuttaan. Hallintonsa kymmenentenä vuonna Ashoka päätti lähteä pyhiinvaellusmatkalle. Kuningas ja hänen seurueensa kulkivat 256 päivän ajan jalan Gangesin rantaa pitkin, kunnes he saapuivat Sarnathiin, Varanasin (Varanasi) ulkopuolella sijaitsevaan esikaupunkiin, jossa Buddha piti ensimmäisen saarnansa. Hindujen pyhän kaupungin lähellä oli Bodh Gayan kaupunki, jossa sijaitsi bodhi-puu, jonka alla prinssi Siddartha Gautamasta tuli Buddha, ”valaistunut”. Nähtyään puun Ashoka tunsi saavuttavansa tarvitsemansa valaistuneen tyyneyden ja pystytti sinne temppelin. Tämän jälkeen hän kutsui itseään Dharma-Ashokaksi eli ”hurskaaksi Ashokaksi”.

Kieltäytyen aseilla saavuttamastaan kunniasta Ashoka päätti omistautua uuden uskonsa, dharman eli hurskauden opin, julistamiseen. Ashoka pyrki näin inhimillistämään vallan, jota hän oli käyttänyt häikäilemättömästi valtakautensa alussa, ja hänestä tuli historian ensimmäinen hallitsija, joka nimenomaisesti luopui valloituksista ja väkivallasta. Näin hänet ainakin muistetaan Intian historiallisessa perinteessä, vaikka historioitsijat muistuttavatkin, että katumuksestaan huolimatta Ashoka ei koskaan luopunut valloitetusta Kalingan kuningaskunnasta tai voimankäytöstä, vaikkakin maltillisesta, rajaseudun kapinallisia kansoja vastaan.

Ashokan sanoma oli kuitenkin vallankumouksellinen. Keisari kohteli kaikkia alamaisiaan tasa-arvoisesti, toisin kuin brahmanismin opit, joissa kastiin kuuluminen määritteli yhteiskunnallisen aseman. Eräässä hänen määräyksessään sanottiin: ”Kaikki ihmiset ovat poikiani, ja aivan kuten toivon poikieni olevan onnellisia ja menestyviä sekä tässä että seuraavassa maailmassa, toivon myös heidän olevan onnellisia ja menestyviä. Hän teki pasifismista valtakautensa innoittavan periaatteen. Rumpujen äänestä, joka aikoinaan kuulutti sotilaiden marssia taistelukentälle, tuli se, mitä hän kutsui ”dharman musiikiksi”: iloinen ilmoitus teatteriesityksistä, joissa opetettiin uutta uskontoa ilotulituksilla ja valkoisilla norsuilla, Buddhan puhtauden ja viisauden symboleilla. Hän kaiverrutti määräyksensä, jotka sisälsivät yksityiskohtaisia tietoja hänen kääntymyksestään ja dharman opeista, pylväisiin keisarikunnan vilkkaimmilla aukioilla ja vuoristosilloilla, joilla hänen alamaisensa eniten kävivät.

Ashoka perusti satoja luostareita ja pyhäkköjä, paransi pääkaupunkien välisiä teitä, istutti puita varjostamaan kulkijoita ja istutti valtakuntaan kaivoja heidän janonsa sammuttamiseksi sekä pystytti sairaaloita ja lepopaikkoja lohdutukseksi niille, jotka tulivat hänen valtakuntaansa ja lähtivät pyhiinvaellusmatkalle Intian pyhiin paikkoihin. Koska Ashoka oli huolissaan buddhalaisuuden kansainvälisestä leviämisestä, hän pyysi omaa poikaansa Mahendraa johtamaan saarnamatkoja Sri Lankaan ja lähetti lähettiläitä kaukaisiin läntisiin hoveihin, kuten kuningas Ptolemaios II Filadelfoksen hoviin Aleksandriassa.

Ashoka hurskas

Ashokan pasifismia on joskus syytetty siitä, että se heikensi valtiota ja johti sen rappeutumiseen ja hajoamiseen, sillä hänen kuolemansa jälkeen Mauryan valtakunta todellakin hajosi pian. Erään perinteen mukaan Ashoka menetti myöhempinä vuosinaan valtakunnan hallinnan. Hänen pojanpoikansa Samprati, joka huolestui Ashokan jatkuvista lahjoituksista buddhalaisjärjestölle, kielsi kuninkaallista rahastonhoitajaa antamasta Ashokalle lisää varoja ja lopulta syrjäytti hänet. Tästä huolimatta Ashoka on aina muistettu nyky-Intiassa sen historian tärkeimpänä kuninkaana. Hän oli maan yhdistäjä ja ruumiillisti ennennäkemättömällä tavalla buddhalaisen ihanteen universaalista hallitsijasta, chakravartinista, ”kuninkaasta, joka hallitsee tätä merten ympäröimää maailmaa ilman sortoa, valloitettuaan sen ilman väkivaltaa, oikeudenmukaisuudellaan”.

Lisälukemista

Intian historia. Barbara ja Thomas Metcalf. Akal, Madrid, 2014.
Pyhän lain julistukset. Ashoka. Apóstrofe, Loeches, 2002.