Askenas

rabbiininen juutalaisuusEdit

Rabbiinisessa kirjallisuudessa Askenasin valtakunta liitettiin ensin skyyttiseen alueeseen, myöhemmin slaavilaisiin alueisiin ja 1100-luvulta lähtien Pohjois-Eurooppaan ja Saksaan. Askenasin alue keskittyi Reininmaahan ja Pfalziin (erityisesti Wormsiin ja Speyeriin), nykyisen Saksan läntisimpään osaan. Sen maantieteellinen laajuus ei ollut yhteneväinen silloisten saksalaisten kristillisten ruhtinaskuntien kanssa, ja siihen kuului myös Pohjois-Ranska.

Miten Ashkenaz-nimi liitettiin rabbiinisessa kirjallisuudessa Rheinlandiin, on spekulaatioiden kohteena.

1100-luvun rabbiinisessa kirjallisuudessa Ashkenazia pidettiin pohjoisen valtakunnan sekä pohjoisen ja germaanisen kansan hallitsijana. (Ks. alla.)

AskenasijuutalaisetEdit

Jossain vaiheessa Raamatun jälkeisellä varhaiskeskiajalla Keski- ja eteläisen Keski-Euroopan juutalaisia alettiin kutsua nimellä askenasijuutalaiset sen tavan mukaisesti, että juutalaisten asuinalueita alettiin nimetä raamatullisilla nimillä: Espanjaa nimitettiin Sefaradiksi (Obadja 1:20), Ranskaa Tsarefatiksi (1. Kuninkaanluku 17:9) ja Böömiä Kanaanin maaksi. Korkeaan keskiaikaan mennessä Talmudin kommentaattorit, kuten Rashi, alkoivat käyttää Ashkenaz/Eretz Ashkenaz -nimitystä tarkoittamaan Saksaa, joka tunnettiin aiemmin nimellä Loter ja jossa erityisesti Speyerin, Wormsin ja Mainzin Rheinland-yhteisöissä syntyivät tärkeimmät juutalaisyhteisöt. Rashi käyttää leshon Ashkenaz (Ashkenazi kieli) -nimitystä kuvaamaan saksan kieltä, ja Bysantin ja Syyrian juutalaisissa kirjeissä ristiretkeläisiä kutsuttiin ashkenazimiksi. Koska Ranskan ja Saksan juutalaisyhteisöjen välillä oli Karolingien yhdistymisen jälkeen läheiset yhteydet, termi ashkenazi alkoi viitata sekä keskiaikaisen Saksan että Ranskan juutalaisiin. Askenasijuutalainen kulttuuri levisi myöhemmin 1500-luvulla Itä-Eurooppaan, jossa heidän riittinsä korvasi olemassa olevien juutalaisyhteisöjen riitit, joiden jotkut tutkijat uskovat olleen väestömäärältään suurempia kuin askenasijuutalaiset itse, ja sitten kaikkialle maailmaan ”askenasijuutalaisiksi” identifioituneiden juutalaisten muuttojen myötä.

Armenialainen traditioMuutos

Armenialaisessa traditiossa Askenasia pidettiin Togarmah’n kanssa armenialaisten esivanhempien joukossa. Koriun, varhaisin armenialainen historioitsija, kutsuu armenialaisia ”askanasialaiseksi (eli askenasialaiseksi) kansaksi”. Hän aloittaa ”Mashtotsin elämän” näillä sanoilla:

Olin miettinyt askanaasikansan ja Armenian maan Jumalan antamia aakkosia – milloin, mihin aikaan ja minkälaisen ihmisen kautta tämä uusi jumalallinen lahja oli annettu…

Myöhemmät armenialaiset kirjoittajat yhtyvät tähän. Hovhannes Draskhanakerttsi (10. vuosisata) kirjoittaa:

…Kuudes poika oli Tiras, josta syntyivät meidän ikiomamme Ashkenaz ja Togarmah, joka nimesi hallussaan olleen Traakian maan itsestään, sekä Chittim, joka saattoi makedonialaiset valtaansa. 7. Tiiraksen pojat olivat Ashkenas, josta polveutuivat sarmatilaiset, Riphath, josta sarmatilaiset , ja Togarmah, joka Jeremian mukaan alisti Ashkenasin armeijan ja nimitti sen Togarmahin huoneeksi; sillä aluksi Ashkenas oli nimittänyt kansamme itsestään senioriteettilain mukaisesti, kuten selitämme sen oikeassa paikassa.

Tämän perinteen vuoksi Askanaz on miespuolinen etunimi, jota armenialaiset käyttävät vielä nykyäänkin.

Saksan kuninkaallinen sukututkimusMuutos

Vuonna 1498 munkki nimeltä Annio da Viterbo julkaisi ”Pseudo-Berossus” -nimellä tunnettuja, nykyään väärennöksenä pidettyjä fragmentteja, joissa väitettiin, että babylonialaiset tallenteet olivat osoittaneet, että Nooalla oli ollut useampia poikalapsia kuin Raamatussa luetellut kolme poikaa. Erityisesti Tuiscon tai Tuisto ilmoitetaan Nooan neljänneksi pojaksi, joka oli ollut Skytian ja Saksan ensimmäinen hallitsija kansojen hajaannuttua, ja hänen seuraajakseen tuli hänen poikansa Mannus toisena kuninkaana.

Myöhemmät historioitsijat (esim. Johannes Aventinus ja Johann Hübner) onnistuivat toimittamaan lukuisia lisätietoja, mukaan lukien James Andersonin 1800-luvun alkupuolella esittämä väite, jonka mukaan tämä Tuiscon ei itse asiassa ollut mikään muu kuin raamatullinen Ashkenas, Gomerin poika. James Andersonin vuonna 1732 ilmestyneessä teoksessa Royal genealogies (Kuninkaalliset sukuluettelot) kerrotaan huomattava määrä antiikista tai mytografisista perinteistä, jotka koskevat Askenasia muinaisen Saksan ensimmäisenä kuninkaana, esimerkiksi seuraava merkintä:

Askenaz tai Askanes, jota Aventinus kutsuu Tuisco Jättiläiseksi ja toiset Tuistoksi tai Tuizoksi (jonka Aventinus tekee Nooan neljänneksi pojaksi ja jonka Aventinus sanoo syntyneen vedenpaisumuksen jälkeen, mutta ilman auktoriteettia), lähetettiin Nooan toimesta Eurooppaan, tulvan jälkeen 131 vuotta, 20 kapteenin kanssa, ja teki asutuksen lähelle Tanaisia, Euxinin meren länsirannikolle (jota jotkut kutsuvat hänen mukaansa Askeniksi) ja perusti sinne germaanien ja sarmatialaisten valtakunnan…. kun Askenaz itse oli 24-vuotias, sillä hän eli yli 200 vuotta ja hallitsi 176 vuotta.
Saksien ja Hessenin sanakirjoissa on joitakin Askenaz-nimisiä kyliä, ja hänestä juutalaiset kutsuvat germaaneja Askenaziksi, mutta saksien ja italiankielessä heitä kutsutaan Tuisconeiksi, hänen toisesta nimestään Tuisco. Valtakuntansa 25. hallitusvuonna hän jakoi valtakunnan toparkioihin, tetrarkioihin ja kuvernementteihin ja toi siirtokuntia eri puolilta lisätäkseen sitä. Hän rakennutti kaupungin Duisburgin, laati säkeistöllä kirjoitetut lait ja keksi kirjaimet, joita Kadmos myöhemmin jäljitteli, sillä kreikkalainen ja korkeahollantilainen kieli ovat monissa sanoissa samankaltaisia.
Askenazin mukana tulleet 20 kapteenia tai herttuaata ovat: Sarmata, josta Sarmatia; Dacus tai Danus – Dania tai Tanska; Geta, josta getalaiset; Gotha, josta gootit; Tibiscus, Tibiscus-joen kansa; Mocia – Mysia; Phrygus tai Brigus – Phrygia; Thynus – Bithynia; Dalmata – Dalmatia; Jader – Jadera Colonia; Albanus, josta Albania; Zavus – Save-joki; Pannus – Pannonia; Salon – Sale-kaupunki, Azalus – Azalit; Hister – Istria; Adulas, Dietas, Ibalus – kansa, joka ennen asui Oenus- ja Rhenus-jokien välissä; Epirus, josta Epirus.
Askenasilla oli veli nimeltä Scytha (sanovat germaanit), skyyttien isä, jonka vuoksi myös germaaneja on vanhastaan kutsuttu skyytteiksi (hyvin oikeutetusti, sillä he tulivat enimmäkseen vanhasta Scythiasta), ja Saksalla oli useita muinaisia nimiä; Sillä Euxinin viereistä osaa kutsuttiin Skyytiaksi ja Getesin maaksi, mutta Vistulesta tai Weysselistä itään olevia osia kutsuttiin Sarmatia Europaeaksi, ja länteen päin sitä kutsuttiin Galliaksi, Celticaksi, Allemaniaksi, Francaksi ja Teutoniaksi; sillä vanha Saksa käsitti suurimman osan Eurooppaa, ja ne, joita kutsuttiin gallialaisiksi, olivat kaikki vanhoja germaaneja; muinaiset kirjoittajat kutsuivat heitä kelteiksi, gallialaisiksi ja galatialaisiksi, minkä vahvistavat historioitsijat Strabo ja Aventinus sekä Alstedius Kronologiassaan, s. 1. 201 jne. Askenasia eli Tuiskoa palvottiin hänen kuolemansa jälkeen jumalten lähettiläänä ja tulkkina, ja häntä kutsuttiin siitä lähtien ensimmäiseksi saksalaiseksi Merkuriukseksi, sanasta Tuitseben tulkata.

1900-luvulla saksalainen teologi August Wilhelm Knobel rinnasti Askenasin jälleen germaaneihin ja johti Aesirin nimen Askenasista.