Augsburgin tunnustus

Augsburgin tunnustus, latinankielinen Confessio Augustana, 28 artiklaa, jotka muodostavat luterilaisten kirkkojen perustunnustuksen. Seitsemän luterilaista ruhtinasta ja kaksi keisarillista vapaakaupunkia esittivät Augsburgin valtiopäivillä 25. kesäkuuta 1530 Augsburgin ruhtinaskunnan keisarille Kaarle V:lle saksaksi ja latinaksi. Pääkirjoittaja oli reformaattori Philipp Melanchthon, joka nojautui aiempiin luterilaisiin uskonjulistuksiin. Tarkoituksena oli puolustaa luterilaisia vääristelyjä vastaan ja antaa heidän teologiastaan lausunto, jonka roomalaiskatoliset voisivat hyväksyä. Katoliset teologit vastasivat 3. elokuuta Konfutaatiolla, jossa tuomittiin 13 tunnustuksen artiklaa, hyväksyttiin 9 ilman varauksia ja hyväksyttiin 6 varauksin. Keisari kieltäytyi vastaanottamasta 22. syyskuuta tarjottua luterilaista vastausta, mutta Melanchthon käytti sitä pohjana Augsburgin tunnustuksen apologialle (1531). Tämä tunnustuksen vuoden 1530 versio (joka tunnetaan ”muuttamattomana” versiona) on ollut luterilaisille arvovaltainen, mutta Huldrych Zwinglin ja Johannes Calvinin eukaristiaopin kannattajat hyväksyivät Melanchthonin laatiman muutetun painoksen (vuoden 1540 Variata).

Philipp Melanchthon
Lue lisää tästä aiheesta
Philipp Melanchthon: Augsburgin tunnustus
Melanchthon oli läsnä, kun protest, josta termi protestantti sai alkunsa, esitettiin omantunnonvapauden nimissä omantunnonvapautta vastaan…

Augsburgin tunnustuksen 21 ensimmäisessä artiklassa esitetään luterilainen oppi osoittaakseen, että ”he eivät missään uskonartiklassa ole eri mieltä katolisesta kirkosta”. Loput seitsemän artiklaa käsittelevät väärinkäytöksiä, jotka olivat hiipineet länsimaiseen kirkkoon uskonpuhdistusta välittömästi edeltävinä vuosisatoina: yhden lajin ehtoollinen (kansa sai vain leivän), pappien pakotettu selibaatti, messu sovitusuhrina, pakollinen ripittäytyminen, inhimilliset instituutiot, joiden tarkoituksena on ansaita armo, luostarikirkkoon liittyvät väärinkäytökset ja piispojen vaatima laajennettu valta. Esimerkiksi vanhurskauttamisen kaltaisista aiheista tunnustus käytti pikemminkin epämääräistä kuin täsmällistä kieltä.

Tunnustus käännettiin englanniksi vuonna 1536, ja se vaikutti anglikaanien kolmekymmentäyhdeksään artiklaan ja metodistien kaksikymmentäviiteen uskontopykälään.