AW ARE

Englannissa taidehistoriaa opiskeltuaan Ann Veronica Janssens kävi La Cambren kansallisen kuvataidekoulun Brysselissä. Hän on 1980-luvun puolivälistä lähtien kehittänyt kokeilun piiriin sijoitettua teoskokonaisuutta, joka on yhtä aikaa visuaalinen ja aistillinen ja jonka tarkoituksena on horjuttaa tilakäsitystämme ja tehdä valosta enää väline vaan varsinainen subjekti. Hänen varhaiset teoksensa, ”supertilat”, jotka ovat olemassa olevan arkkitehtuurin laajennuksia, kuten Villa Gillet Lyonissa (1989), kuvastavat hänen haluaan poistaa kuilu sisä- ja ulkotilan välillä ja tehdä arkkitehtuurin hahmottaminen sujuvammaksi valon kierron avulla, jota taiteilija käyttäisi loputtomasti erilaisissa muodollisissa muodollisissa mahdollisuuksissaan käyttämällä läpinäkyviä elementtejä (lasia) ja heijastavia elementtejä (peilejä); tämä diffuusi aine mahdollisti sen, että hän pystyi asettamaan valon vastakkain värejä, savun kanssa ja tilan kanssa.

2000-luvun alussa hän aloitti teossarjan, joka synnyttäisi monia muunnelmia: Blue, Red and Yellow ja Light Games (2001) esiteltiin läpinäkymättöminä ympäristöinä, joihin katsojia kehotettiin astumaan, jolloin he joutuivat värikkääseen sumuun. Seurasi toinen sarja sumuja, kuten Jamaican Color’s + 1 for Mlle Justine (2003) ja Mukha d’Anvers (2007). Sittemmin valon, värien ja sumun sekoitus synnytti uusia teoksia, joiden materiaalinen laatu on epävakaa, kuten Bluette (2006), savusta ja valopilkkujen muodostama sininen tähti. Valon avulla hän on kokeillut erilaisia ilmiöitä: häikäisyä (Présentationd’un corps rond 2, 2001), valopommituksia, verkkokalvon pysyvyyttä, huimausta, kylläisyyttä, nopeutta, vilkkuvia valoja; Donut (2003), valaiseva trombinoskooppi, on tästä erinomainen esimerkki. Janssensin teokset eivät kuitenkaan kiinnity mihinkään monumentaalisuuden muotoon; päinvastoin, keinot ja muodot ovat minimaalisia, runollisen teoksen palveluksessa, leikitellen näkyvän ja näkymättömän rajalla.