Awen

Sanan ensimmäinen kirjattu todistus esiintyy Nenniuksen Historia Brittonum -teoksessa, joka on latinankielinen teksti noin vuodelta 796 ja joka perustuu osittain walesilaisen munkin Gildasin aikaisempiin kirjoituksiin. Se esiintyy lauseessa ”Tunc talhaern tat aguen in poemate claret” (Talhaern the father of the muse was then renowned in poetry), jossa vanhan walesin sana aguen (awen) esiintyy latinankielisessä tekstissä kuvaillen runoilijoita kuudennelta vuosisadalta.

Se on kirjattu nykymuodossaan myös Canu Llywarch Hen -teoksessa (9. tai 10. vuosisata?), jossa Llywarch sanoo: ”I know by my awen”, mikä osoittaa sen olevan vaistomaisen tiedon lähde.

Yhteyksistä awenin välille runoudellisena inspiraationa ja jumalallisesta peräisin olevana infuusiona Taliesinin kirjassa annetaan usein ymmärtää tätä. Erityisen silmiinpistävä esimerkki sisältyy riveihin:

ban pan doeth peir
ogyrwen awen teir

– kirjaimellisesti ”kolme inspiraation elementtiä, jotka tulivat, loistavina, kattilasta”, mutta implisiittisesti ”jotka tulivat Jumalalta”, sillä ’peir’ (kattila) voi tarkoittaa myös ’suvereenisti’ eli ’hallitsija’ usein merkityksessä ’Jumala’. ”Kolme elementtiä” on näppärästi sisällytetty tähän, koska awenin luonnehdittiin joskus koostuvan kolmesta osa-alueesta (”ogyrwen”), joten ”kolmiyhteisen inspiraation ogyrwen” viittaa ehkä kolminaisuuteen.

Giraldus Cambrensis viittasi Walesin kuvauksessaan (1194) awenin inspiroimiin henkilöihin nimellä ”awenyddion”:

Cambriassa on eräitä henkilöitä, joita ei löydy missään muualla ja joita kutsutaan nimellä awenyddion eli inspiroituneet ihmiset; kun heiltä kysytään epäselvää asiaa, he karjaisevat rajusti, joutuvat omien voimiensa yläpuolelle, ja heistä tulee ikään kuin hengen vallassa olevia. He eivät anna vastausta siihen, mitä heiltä pyydetään, yhtäjaksoisesti; mutta henkilö, joka tarkkailee heitä taitavasti, huomaa monien esipuheiden ja monien epäselvien ja epäjohdonmukaisten, vaikkakin koristeltujen puheiden jälkeen, että haluttu selitys välittyy jossakin sanan käänteessä: silloin heidät herätetään ekstaasista kuin syvästä unesta, ja heidät ikään kuin väkivallalla pakotetaan palaamaan takaisin oikeisiin aisteihinsa. Kun he ovat vastanneet kysymyksiin, he toipuvat vasta, kun muut ihmiset ravistelevat heitä väkivaltaisesti; he eivät myöskään muista antamiaan vastauksia. Jos heiltä kysytään toista tai kolmatta kertaa samasta asiasta, he käyttävät täysin erilaisia ilmaisuja; ehkä he puhuvat fanaattisten ja tietämättömien henkien avulla. Nämä lahjat annetaan heille yleensä unissa: jotkut näyttävät saavan makeaa maitoa tai hunajaa huulilleen; toiset kuvittelevat, että heidän suuhunsa levitetään kirjoitettu aikataulu, ja herätessään he julistavat julkisesti saaneensa tämän lahjan.

(Luku XVI: Tämän kansan ennustajista ja henkilöistä, jotka ovat ikään kuin riivattuja)

Vuonna 1694 walesilainen runoilija Henry Vaughan kirjoitti serkulleen, antiikkitieteilijä John Aubreylle, vastauksena pyyntöön saada tietoja Walesissa tuohon aikaan vallinneista druidiuden jäänteistä, ja sanoi

… antiikin bardit … eivät välittäneet mitään tietämyksestään, paitsi perinteen kautta: minkä oletan olevan syynä siihen, että meille ei ole jäänyt mitään tietoja eikä minkäänlaisia jäännöksiä tai muita muistomerkkejä heidän oppineisuudestaan tai elintavoistaan. Mitä tulee myöhempiin bardeihin, saatte heistä mitä merkillisimmän selostuksen. tätä runouden suonta he kutsuivat Aweniksi, joka heidän kielessään merkitsee haltioitumista tai runollista kiihkoa & (totuus on, että monet heistä, joiden kanssa olen keskustellut, ovat (sanoisinko) lahjakkaita tai sen innoittamia.). Eräs hyvin selväjärkinen ja tietävä henkilö (joka on nyt kuollut) kertoi minulle, että hänen aikanaan oli nuori poika, jolla ei ollut isää & eikä äitiä ja joka oli niin köyhä, että hänen oli pakko kerjätä; mutta att viimein eräs rikas mies, jolla oli paljon lampaita vuorilla, ei kaukana siitä paikasta, jossa nyt asun, otti hänet luokseen & ja lähetti hänet vuorille pitämään lampaitaan. Siellä hän kesäaikaan lampaita seuratessaan & karitsojaan katsellen vaipui syvään uneen, jossa hän näki unta, että hän näki kauniin nuoren miehen, jolla oli päässään vihreiden lehtien seppele, & haukka nyrkissään: jolla oli selässään nuolia täynnä oleva nuolivyöry, joka tuli häntä kohti (viheltäen koko matkan ajan useita tahteja tai säveliä) att viimein päästi haukan lentämään häntä kohti, joka (hän näki unta) joutui hänen suuhunsa & sisäosiinsa, & yhtäkkiä hän heräsi suureen pelkoon & kauhuun: Mutta hänellä oli sellainen runoilijan suoni tai runoilijan lahja, että hän jätti lampaat & ja kulki ympäri kreivikuntaa tehden lauluja kaikissa tilaisuuksissa, ja hänestä tuli aikanaan koko kreivikunnan kuuluisin bardi.

– Henry Vaughan kirjeessä John Aubreylle, lokakuu 1694

.