Baby Gopher

Viime huhtikuisena iltapäivänä uskaltauduin pihan poikki heittämään kanoille kulhollisen vihannesjätteitä. Kun lähestyin kanapihaa, kanat alkoivat tavalliseen tapaansa seurata minua aidan pituudelta, ja jotkut juoksivat pysyäkseen kärjessä saadakseen parhaat saaliit. Tavallisesti heitin puolet vihannesjätteistä suoraan niiden eteen ja käännyin sitten takaisin heittääkseni loput vanhemmille kanoille, jotka kulkivat hitaammin perässä. Kun kaikki tähteet oli heitetty, katselin, miten ne ahmivat tähteet, kun seisoin aidan luona. Ihmiset sanovat, että kanat ovat tyhmiä, mutta kun olen tarkkaillut niitä vuosien varrella, olen eri mieltä. Minusta ne ovat koomisia ja viihdyttäviä, ja jos olet koskaan katsonut niiden nappaavan ötökkää, olet nähnyt nokkelia temppuja.

Kääntyessäni takaisin talolle, jokin kiinnitti huomioni jalkojeni lähellä. Ruohon lievä kiemurtelu sai minut astumaan taaksepäin ihmetellen. Kun katsoin lähemmäs, löysin oudon kumpareen harmaata, pehmeää karvaa – jotain, joka näytti kaivautuvan. Tönäisin kepillä, jonka löysin läheltä maasta, tuuppasin tuholaista nähdäkseni, mikä se oli. Paljastettuani jalat pystyin näkemään, että kyseessä oli vapiseva pikkukuoriainen, jonka selässä näytti olevan märkiä raitoja. Ulkona oli hieman koleaa, mutta kun karvoja oli niin paljon, en odottanut pienen otuksen palelevan.

Pelastustilaan siirtyessäni juoksin nopeasti varastorakennukseen hakemaan hanskoja ja muovikauhaa. Kun nostin pikkuisen tytönpoikasen ylös, huomasin sen olevan varsin tottelevainen, alapuolelta kuiva, eikä siinä ollut merkkejä vammoista. Ehkä joku petolintu oli napannut sen ja pudottanut sen sitten. Kun olin varmistanut, ettei lähistöllä ollut koppakuoppia, joista se olisi voinut lähteä, laitoin sen muoviseen ammeeseen ja päätin pitää sitä yön yli. Kotona FD ei tietenkään ollut kovin innoissaan siitä, että hän olisi ottanut rotan luokseen. Meillä oli jo tarpeeksi ongelmia maaoravien kanssa – kuten monien uusien puuistutuksiemme tuhoaminen.

Saatettuani pienen otuksen turvallisesti taloon aloin tehdä pientä tutkimusta, kuten aina teen, kun kuntoutan uutta lajia. Erään hyvämaineisen verkkosivuston ohjeiden mukaan vuorasin ammeen erilaisilla pihamme ja laitumemme vihanneksilla. Laitoin laatikon puoleen väliin useita kauhoja hyvää puutarhamultaa ja nostin multaa hieman toiseen päähän. Pikkuhärveli ryhtyi heti töihin viherkasvien parissa. Huomasin, että se tykkäsi kaivautua vihannesten alle. Vietin sinä iltana paljon aikaa sen tarkkailuun. Se oli jopa siisti, sillä se pystytti virtsapaikkansa matalan mullan perimmäiseen nurkkaan. Otin videon siitä, kuinka se söi vihreitä varret kuin pieni kone. Ymmärsin nyt, miten olin joskus nähnyt rikkaruohojen ja jopa taimien vain katoavan maan pinnan alle, aivan kuin jokin vetäisi niitä alleen. Todennäköisesti kyseessä oli rotta, joka ahmii varsi kerrallaan!

Seuraavana päivänä oli koleaa ja sateista, joten päätin odottaa päivän, ennen kuin päästin pienen rotan vapaaksi. Se näytti viihtyvän hyvin tilapäisessä kämpässään, joten poimin sille tuoreita vihanneksia, joita se iloisesti pureskeli suurimman osan päivästä. Sinä yönä satoi lisää ja ukkonen jyrähteli. Salamat välähtivät läpi yön. Olin iloinen siitä, että päätin antaa pikkuisen viettää vielä yhden yön sisätiloissa, missä sillä olisi hyvät mahdollisuudet selvitä hengissä, ja odottaa parempaa säätä päästääkseni sen menemään.

Aamulla seuraavana aamuna satoi yhä kaatamalla, kun kuulin, että koirat aktivoituivat kello 5.30. Koska oli muutenkin juuri ja juuri aika nousta ylös, laitoin yölampun päälle ja makasin vielä hetken sängyn lämmössä. Mutta jokin ei kuulostanut oikealta. Oscar ja Lollipop hyppivät pienen lemmikkiportin luona. Normaalisti ne ovat laiskoja, kunnes nousemme ylös. Sitten luulin kuulleeni raapimisen ääntä sänkymme päätylaudan takaa. Hyppäsin ylös ajoissa nähdäkseni, kuinka jokin pieni esine osui seinän kulmaan ja syöksyi sitten FD:n asekaapin taakse. Tiesin heti, että rotta oli päässyt karkuun, ja luultavasti siksi koirat olivat tavallista aktiivisempia näin aikaisin aamulla! Ajattelematta tartuin ensimmäiseen tilaisuuteen ja nappasin pikkuhärvelin kiinni, kun se palasi minua kohti. Mutta vain sekunnin murto-osaa myöhemmin huusin tuskastuneena ja pudotin sen huutaen: ”Se puri minua!!!”. Katsoin etusormeani, josta roiskui verta, ja FD huusi hakemaan hanskan, kun hän juoksi takaisin kassakaapin taakse. Otin hanskan, jota olin käyttänyt häntä käsitellessäni, mutta se oli melko hyödytön, sillä hän puri hanskan läpi ja osui FD:n kahteen eri sormeen. FD ei luovuttanut mistään, vaan sai lopulta hyvän otteen, jossa hän ei voinut purra hanskan läpi, ja meni nopeasti takaovelle, jonka avasin, jotta hän pystyi säilyttämään otteensa. Hän meni ulos sateeseen ja päästi FD:n kylmään, pimeään ja puuskaiseen aamuun. Mutta siinä vaiheessa kumpikaan meistä ei välittänyt siitä, millaiset läksiäiset hän sai. Ymmärsin nyt, miksi joku saalistaja oli saattanut hylätä sen alun perin!

Vielä päivien ajan FD ja minä huomautimme, kuinka kipeät sormet olivat sormiemme syvälle tunkeutuneista taskurottajahampaista. Olimme kiitollisia siitä, että puremat olivat puhtaita, emmekä kärsineet pahoinvoinnista. Huomasimme myös muutamaa päivää myöhemmin, että pihatunnistimemme ei toiminut, ja huomasimme, että lattian lähellä roikkuva sovitinjohto oli siististi leikattu jonkin otuksen toimesta, jolla oli erittäin terävät hampaat! Kukahan se mahtoi olla? Meillä oli hauskaa nauraa ajatellessamme, kuinka naiiveja olimme olleet. Aliarvioin tämän pienen mönkijän sitkeyden ja vaistonvaraisuuden, ja myöhemmin luin, että naaras pysyy pentujensa kanssa vain muutaman viikon ja lähettää ne sitten ulos kolosta, jossa ne lähtevät omille teilleen täysin varustautuneina selviytymään.

Herra T, Oscar ja Lollipop olivat harjoittelseet tätä hetkeä varten kuukausien ajan… ja silti he eivät onnistuneet vangitsemaan mönkijää. Meillä on ”Cat Fishin” vavalla ja kelalla varustettu kissalelu, johon on kiinnitetty pieni hirvenkarvainen hiiren viehe, jota ne rakastavat jahdata. Luulisi, että ne olisivat olleet valmiita oikeaan juttuun, kun se tuli. Mutta ehkä ne sitten olivat tarpeeksi fiksuja tietääkseen paremmin!