Barry Fitzgerald
VarhaiselämäMuutos
Fitzgerald syntyi William Joseph Shieldsinä Walworth Roadilla, Portobellossa, Dublinissa, Irlannissa Fanny Sophian (o.s.s. Ungerlandin) ja Adolphus Shieldsin poikana. Hänen isänsä oli irlantilainen ja äitinsä saksalainen. Hän oli irlantilaisen näyttelijän Arthur Shieldsin vanhempi veli.
Hän kävi Dublinin Skerry’s Collegea ennen kuin siirtyi töihin julkishallintoon ja aloitti vuonna 1911 nuorempana virkailijana Dublinin kauppalaitoksessa. Myöhemmin hän siirtyi töihin työttömyyskassaan. ”Se oli helppoa työtä, täynnä vapaa-aikaa”, hän sanoi myöhemmin.
Abbey TheatreEdit
Fitzgerald oli kiinnostunut näyttelemisestä, ja hän alkoi esiintyä harrastelijanäytelmäseuroissa, kuten Kincora Playersissä. Hänen veljensä Arthur Shields liittyi Abbey-teatteriin vuonna 1915, ja Barry liittyi pian hänen seuraansa. Hän käytti taiteilijanimeä, jotta ei joutuisi vaikeuksiin esimiestensä kanssa julkishallinnossa.
Fitzgeraldin varhaisiin esiintymisiin Abbeyssa kuului vähäisiä rooleja näytelmissä, kuten The Casting Out of Martin Whelan, ja neljän sanan rooli näytelmässä The Critic.
Hänen läpimurtoesiintymisensä Abbeyssa tapahtui vuonna 1919, kun hän esiintyi Lady Gregoryn näytelmässä Lady Gregory The Dragon. Hän kuitenkin jatkoi näyttelemistä osa-aikaisesti vuoteen 1929 asti, pitäen päivisin työnsä virkamiehenä. Hän esiintyi muun muassa elokuvissa The Bribe, An Imaginary Conversation ja John Bull’s Other Island.
Vuonna 1924 hänen palkkansa Abbeyssa oli 2’10 puntaa viikossa. Samana vuonna hän esiintyi kuuluisan näytelmäkirjailijan Seán O’Caseyn Juno and the Paycock -näytelmän maailman ensi-illassa. Fitzgerald näytteli kapteeni Jack Boylea.
Vuonna 1925 hän näytteli Paul Twyningin roolissa, jonka esitys sai paljon kiitosta. Seuraavana vuonna hän oli mukana O’Caseyn The Plough and the Stars -näytelmän ensi-illassa näyttelemässä Fluther Goodia. Näytelmä oli kiistanalainen ja aiheutti mellakoita ja protesteja. Eräänä yönä helmikuussa 1926 kolme asemiestä ilmestyi Fitzgeraldin äidin kotiin tarkoituksenaan siepata hänet ja estää näytelmän jatkuminen, mutta he eivät löytäneet Fitzgeraldia.
Vuonna 1926 hän esiintyi elokuvassa The Would-Be Gentleman. Muita esiintymisiä Abbeyssa olivat The Far Off Hills, Shadow of a Gunman ja The Playboy.
O’Casey kirjoitti Fitzgeraldille roolin The Silver Tassie -näytelmään, mutta Abbey hylkäsi näytelmän. Se otettiin tuotantoon Lontoossa vuonna 1929. Fitzgerald päätti lopettaa virkamiestyönsä osallistuakseen tuotantoon, ja hänestä tuli kokopäiväinen näyttelijä 41-vuotiaana.
AmmattinäyttelijäEdit
Fitzergald debytoi elokuvissa Alfred Hitchcockin Lontoossa kuvaamassa versiossa elokuvasta Juno and the Paycock (1930).
Alkuvuodesta 1931 hän kiersi Englannin kiertueella Paul Twyningin tuotannossa. Hän palasi Irlantiin saman vuoden kesäkuussa esittämään näytelmää Abbeyssa. Vuosina 1931-1936 hän esiintyi kolmessa irlantilaisen näytelmäkirjailijan Teresa Deevyn näytelmässä – A Disciple, In Search of Valour ja Katie Roche – jotka olivat myös Abbey-teatterin tuotantoja.
Fitzgerald matkusti Abbey Playersin kanssa Yhdysvaltoihin vuonna 1932 esiintyäkseen näytelmissä Things That Are Caesar’s ja The Far-off Hills.
Players ja Fitzgerald palasivat Amerikkaan vuonna 1934 kiertueelle, jonka aikana Fitzgerald esitti useita näytelmiä repertuaarissa ympäri maata. Näitä olivat The Plough and the Stars, Drama at Inish, The Far-off Hills, Look at the Heffernans, The Playboy of the Western World, The Shadow of the Glen, Church Street, The Well of the Saints ja Juno and the Paycock.
Fitzgerald esiintyi lyhyessä irlantilaiselokuvassa Kansakunnan vieraat, joka kuvattiin vuonna 1934, mutta jota ei julkaistu yli seitsemäänkymmeneen vuoteen.
HollywoodEdit
Maaliskuussa 1936 Fitzgerald ja kolme muuta Abbeyn jäsentä lähtivät Hollywoodiin näyttelemään John Fordin ohjaaman elokuvaversiossa The Plough and the Stars (1936). Fitzgerald päätti jäädä Hollywoodiin, jossa hän löysi pian vakituisen työpaikan hahmonäyttelijänä. Hänellä oli sivurooleja elokuvissa Ebb Tide (1937) Paramountilla, Bringing Up Baby (1938) RKO:lla, Four Men and a Prayer (1938) John Fordin ohjaamana 20th Century Foxilla ja The Dawn Patrol (1938) Warnersilla.
Fitzgerald teki sarjan elokuvia RKO:lla: Pacific Liner (1939) Victor McLaglenin kanssa ja kaksi John Farrow’n ohjaamaa elokuvaa, John Farrow’n tähdittämänä The Saint Strikes Back (1939) ja Täysi tunnustus (1939). Kahden Farrow’n elokuvan välissä Fitzgerald palasi Broadwaylle vuonna 1939 elokuvassa The White Steed (Valkoinen ratsu).
Täyden tunnustuksen jälkeen Fitzgerald palasi Broadwaylle elokuvissa Kindred (1939-40) ja uusintaversiossa Juno and the Paycock (1940), joka ehti pyöriä 105 esityksen ajan.
Taaksepäin Hollywoodissa Fitzgerald palasi jälleen John Fordin kanssa elokuvassa Pitkä matka kotiin (1940). Hän teki San Francisco Docks (1940) Universalilla ja The Sea Wolf (1941) Warnersilla, ennen kuin teki Fordin kanssa toisen elokuvan, How Green Was My Valley (1941), Foxilla. Hän siirtyi MGM:lle Tarzanin salainen aarre (1941) -elokuvaan.
Fitzgerald ja Shields tekivät Broadwaylla Shieldsin ohjaaman Tanyard Streetin (1941), joka jäi vain lyhyeksi. Fitzgeraldin henkilökohtaiset arvostelut olivat kuitenkin erinomaisia, New York Times kutsui häntä ”koomisen hengen ruumiillistumaksi. Ihmiset alkavat nauraa heti, kun hän työntää siristelevät kasvonsa kuvauspaikalle.”
Takaisin Hollywoodissa Fitzgerald teki sarjan elokuvia Universalilla: The Amazing Mrs. Holliday (1943), Kaksi lippua Lontooseen (1943) ja Corvette K-225 (1943).
Going My Way ja tähteysEdit
Fitzgeraldista tuli yllättäen pääosanesittäjä, kun Leo McCarey valitsi hänet Bing Crosbyn vastapuolelle elokuvaan Going My Way (1944) isä Fitzgibboniksi. Elokuva oli valtava menestys. Fitzgerald oli ehdolla sekä parhaan miessivuosan Oscar-palkinnon saajaksi (jonka hän lopulta voitti) että parhaan miespääosan Oscar-palkinnon saajaksi; äänestyssääntöjä muutettiin pian tämän tapahtuman jälkeen, jotta vältyttäisiin uusilta kaksoisehdokkailta samasta roolista. Hän oli innokas golffari, ja myöhemmin hän vahingossa katkaisi Oscarinsa, kun hän harjoitteli golfsvingiään. Toisen maailmansodan aikana Oscar-patsaat valmistettiin kipsistä kullatun pronssin sijasta sota-ajan metallipulan vuoksi. Akatemia antoi Fitzgeraldille korvaavan patsaan.
Going My Wayn teki Paramount, joka teki Fitzgeraldille pitkäaikaisen sopimuksen. He laittoivat hänet sivuosaan elokuvassa I Love a Soldier (1944), ja RKO lainasi hänet elokuvaan None But the Lonely Heart (1944).
Maaliskuussa 1944 Fitzgerald oli osallisena auto-onnettomuudessa, joka johti naisen kuolemaan ja tyttären loukkaantumiseen. Häntä syytettiin taposta, mutta hänet vapautettiin tammikuussa 1945 todisteiden puutteessa.
Takaisin Paramountilla Fitzgerald tuki Alan Laddia elokuvassa Two Years Before the Mast, jonka John Farrow teki vuonna 1944, mutta joka julkaistiin vasta vuonna 1946. Hän tuki Betty Huttonia elokuvissa Incendiary Blonde (1945) ja The Stork Club (1945). Tässä välissä hänellä oli cameo itsensä roolissa elokuvassa Duffy’s Tavern (1945), ja United Artists lainasi hänet Agatha Christien romaaniin ja näytelmään perustuvan elokuvan And Then There Were None (1945) pääosaan. Tammikuussa 1945 hänen palkkionsa kerrottiin olevan 75 000 dollaria elokuvalta.
Fitzgerald teki vielä kaksi elokuvaa John Farrow’n kanssa: California (1947) Ray Millandin kanssa ja Easy Come, Easy Go (1947), jossa hän oli kärkisijoilla.
Paramount yhdisti Fitzgeraldin jälleen Crosbyn kanssa elokuvassa Tervetuloa muukalainen (1947), ja hän teki vielä yhden cameo-roolin omana itsenään elokuvassa Variety Girl (1947).
Mark Hellinger lainasi Fitzgeraldia päärooliin Universalin poliisielokuvaan The Naked City (1948), joka oli vankka menestys. Takaisin Paramountilla hän oli mukana elokuvissa The Sainted Sisters (1948) ja Miss Tatlock’s Millions (1948), sitten hän teki kolmannen elokuvan Crosbyn kanssa, Top o’ the Morning (1949).
Fitzgerald siirtyi Warnersille elokuvaan The Story of Seabiscuit (1949), jossa oli mukana Shirley Temple, sitten Paramountilla hän teki elokuvat Union Station (1950), jossa oli mukana William Holden ja Silver City (1951), jossa oli mukana Yvonne de Carlo. Hän debytoi televisiossa The Ford Theatre Hourin jaksossa ”The White-Headed Boy” vuonna 1950.
Myöhempi uraEdit
Fitzgerald meni Italiaan tähdittämään komediaa Ha da venì… don Calogero (1952). John Ford antoi hänelle kolmannen sijan elokuvaklassikossa The Quiet Man (1952). Se kuvattiin Irlannissa, kuten myös Happy Ever After (1952), jossa näyttelivät De Carlo ja David Niven.
Fitzgerald esiintyi televisiossa jaksoissa Lux Video Theatre, General Electric Theater ja Alfred Hitchcock Presents.
Hänellä oli sivuosa MGM:n elokuvassa The Catered Affair (1956) ja hän oli pääosassa brittiläisessä komediassa Rooney (1958).
Fitzgerald oli pääosassa irlantilaisessa elokuvassa Broth of a Boy (1959).
Myöhemmät vuodetMuutos
Fitzgerald ei koskaan mennyt naimisiin. Hollywoodissa hän jakoi asunnon sijaisensa Angus D. Taillonin kanssa, joka kuoli vuonna 1953. Fitzgerald palasi asumaan Dubliniin vuonna 1959, jossa hän asui osoitteessa 2 Seafield Ave, Monkstown. Saman vuoden lokakuussa hänelle tehtiin aivoleikkaus. Hän näytti toipuvan, mutta vuoden 1960 lopulla hän joutui uudelleen sairaalaan. Hän kuoli William Joseph Shieldsinä sydänkohtaukseen St Patrick’s Hospitalissa, James Streetillä, 14. tammikuuta 1961.
Fitzgeraldilla on kaksi tähteä Hollywoodin Walk of Famella, elokuvatähti osoitteessa 6252 Hollywood Boulevard ja televisiotähti osoitteessa 7001 Hollywood Boulevard.