Barry White

Sano nimi Barry White, ja sinun on vaikea seurata sen perään minkään muun levyttävän artistin nimeä, jolla on yhtä suuri, poikkileikkaava kannattajakunta. Hän oli kotonaan esiintymässä Soul Train -ohjelmassa, vierailemassa kokonaisen bändin kanssa The Today Show’ssa ja esiintymässä sarjakuvamuodossa useissa Simpsonit-sarjan jaksoissa. 70-luvulla Dinah Shore omisti päivittäisestä syndikoidusta Dinah! -ohjelmastaan kokonaisen tunnin Whitea varten. Vaikka oli ajanjakso, jolloin Barry White ei julkaissut levyjä tai päässyt pop-listoille, hän pysyi aktiivisena kiertämällä ja esiintymällä muiden artistien levyillä, kuten Quincy Jonesin ”The Secret Garden (The Seduction Suite)”, Regina Bellen ja rap-tähti Big Daddy Kanen ”All of Me” -levyllä. On yllättävää huomata, että näin maineikas ura jäi melkein toteutumatta, koska White ei ollut kiinnostunut levy-artistina toimimisesta.

Galvestonissa, TX:ssä syntynyt Barry White kasvoi laulamalla gospel-lauluja äitinsä kanssa ja opetti itse soittamaan pianoa. Pian muutettuaan Teksasista Los Angelesin eteläiseen keskiosaan White teki levytysdebyyttinsä jo 11-vuotiaana soittaen pianoa Jesse Belvinin ”Goodnight My Love” -kappaleessa. Hän teki ensimmäisen levynsä 16-vuotiaana Upfronts-nimisen ryhmän kanssa. Kappale oli nimeltään ”Little Girl” paikallisella L.A.:n levy-yhtiöllä nimeltä Lummtone Records. Myöhemmin hän työskenteli eri itsenäisille levy-yhtiöille ympäri Los Angelesia ja sai A&R-paikan Bob Keanelta, joka oli vastuussa Sam Cooken ensimmäisistä pop-äänitteistä. Yksi hänen levy-yhtiöistään, Mustang, oli tuolloin kuuma Bobby Fuller Four -nimisen ryhmän kanssa vuonna 1966. White palkattiin 40 dollarin viikkopalkalla tekemään A&R:ää Keanen levy-yhtiöperheelle: Del-Fi, Mustang ja Bronco. Tänä aikana White flirttaili ajatuksella olla levy-artisti ja teki Broncolle levyn nimeltä ”All in the Run of a Day”. Hän päätti kuitenkin pitäytyä A&R-tehtävissä. Yksi ensimmäisistä ryhmistä, joiden kanssa hän työskenteli, oli Versatiles, joka myöhemmin muutti nimensä 5th Dimensioniksi. Whiten ensimmäinen suuri hitti tuli tanssilattian asukkaille tutulta artistilta – Viola Willsiltä, jonka ”Lost Without the Love of My Guy” nousi Top 20 R&B:hen. Hänen palkkansa nousi 60 dollariin viikossa. White alkoi työskennellä Bobby Fuller Fourin kanssa. Bob Keene ja Larry Nunes — josta tuli myöhemmin Whiten henkinen neuvonantaja ja todellinen ystävä — halusivat leikata naisesiintyjän. White oli kuullut laulajasta nimeltä Felice Taylor. Heillä oli kolme hittilevyä, ”It May Be Winter Outside”, ”I’m Under the Influence of Love” ja ”I Feel Love Coming On”. Ne olivat valtavia hittejä Englannissa. White alkoi tienata 400 dollaria viikossa.

Kun Bronco lopetti toimintansa, White alkoi tehdä itsenäistä tuotantoa. Ne olivat Whiten kannalta laihoja aikoja. Veteraani sovittaja Gene Page, joka myöhemmin sovitti tai oli mukana sovittamassa Whiten hittejä, auttoi häntä, antoi hänelle töitä ja takaisinmaksamattomia lainoja. Kolme vuotta myöhemmin Paul Politti, joka myös työskenteli Broncossa, otti häneen yhteyttä ja kertoi, että Larry Nunes oli kiinnostunut aloittamaan yrityksen hänen kanssaan. Nunes oli alkanut leikata kappaleita työstämäänsä konseptilevyä varten. Samaan aikaan White oli alkanut työskennellä tyttöryhmän kanssa, joka ei ollut laulanut ammattimaisesti. He harjoittelivat lähes vuoden ajan. White kirjoitti kappaleen ”Walkin’ in the Rain (With the One I Love)” sanoituksilla, jotka olivat saaneet inspiraationsa keskusteluista yhden laulajan, Glodean Jamesin (josta tuli myöhemmin Whiten toinen vaimo) kanssa. White kastoi yhtyeen nimellä Love Unlimited.

Larry Nunes vei levyn Russ Reganille, joka oli MCA:n omistaman Uni-labelin johtaja. Love Unlimitedin From a Girl’s Point of View -levystä tuli miljoonamyynti. Pian tämän jälkeen Regan lähti Unilta 20th Century Recordsille. Ilman Regania Whiten ja Unin suhde heikkeni. Kun hänen suhteensa Uniin oli kaaoksessa ja Love Unlimitedin sopimus levy-yhtiön kanssa oli katkolla, White päätti, että hänen oli työskenneltävä toisen artistin kanssa. Hän halusi työskennellä miesartistin kanssa. Hän teki kolme demoa, joissa hän lauloi ja soitti pianoa. Nunes kuuli ne ja vaati häntä nauhoittamaan ne uudelleen ja julkaisemaan ne levy-artistina. He riitelivät asiasta päiväkausia. Sitten hän sai jotenkin suostuteltua Whiten tekemään sen. White epäröi vielä siihen asti, kun levy-yhtiön kopio tehtiin. Hän aikoi käyttää nimeä ”White Heat”, mutta levystä tuli ensimmäinen Barry Whiten albumi. Tuo ensimmäinen albumi oli vuoden 1973 I’ve Got So Much to Give 20th Century Recordsilla. Se sisälsi nimikappaleen ja ”I’m Gonna Love You Just a Little More Baby”.

White sai julkaisun Uni for Love Unlimitediltä ja he liittyivät hänen seuraansa 20th Century Recordsille. Sitten hän sai idean toisesta konseptilevystä. Hän kertoi Reganille haluavansa tehdä instrumentaalialbumin. Regan luuli, että hän oli menettänyt sen. White halusi nimetä sen Love Unlimited Orchestraksi. Single ”Love’s Theme” nousi poplistan ykköseksi, myi miljoonia kappaleita ja oli menestys kaikkialla maailmassa. Kappale toi hänelle BMI-palkinnon yli kolmesta miljoonasta coverista.

Seuraavien viiden vuoden ajan, vuosina 1974-1979, Barry Whiten hittijunaa ei ollut pysäyttää — hänen omat Stone Gon, Barry White Sings Love Songs for the One You Love (”It’s Ecstasy When You Lay Down Next to Me”, ”Playing Your Game Baby”), Let the Music Play (nimikappale, ”You See the Trouble with Me”), Just Another Way to Say I Love You (”I’ll Do for You Anything You Want Me To”, ”Love Serenade”), The Man (”Your Sweetness Is My Weakness”, ”Sha La La Means I Love You”, ”September When We Met,” loistava cover Billy Joelin ”Just the Way You Are”), ja Love Unlimited’s In Heat (”I Belong to You”, ”Move Me No Mountain”, ”Share a Little Love in Your Heart” ja ”Love’s Theme”, sanoituksineen). Hän sävelsi myös soundtrackin 20th Century Foxin elokuvaan The Together Brothers, joka nauttii uutta suosiota kotivideoilla.

Hänen studiobändiinsä kuului sellaisia kuuluisuuksia kuin kitaristit Ray Parker, Jr. (ennen Raydioa, Whiten kanssa yhdessä kirjoittanut kappaleen ”You See the Trouble With Me”), basisti Nathan East, Wah Wah Watson, David T. Walker, Dean Parks, Don Peake, Crusadersin basisti Wilton Felder, Lee Ritenour, rumpali Ed Greene, lyömäsoittaja Gary Coleman ja myöhemmin kosketinsoittaja Rahn Coleman. Hänen hittiputkensa näytti, no, rajattomalta. Sitten kaikki suistui raiteiltaan. Russ Regan ja toinen liittolainen, Hosea Wilson, jättivät 20th Century Recordsin, ja White joutui työskentelemään johtoportaan kanssa, jota hän ei pitänyt kovin hyvänä.

White lähti täytettyään sopimuksensa vielä kahdella levyjulkaisulla, Love Unlimited Orchestran My Musical Bouquet ja omalla I Love to Sing the Songs I Sing -levyllään. White solmi sopimuksen CBS Recordsin kanssa. Tuolloin sitä mainostettiin yhtenä kaikkien aikojen suurimmista sopimuksista. Hän perusti levy-yhtiön nimeltä Unlimited Gold. Siihen kuuluivat White, Love Unlimited, Love Unlimited Orchestra, Jack Perry ja teini-ikäinen laulaja Danny Pearson, joka nousi listoille kappaleella ”What’s Your Sign Girl”. Hän teki myös duettoalbumin Glodean Jamesin kanssa nimellä Barry & Glodean. Kultaista The Message Is Love -albumia lukuun ottamatta useimmat albumit eivät olleet suuria myyntimenestyksiä. Kahdeksan Barry White -albumin, neljän Love Unlimited -albumin, neljän Love Unlimited Orchestra -albumin, jatkuvan kiertämisen ja musiikkiteollisuuden ankaruuden kanssa tekemisen jälkeen White päätti pitää taukoa.

Vuonna 1992 White teki sitten sopimuksen A&M:n kanssa ja julkaisi albumit The Man Is Back, The Right Night & Barry White ja Put Me in Your Mix (joka sisältää dueton Issac Hayesin kanssa, ”Dark and Lovely”). The Icon Is Love -albumista tuli hänen myydyin albuminsa sitten 70-luvun julkaisujen, ja siitä tuli moninkertaista platinaa. Se sisältää platinasinglen ”Practice What You Preach”. Tuotantokokoonpanoon kuuluvat Gerald Levert ja Tony Nicholas, hänen kummipoikansa Chuckii Booker, Jimmy Jam ja Terry Lewis sekä White ja hänen pitkäaikainen ystävänsä Jack Perry. Jotkut myöhemmät levyt hautasivat Whiten laulun elektronisten efektien alle, mutta The Icon Is Love -albumilla Whiten syvät höyryveturibaritoniputket ovat etualalla. Vuonna 1999 seurasi Staying Power, joka esiteltiin soul-musiikin parhaassa perinteessä, jossa keskiössä ovat laulaja ja laulu. Albumi toi Whitelle kaksi Grammya. Whiten ura vei hänet ghetosta kansainväliseen menestykseen 106 kulta- ja 41 platinalevyllä, 20 kulta- ja 10 platinasinglellä, joiden maailmanlaajuinen myynti on yli 100 miljoonaa.

Verenpainetaudista ja kroonisesta korkeasta verenpaineesta kärsinyt White joutui sairaalaan munuaisten vajaatoiminnan vuoksi syyskuussa 2002. Hän oli dialyysihoidossa, mutta sairauksien yhdistelmä osoittautui liian suureksi ja hän kuoli 4. heinäkuuta 2003 West Hollywoodin sairaalassa. Kuollessaan Barry White oli saavuttanut lähes universaalin tunnustuksen ja suosion, jota harva taiteilija saavuttaa ja vielä harvempi oman elämänsä aikana.