Beasts, Birds and Other Fauna: Animals and Their Meaning in the Early Middle Ages
Beasts, Birds and Other Fauna: Animals and Their Meaning in Early Middle Ages
Klaudia Karpińska (Rzeszówin yliopisto, [email protected])
Varhaiskeskiajalla (6.-12. vuosisadan välisenä aikana) eläimet seurasivat ihmisyhteisöjä. Linnut aloittivat jokaisen päivän laulukuorollaan, isoja nisäkkäitä metsästettiin (tai kasvatettiin) lihan ja nahkojen vuoksi, ja koiria pidettiin suojelukseen. Useilla eläinlajeilla oli tärkeä rooli erilaisissa esikristillisissä rituaaleissa, ja kääntymyksen jälkeen joistakin niistä tuli kristilliseen uskontoon liitettyjä symboleja.
Viime aikoina arkeologisten kaivausten yhteydessä Euroopassa on löydetty lukuisia muun muassa nisäkkäiden ja lintujen luita eri yhteyksistä. Niitä on löydetty asuinpaikoilta tai järvien (tai jokien) pohjista. Lisäksi niiden luita on löydetty myös useista miesten, naisten ja lasten hauta- ja polttohaudoista. Kristillistymisen jälkeen näitä olentoja ei enää ollut haudoissa, mutta niiden kuvauksia esiintyi hautamuistomerkkien (esim. hogbackien tai pyhäkköjen) koristeina.
Lukuisia eläimiä sekä fantastisia petoja tai eläimistöä kuvattiin pelkistetyllä tai yksityiskohtaisemmalla tavalla lukuisissa esineissä. Ne olivat osa aseiden, korujen ja kristillisen taiteen (esim. valaistut käsikirjoitukset, liturgiset tarvikkeet, arkkitehtoniset yksityiskohdat) monimutkaista esikristillistä koristelua.
Tässä sessiossa tarkastellaan ihmisen ja eläimen välisten suhteiden eri näkökohtia Euroopassa varhaiskeskiajalla. Sen tavoitteena on keskustella eläinten rooleista esikristillisissä ja kristillistyneissä yhteiskunnissa (esim. anglosaksisissa, vendel-kaudella, viikinkiajalla tai länsislaavilaisissa yhteiskunnissa) tieteidenvälisistä näkökulmista. Huomioon otetaan erilaisten eläinten merkitys maanviljelyssä, käsityössä, kaupankäynnissä ja rituaaleissa.
Keynesanat: taide, eläintutkimus, eläimet, varhaiskeskiaika, esikristilliset rituaalit, kristillinen symboliikka.
Paperit
Metsästys huvin vai valaistumisen vuoksi?
Sue Stallibrass (University of Liverpool, [email protected]; [email protected])
Erinomaiset villieläimet liikkuvat tunnettujen ja tuntemattomien maailmojen välillä, ja niiden metsästykseen liittyy usein rituaalisia protokollia ja jumalallisia lupia. Rooman valtakunnan luoteisreunalla (Keski-Britanniassa) esikristillisenä aikana villieläimiin suhtauduttiin monin erilaisin, moniselitteisin tai jopa itselleen ristiriitaisin tuntein. Tässä puheenvuorossa käytetään erityyppisiä todisteita: eläinten luita, kirjoitustauluja, hautausarkkitehtuuria, epigrafiaa ja taidetta. Nämä havainnollistavat ja korostavat villieläinten moninaisia rooleja ja niiden merkitystä filosofian, uskonnollisten uskomusten sekä sosiaalisten ja poliittisten hierarkioiden kannalta. Kun kristinusko saapui myöhemmällä roomalaiskaudella, se ei korvannut näitä asenteita vaan mukautti niitä. Metsästys jatkui eliitin harrastuksena, mutta vaikeasti tavoitettavien villieläinten etsiminen ja jahtaaminen muuttui samalla konkreettisten todellisten eläinten ”jahtaamisesta” transsendentaalisen ”etsimiseksi” allegorisesti.
The Birds of the Manx Crosses
Dirk H. Steinforth (riippumaton tutkija, [email protected])
Sen jälkeen kun viikingit asettuivat Mansaarelle, heistä tuli vähitellen kristittyjä, ja 10. vuosisadan puolivälissä he ottivat käyttöön paikallisen tavan pystyttää muistokiviä kuolleilleen. He sovittivat innokkaasti tämän uuden välineen omaan makuunsa ja loivat taidokkaasti veistettyjä muistomerkkejä – niin sanottuja skandinaavisia ”Manxin ristejä”.
Lisäkirjoitusten ja riimukirjoitusten lisäksi niissä on usein ihmishahmoja ja eläimiä sisältäviä kohtauksia, jotka ovat jatkuvasti olleet haaste tieteelliselle tulkinnalle, sillä alati läsnä olevasta kristillisestä rististä huolimatta vanhoja pakanallisia kuvia ei selvästikään ollut unohdettu.
Veistosten eläimistä mainittakoon joukko lintuja, joista monet voidaan tunnistaa eläintieteellisesti melkoisella varmuudella. Koska ne on kaiverrettu hautakiviin, ainakin suurimmalla osalla niistä näyttää olevan uskonnollinen merkitys – ja ne näyttävät havainnollistavan sekä kristillisiä että pakanallisia perinteitä ja ajatuksia: Kristuksen kyyhkyset kohtaavat Óðinin korpit. Näyttää kuitenkin siltä, että hengellisestä taustasta riippumatta ne ovat saattaneet olla pieniä osia yhteisestä viestistä, mikä osoittaa sekä ristilaattojen että manxilaisen yhteiskunnan siirtymävaiheen luonteen 10. vuosisadan puolivälissä/lopupuolella, jolloin (aiemmin) pakanalliset viikingit ja kristityt manxilaiset sekoittuivat keskenään.
Taistelulinnut? Myths and Materialities of Eagles and Ravens in the Old Norse World
Kathryn A. Haley-Halinski (University of Cambridge, [email protected])
Tutkijoiden keskuudessa hyväksytään usein, että Skandinavian vanhan norjan kansat pitivät kotkia ja korppeja jollakin tavalla pyhinä. Tämä perustuu pitkälti näiden lintujen merkittävään asemaan Prose Eddassa ja eddalaisessa runoudessa, erityisesti niiden yhteyksiin Óðinn-jumalaan. Tässä poikkitieteellisessä tutkielmassa hyödynnetään ihmis-eläintutkimuksen alaa tämän näennäisen pyhän luonteen tutkimiseksi tarkastelemalla eddien aineiston ulkopuolisia lähteitä ja mallintamalla, miten ihmiset olivat vuorovaikutuksessa kotkien ja korppien kanssa. Tähän sisältyvät lähteet, kuten niiden syömistä kieltävät lait lakikoodeissa, kuten Grágásissa, sekä ihmisten väliintuloon viittaavien merkkien, kuten metsästyksen, teurastuksen tai vankeuden, etsiminen näiden lintujen luurankojäänteistä viikinkiaikaisista löydöistä. Näin pyritään mallintamaan monimutkaisempi ja kokonaisvaltaisempi kuva siitä, miten vanhan norjan kansat suhtautuivat kotkiin ja korppeihin ja olivat vuorovaikutuksessa niiden kanssa.
Tulen kautta tuonpuoleiseen: Viking Age Cremation Graves with Bird Remains
Klaudia Karpińska (University of Rzeszów, [email protected])
Viikinkiajan Skandinaviassa polttohautaukset olivat hyvin monimutkaisia. Näiden rituaalien ”huipentumishetkillä” vainajat poltettiin suoraan roviolla (tai laivojen kansilla) erilaisten esineiden (esim. kampojen, korujen, työkalujen ja aseiden) kanssa. Tämän lisäksi heidän matkallaan tuonpuoleiseen oli mukana koti- tai villieläimiä. Tähän eläimistöön kuului myös erilaisia lintulajeja.
Viime aikoina kumpareiden tai tasaisen maan alla sijaitsevista tuhkauskerroksista tai uurnista on löydetty eri Aves-luokkaan kuuluvien lajien (esim. kanojen, kurkien, haukkojen) tuhkaantuneita luita. Useissa polttohaudoissa oli myös useita kotieläiminä pidettyjen lintujen palamattomia luita (tai kokonaisia luurankoja).
Tämän artikkelin päätavoitteena on esitellä ja analysoida Skandinaviasta peräisin olevia viikinkiaikaisia polttohautoja. Siinä pohditaan myös sitä, millaisia merkityksiä näillä ”ilmassa lentävillä” otuksilla on voinut olla polttohautausrituaaleissa. Lisäksi käsitellään lintujen merkityksiä erilaisissa keskiaikaisissa kirjallisissa lähteissä.
Mitä tämä lammas merkitsi sinulle? Animals, Identity and Cosmology in Anglo-Saxon Mortuary Practice
Clare Rainsford (Freelance zooarchaeologist, [email protected])
Eläinten jäännösten sisällyttäminen hautauskonteksteihin oli rutiininomainen piirre anglosaksisissa polttohautausrituaaleissa ja harvemmin ruumishautaustilaisuuksissa, kunnes kristinusko otettiin käyttöön 700-luvulla. Tässä artikkelissa tarkastellaan eläinten roolia hautaamiskäytännöissä 5.-7. vuosisadan välisenä aikana Itä-Englannissa sekä polttohautaus- että hautaamisrituaaleissa.
Eläinten hautaamiskäytäntöjen katsotaan perustuvan pitkälti yhdenmukaisiin kosmologioihin, joiden ilmaisu ja käytännöt ovat kuitenkin paikallisesti vaihtelevia. Eläimet olivat perustavanlaatuinen ja kaikkialla läsnä oleva osa varhaiskeskiaikaista yhteiskuntaa, ja niiden osuutta hautauskäytännöissä pidetään monitahoisena ja uskomusten, identiteetin ja yksilön elämän risteyskohtana. Ehdotetaan, että hautaustietojen yhdistäminen maalliseen ja historialliseen todistusaineistoon voi antaa laajemman käsityksen eläinten elintavoista ja muuttuvien uskomusten ja maailmankatsomusten vaikutuksesta ihmisen ja eläimen väliseen suhteeseen anglosaksisella kaudella.
Dead Dogs are so Ninth Century: Challenging the Dramatic Turn in the Interpretation of Viking Mortuary Animal Sacrifice
Thomas Davis (Glasgow’n yliopisto, [email protected])
Tutkimuksessani tarkastelen erityisiä ritualisoituja hautajaisväkivallan tekoja, joita viikingit toteuttivat esineisiin, eläimiin ja ihmisiin Brittein saarilla, ja pyrin kehittämään uuden tulkintakehyksen, jonka avulla näitä tekoja voidaan tarkastella. Britanniasta, Irlannista ja Mansaarelta saatujen esimerkkien avulla tässä tutkielmassa hahmotellaan haasteita, jotka liittyvät eläinten käytön tulkintaan viikinkien kalustamissa haudoissa. Viimeaikaiset tieteelliset suuntaukset viikinkien hautauskäytäntöjen tulkinnassa ovat korostaneet performatiivisuutta ja dramaattisuutta hautausrituaaleissa. Kuoleman rituaaleilla on kuitenkin myös hyvin konservatiivisia piirteitä. Viikinkihautojen arkeologisten todisteiden läheinen analyysi, erityisesti antiikkikaivauksista saatujen todisteiden analyysi, tuottaa usein vaikeaselkoisia tuloksia, mutta taiteelliset rekonstruktiot ja tieteelliset kertomukset samoista haudoista voivat antaa viitteitä kuvauksellisista ja tunteisiin vetoavista kuolinhetkistä. Jäämme miettimään, mitä jos tällaiset paikat ovatkin hautapaikkojen jatkuvan uudelleenkäsittelyn ja uudelleenkäytön tulosta eivätkä yksittäisiä, erillisiä, dramaattisia tapahtumia? Ovatko nämä paikat olleet huipentavia, muuntuvia rituaaleja vai käytäntöjen konservatiivisen toistamisen areenoita, joita pidettiin jo omana aikanaan muinaisina? Selittääkö tämä sen, miten nopeasti viikinkiajan uudisasukkaat luopuivat tällaisista rituaaleista Britanniassa ja Irlannissa, jossa Skandinaviasta tulleesta joukkomuutosta huolimatta eläinten uhraamisen perinne rajoittuu maantieteelliseen marginaaliin ja häviää nopeasti?
Mäyrä varhaiskeskiajalla
Shirley Kinney (Toronton yliopisto, [email protected])
Kun kuvitellaan varhaiskeskiaikaisen kulttuurin suosituimpia eläimiä, ensimmäisinä mieleen saattavat tulla mielikuvat hevosista, leijonista ja jopa yksisarvisista. Vaatimaton mäyrän rooli on paljon epäselvempi, sillä tätä eläintä ei yleensä mainita keskiaikaa käsittelevässä tutkimuksessa. Huolimatta siitä, että mäyrä on jäänyt tutkijoiden keskuudessa vähälle huomiolle, se esiintyy monissa kiehtovissa keskiaikaisissa teksteissä, eläinkirjoista legendoihin, ja se oli jopa aiheena (ja pääainesosana) eräässä hyvin suositussa ja laajalle levinneessä varhaiskeskiaikaisessa lääketieteellisessä tutkielmassa. Eläinlääketieteelliset ja paikannimistöön liittyvät todisteet osoittavat, että keskiajalla oltiin tietoisia mäyristä ja niiden elinympäristöistä, ja materiaalisia todisteita varhaisista mäyränkäpälän amuleteista on jäljellä vielä nykyäänkin. Tässä tutkielmassa keskitytään saaristomaailmaan, ja siinä tarkastellaan tekstuaalisia, arkeologisia ja ikonografisia todisteita, jotka koskevat mäyrää varhaiskeskiajalla, jotta voidaan selvittää keskiaikaisia käsityksiä tästä eläimestä ja sen käytöstä.
Shifting Baselines of the British Hare Goddess(es)
Luke John Murphy (Leicesterin yliopisto, [email protected]) ja Carly Ameen
(Exeterin yliopisto, [email protected])
Elämä keskiajalla oli luonnostaan yhteydessä sekä luontomaailmaan että monitahoisiin ja muuttuviin uskonnollisiin ideologioihin. Menneisyyden uskontojen tutkimukset jakautuvat yleensä jompaankumpaan leiriin: tiukasti tiettyyn uskonnolliseen kulttuuriin keskittyviin empiirisiin tutkimuksiin tai laaja-alaisiin fenomenologisiin tutkimuksiin, jotka on irrotettu paikallisesta kontekstista. Vain harvat tutkimukset käsittelevät keskitietä, joka liittyy tiettyjen ilmiöiden pitkäaikaiseen kehitykseen samalla maantieteellisellä alueella tai ekologisella kapealla alueella. Tässä monitieteellisessä artikkelissa pyritään osoittamaan juuri tällaisen lähestymistavan arvo tarkastelemalla sellaisten naisolentojen palvontaa, jotka neuvottelivat ihmisten, eläinten ja heidän yhteisen ympäristönsä välisistä suhteista. Yhdistelemällä arkeologisia ja tekstuaalisia todisteita tarkastelemme kolmea jäniksiin liittyvää naisolentoa Brittein saarilla: anonyymiä roomalais-brittiläistä hahmoa, anglosaksista jumalattarta Ēostrea – jonka nimellä on yhteinen etymologinen juuri sanan ”pääsiäinen” ja sen jäniseläinten kanssa – sekä keskiaikaista walesilaista Pyhää Melangellia, katolista jäniksien suojeluspyhimystä. Ehdotamme, että näiden hahmojen keskeiset roolit ja ominaisuudet ovat saattaneet poiketa huomattavasti toisistaan, mutta että niiden toissijaiset ominaisuudet ovat kuitenkin huomattavan samankaltaisia. Näiden todisteiden avulla väitetään, että kunkin yhteiskunnan ajallisesti paikalliset huolenaiheet löysivät ilmaisunsa ”samassa” brittiläisen jäniksenjumalattaren hahmossa, jonka alkuperästä ja ”merkityksestä” keskustellaan nykyään usein internetin verkkofoorumeilla – mikä kenties heijastelee digitaalisen aikakauden omia huolenaiheita, jotka liittyvät tiedon kulkuun ja luotettavuuteen.