Bertha Pappenheim

Lapsuus Muokkaa

Bertha Pappenheim syntyi Wienissä 27. helmikuuta 1859 Siegmund ja Recha Pappenheimin kolmantena tyttärenä. Isä (1824-1881) oli kotoisin Pressburgista (nykyinen Bratislava). Sukunimi viittaa frankkien Pappenheimiin. Äiti (1830-1905), Goldschmidt, oli kotoisin Frankfurt am Mainista. Molemmat perheet olivat varakkaita ja juurtuneet ortodoksiseen juutalaisuuteen. Bertha Pappenheim kasvatettiin ”korkeampana tyttärenä”, hän kävi katolista tyttökoulua ja vietti juutalaisen juhlakalenterin ja Ischlissä vietettyjen kesäpäivien jäsentämää elämää.

Kun Bertha oli 8-vuotias, hänen vanhin sisarensa Henriette (1849-1867) kuoli tuberkuloosiin. Kun hän oli 11-vuotias, perhe muutti Wienin Leopoldstadtista, joka oli lähinnä köyhempien juutalaisten asuttama kaupunginosa, IX kaupunginosan Liechtensteinstraßeen. Hän jätti koulunkäynnin 16-vuotiaana, omistautui käsityölle ja auttoi äitiään valmistamaan kosher-aterioita. Samaan aikaan hänen 18 kuukautta nuorempi veljensä Wilhelm (1860-1937) kävi oppikoulua, ja Bertha kadehti häntä tästä kiivaasti.

SairausEdit

Kesällä 1880, kun perhe oli jälleen Bad Ischlissä kesäretkellä, isä sairastui vakavasti keuhkoputkentulehdukseen, josta tuli käännekohta Bertha Pappenheimin elämässä. Sairaan miehen sängyn vieressä valvotun yön aikana häntä yhtäkkiä piinasivat hallusinaatiot ja ahdistus. Myöhemmin hänen sairautensa osoitti monenlaisia erilaisia oireita:

• Kielihäiriöt (afasiat): Toisinaan hän ei pystynyt puhumaan lainkaan, toisinaan hän puhui vain englantia, toisinaan vain ranskaa tai italiaa. Saksaa hän sen sijaan ymmärsi aina. Afaasiat kestivät joskus päiviä, joskus ne vaihtelivat vuorokaudenajan mukaan.
• Neuralgia: Hän kärsi hermokivusta kasvojen alueella, jota hoidettiin morfiinilla ja kloraalilla. Lääkitys johti morfiini- ja kloraaliriippuvuuden kehittymiseen. Kipu oli niin voimakasta, että kolmoishermon kirurgista läpileikkausta harkittiin.
• Paralyysi (pareesi): Halvaus ja tunnottomuus ilmeni raajoissa pääasiassa hemifaskiaalisesti. Oikeakätinen, mutta hänen täytyi opetella kirjoittamaan vasemmalla kädellä pareesien takia.
• Näköhäiriöt: Hänellä oli tilapäisesti häiriöitä silmän motoriikassa. Hän havaitsee kohteet voimakkaasti suurennettuina ja siristää silmiään.
• Mielialan vaihtelut: Pitkittyneinä jaksoina hänellä vuorottelivat ahdistuneisuus ja masennus vuorottelivat vuorokausirytmissä, joita seurasivat rentoutuneet ja irrottautuneet tilat.
• Amnesiat: Sairastunut ei muistanut tapahtumia tai tekojaan jonkin tilan aikana.
• Syömishäiriöt: Kriisitilanteissa hän ei syönyt ruokaa. Kuuman kesän aikana hän kieltäytyi viikkojen ajan nauttimasta nesteitä ja söi vain hedelmiä.

Perhe ei aluksi reagoinut näihin sairauden ilmenemismuotoihin. Vasta marraskuussa Josef Breuer, perheen ystävä, otti hoidon hoitaakseen. Hän rohkaisi sairasta naista, osittain kevyessä hypnoosissa, kertomaan tarinoita, mikä johti kliinisen kuvan osittaiseen paranemiseen, mutta kokonaistila heikkeni edelleen. Joulukuun 11. päivästä 1880 lähtien Bertha Pappenheim oli useita kuukausia vuodepotilaana.

Isän kuolemaEdit

Huhtikuun 5. päivänä 1881 Bertha Pappenheimin isä kuoli. Tämän seurauksena hän vaipui aluksi täydelliseen jäykkyyteen ja lakkasi hyväksymästä ruokaa päiväkausiksi. Hänen oireensa pahenivat sittemmin niin, että hänet vietiin 7. kesäkuuta vastoin tahtoaan Inzersdorfin parantolaan, jossa hän oleskeli vielä useita kertoja seuraavien vuosien aikana (osittain omasta pyynnöstään). Aluksi hän kuitenkin pysyi siellä marraskuuhun asti. Palattuaan perheensä luo hän jatkoi Breuerin hoitoa.

Breuerin mukaan vaivalloinen ja hitaasti etenevä ”muistityö”, jossa yksittäisiä oireita muisteltiin ja ”ratkaistiin” episodeittain, saatiin päätökseen 7. kesäkuuta 1882, kun sairas nainen oli rekonstruoinut ensimmäisen hallusinaatioyönsä Ischlissä. ”Sen jälkeen hän on ollut täysin terve.” Näihin sanoihin Breuer päätti sairauskertomuksensa.

Bellevue SanatoriumEdit

Breuer lähetti Bertha Pappenheimin jo 12. heinäkuuta 1882 Bodenjärven rannalla Kreuzlingenissä sijaitsevaan Bellevue-yksityisklinikkaan, jota johti Robert Binswanger. Pappenheimin Bellevue-hoidon jälkeen Breuer ei enää huolehtinut hänestä henkilökohtaisesti.

Kreuzlingenissä ollessaan hän vieraili serkkunsa Fritz Homburgerin ja serkkunsa Anna Ettlingerin luona Karlsruhessa. Jälkimmäinen oli yksi Karlsruhen tyttökoulun (Karlsruhe Girls’ Grammar School) perustajista, jota myös nuori Rahel Straus kävi. Anna Ettlinger omistautui kirjoittamiselle – vuonna 1870 julkaistussa artikkelissa Ein Gespräch über die Frauenfrage (Keskustelu naiskysymyksestä) hän oli vaatinut naisille yhtäläisiä koulutusoikeuksia -, antoi yksityistunteja ja järjesti ”kirjallisuuskursseja naisille”. Bertha Pappenheim luki hänelle kirjoittamiaan satuja, ja 14 vuotta vanhempi serkku rohkaisi häntä jatkamaan kirjallista toimintaa.Tämän vierailun aikana vuoden 1882 lopulla Pappenheim osallistui lisäksi Badischer Frauenvereinin tarjoamalle sairaanhoitajakurssille. Koulutuksen tavoitteena oli pätevöittää nuoria naisia hoitolaitosten johtajiksi. Vierailun aikarajoitteiden vuoksi hän ei pystynyt suorittamaan koulutusta loppuun.

29. lokakuuta 1882 hän pääsi Kreuzlingenin hoidosta parantuneessa kunnossa. Seuraavat vuodet, joista elämäkerrallisesti tiedetään vain vähän, hän eli eristäytyneenä äitinsä kanssa Wienissä. Tältä ajalta on dokumentoitu kolme oleskelua Inzersdorfissa; hänen sairaudestaan ei selvitty.

Sairaudestaan huolimatta Bertha Pappenheim oli vahva persoona. Breuer kuvailee häntä naiseksi, jolla oli ”merkittävä älykkyys, hämmästyttävän älykäs yhdistelmä ja terävä intuitio.”

FrankfurtEdit

29-vuotiaana, marraskuussa 1888, hän muutti äitinsä kanssa Frankfurt am Mainiin. Perheympäristö Frankfurtissa oli osittain ortodoksinen, osittain liberaali. Toisin kuin Wienissä, he eivät osallistuneet vain hyväntekeväisyyteen vaan myös taiteeseen ja tieteeseen. Goldschmidtin ja Oppenheimin suvut tunnettiin mesenaattoreina ja taidekeräilijöinä, ja ne tukivat tieteellisiä ja akateemisia hankkeita, erityisesti Frankfurtin yliopiston perustamisessa.

Tässä ympäristössä Bertha Pappenheim aloitti sekä intensiivisemmän kirjallisen työskentelyn (ensimmäiset julkaisut vuodesta 1888 alkaen, aluksi nimettömänä, sittemmin salanimellä P. Berthold) että yhteiskunnallisen ja poliittisen toiminnan. Aluksi hän työskenteli soppakeittiössä ja lukijana Israelitischer Frauenvereinin tyttöjen orpokodissa. Vuonna 1895 hän otti orpokodin johtamisen väliaikaisesti hoitaakseen, ja vuotta myöhemmin hänelle annettiin pysyvä johto. Seuraavien kahdentoista vuoden aikana hän onnistui ohjaamaan kasvatustyötä pois yksinomaan myöhempää avioliittoa koskevasta tavoitteesta kohti ammatillista itsenäisyyttä edistävää koulutusta.

Vuonna 1895 Frankfurtissa pidettiin Saksan yleisen naisyhdistyksen (ADF) yleiskokous. Pappenheim osallistui ja myöhemmin osallistui ADF:n paikallisryhmän perustamiseen. Seuraavina vuosina hän alkoi julkaista naisten oikeuksia käsitteleviä artikkeleita, aluksi Ethische Kultur -lehdessä. Hän käänsi myös Mary Wollstonecraftin teoksen A vindication of the rights of woman.

Juutalaisten naisten liitto Muokkaa

Frankfurtissa lokakuussa 1902 pidetyssä ensimmäisessä saksalaisessa tyttöjen ihmiskaupan torjuntakonferenssissa Bertha Pappenheim sai yhdessä Sara Rabinowitschin kanssa tehtäväkseen matkan Galiciaan tutkimaan siellä vallitsevaa sosiaalista tilannetta. Vuonna 1904 julkaistussa, useita kuukausia kestäneessä matkakertomuksessaan hän kuvailee ongelmia, jotka johtuivat maatalouden jälkeenjääneisyyden ja alkavan teollistumisen yhdistelmästä, mutta myös hasidismin ja sionismin törmäyksestä.

Berliinissä vuonna 1904 pidetyssä kansainvälisen naisneuvoston kongressissa päätettiin perustaa kansallinen juutalaisten naisten liitto, joka Helene Langen vuonna 1894 perustaman Bund Deutscher Frauenvereinen (BDF) tavoin yhdistäisi juutalaisten naisyhdistysten sosiaaliset ja emansipaatiopyrkimykset. Bertha Pappenheim valittiin Juutalaisten Naisten Liiton (JFB) ensimmäiseksi puheenjohtajaksi, jota hän johti kahdenkymmenen vuoden ajan ja jonka puolesta hän toimi aktiivisesti kuolemaansa saakka vuonna 1936. JFB liittyi BDF:ään vuonna 1907. Vuosina 1914-1924 Pappenheim oli BDF:n hallituksen jäsen.

JFB:n tavoitteet olivat toisaalta feministisiä – naisten oikeuksien vahvistaminen ja juutalaisten naisten ansiotyön edistäminen – ja toisaalta vastasivat juutalaisen hyväntekeväisyyden perinteisiä tavoitteita – hyväntekeväisyyden harjoittaminen jumalallisena käskynä. Pappenheimin ei ollut aina helppoa yhdistää erilaisia pyrkimyksiä. Erityisesti loukkasi se, että tyttöjen ihmiskaupan vastaisessa taistelussaan hän puhui avoimesti paitsi juutalaisista naisista uhreina myös juutalaisista miehistä rikoksentekijöinä.

Hän kritisoi juutalaisen uskonnon naiskuvaa ja vaati saksalaisen naisliikkeen jäsenenä tasa-arvon ihanteiden toteutumista myös juutalaisissa instituutioissa. Hän oli erityisen huolissaan koulutuksesta ja tasa-arvosta työelämässä.

JFB:n ensimmäisessä edustajakokouksessa vuonna 1907 annettu lausunto: ”Juutalaisessa laissa nainen ei ole yksilö, ei persoonallisuus, vain seksuaalisena olentona häntä arvostellaan ja tunnustetaan.” – johti ortodoksirabbien ja juutalaisen lehdistön kiivaaseen reaktioon koko maassa. He kiistivät Pappenheimin valittamien olosuhteiden olemassaolon – tyttöjen salakuljetus, avioliiton ulkopuolella syntyneiden juutalaisten orpojen laiminlyönti – ja syyttivät häntä ”juutalaisuuden halventamisesta”. Poliittisesti liberaali emansipoitunut juutalaisuus suhtautui naiskysymykseen patriarkaalis-traditionalistisesti.

Samaan aikaan JFB kasvoi tasaisesti, ja vuonna 1907 sillä oli 32 000 jäsentä 82 kerhossa. JFB oli ajoittain suurin juutalainen hyväntekeväisyysjärjestö, jolla oli yli 50 000 jäsentä. Vuonna 1917 Bertha Pappenheim vaati ”juutalaisten hyvinvoinnin hajanaisuuden lopettamista”, mikä johti Saksan juutalaisten hyvinvoinnin keskusviraston perustamiseen, joka on edelleen olemassa. Sidonie Werner tuki häntä hänen työssään johtokunnassa.

Nationalsosialistien tultua valtaan vuonna 1933 Pappenheim otti jälleen kerran JFB:n puheenjohtajuuden, mutta luopui siitä jälleen vuonna 1934, koska hän ei halunnut luopua sionismia hylkäävästä kannastaan Saksan juutalaisiin kohdistuvasta eksistentiaalisesta uhkasta huolimatta, kun taas JFB:ssä – samoin kuin koko saksalaisessa juutalaisuudessakin – sionismi löysi vuoden 1933 jälkeen yhä enemmän kannatusta. Erityisesti heidän suhtautumisensa nuorten aliyaan oli aiheuttanut kiistaa. Hän torjui lasten ja nuorten siirtolaisuuden Palestiinaan ilman heidän vanhempiaan, jotka jäivät Saksaan. Hän itse toi kuitenkin ryhmän lapsia turvaan Isoon-Britanniaan vuonna 1934. Nürnbergin lakien tultua voimaan 15. syyskuuta 1935 hän kuitenkin tarkisti kantaansa ja kannatti juutalaisväestön maastamuuttoa. Pappenheimin kuoleman jälkeen hänen tehtävänsä JFB:ssä siirtyivät osittain Hannah Karminskille. Vuonna 1939 kansallissosialistit hajottivat juutalaisten naisten liiton.

Neu-Isenburg Muokkaa

Bertha Pappenheim oli monien laitosten perustaja tai alullepanija, joihin kuului lastentarhoja, kasvatuskoteja ja oppilaitoksia. Hänen mielestään hänen pää- ja elämäntyönsä oli Neu-Isenburgin tyttökoti.

Vuonna 1901 Pappenheimin Israelitischer Hilfsvereinille pitämän luennon jälkeen oli perustettu naisyhdistys, aluksi Israelitischer Hilfsvereinin osastoksi, vuodesta 1904 alkaen itsenäiseksi yhdistykseksi Weibliche Fürsorge (Naispuolinen hyvinvointi), jonka tarkoituksena oli koordinoida ja ammattimaistaa erilaisten sosiaalisten aloitteiden ja hankkeiden työtä.

Frankfurt a. M.:ssä toimivan ”Weibliche Fürsorge” -yhdistyksen ensimmäinen hallitus, 1904 (Bertha Pappenheim: eturivi, toinen vasemmalta)

Pappenheim pyrki noin vuodesta 1906 lähtien perustamaan tyttökodin avioliiton ulkopuolella syntyneiden ja/tai prostituution ja ihmiskaupan uhkaamien juutalaisten naisten tukemiseksi. Hänen kehittämänsä juutalaisen sosiaalityön periaatteet oli tarkoitus toteuttaa siellä mallina. Kotia oli tarkoitus johtaa eri näkökulmista:

• Perinteisestä juutalaisesta hyväntekeväisyydestä poiketen oli tarkoitus tehdä nykyaikaista sosiaalityötä, jonka tavoitteena oli kasvattaa itsenäisyyteen.
• ”Jälkihuollon” periaatteen mukaisesti entisten asukkaiden myöhempää elämänkulkua oli seurattava pidempään, jotta vältettäisiin uusi laiminlyönti.
• Sen oli tarkoitus: … ei ole lain tarkoittama mielisairaala hyvinvointivangeille, ei säätiön kivinen muistomerkki, jossa on kaiverruksia, votiivitauluja, käytäviä, asuntoloita ja ruokasaleja, peruskoulu, jossa on raatoja ja selliä ja hallitseva johtajaperhe, vaan, vaikkakin aina ainoan toivottavan hyvän perhekasvatuksen korvike, koti.
• Asukkaat oli tarkoitus integroida juutalaiseen perinteeseen ja kulttuuriin.
• Laitokselle tuli olla ominaista yksinkertaisuus, jotta asukkaat olisivat tuttuja pikkuporvarillisen kotitalouden olosuhteisiin ja vaatimuksiin.

Pappenheimin äidin sukulainen Louise Goldschmidt jätti Frankfurt am Mainin lähellä sijaitsevassa Neu-Isenburgissa sijaitsevan paritalon klinikoineen ja sosiaalilaitoksineen tyttökodin perustamista varten. Toisin kuin Preussin Frankfurtissa, Hessenin Neu-Isenburg tarjosi vähemmän tiukkojen lakiensa ansiosta myös etuja kansalaisuudettomille.

19 000 markan lahjoitukset kodin sisustamiseen mahdollistivat sen avaamisen 25. joulukuuta. Laitos aloitti toimintansa marraskuussa 1907 tavoitteenaan tarjota ”suojelua suojelua tarvitseville ja koulutusta koulutusta tarvitseville”.

Tilat olivat yksinkertaiset – joskus niitä arvosteltiin liiallisiksi. Kylpyhuoneessa ei ollut juoksevaa vettä, ja keskuslämmitys asennettiin vasta vuonna 1920. Toisaalta sisustus mahdollisti juutalaisten ruokavaliota ja puhtautta koskevien käskyjen, kashruthin, johdonmukaisen noudattamisen. Kellarissa oli jopa vain kerran vuodessa käytössä oleva pääsiäiskeittiö.

Asukkaita koulutettiin talossa ja puutarhassa olevalla taiteella – esimerkiksi lasten suihkulähteellä Der vertriebene Storch (Siirretty haikara), jonka Fritz J. Kormis suunnitteli Pappenheimin tarinan mukaan -, luennoilla, pienillä teatteriesityksillä ja puheilla, joita pitivät muun muassa Pappenheimin ystävänä useaan otteeseen vieraana ollut Martin Buber.

Asukkaiden määrä oli aluksi pieni, mutta kasvoi ajan myötä 10:stä vuonna 1908 152:een vuonna 1928. Kiinteistöä ja olemassa olevia rakennuksia laajennettiin ostamalla ja lahjoittamalla ja mukautettiin kasvavaan tarpeeseen, ja lisärakennuksia pystytettiin. Kotiin kuului lopulta neljä rakennusta, muun muassa talo raskaana oleville naisille ja uusille äideille – itse synnytys tapahtui Frankfurtin klinikalla – ja eristysosasto.

Kodin kouluikäiset lapset kävivät Neu-Isenburgin kansakoulua. Kodin asukkaat saivat intensiivistä lääketieteellistä hoitoa ja heille tehtiin säännöllisesti psykiatrisia tutkimuksia. Pappenheim hylkäsi kodin asukkaiden psykoanalyyttisen hoidon. Hän itse antoi vain kerran yleisen lausunnon psykoanalyysistä: Psykoanalyysi on lääkärin käsissä samaa, mitä rippi on katolisen papin käsissä; riippuu käyttäjästä ja käyttökohteesta, onko se hyvä väline vai kaksiteräinen miekka.

Koska kodin jatkuva rahoitus ei saisi mahdollisuuksien mukaan olla riippuvainen rikkaista yksittäisistä lahjoittajista, kodin rahoittajaksi ja omistajaksi perustettiin yhdistys Heim des jüdischen Frauenbundes e. V.. Jäsenmaksun, joka oli 3 markkaa vuodessa, oli tarkoitus tarjota laajempi perusta juoksevien kulujen kattamiseksi.

Bertha Pappenheimilta evättiin aluksi tunnustusta hänen työstään Neu-Isenburgissa. Ortodoksiset juutalaispiirit pitivät kodin perustamista skandaalina ja sen olemassaoloa hiljaisena tukena prostituutiolle ja moraalittomuudelle. Integroidakseen aviottomat äidit, nuoret prostituoidut ja heidän lapsensa, joista useimmat olivat perheidensä hylkäämiä, takaisin juutalaisyhteisöön koti pyrki taivuttelemaan perheitä ottamaan hylätyt ja tunnetut isät takaisin avioliittoon tai maksamaan elatusmaksuja.

Viimeiset vuodet ja kuolemaMuutos

Äitinsä kuoltua 1905 Bertha Pappenheim oli elänyt yksin ja ilman yksityisiä siteitä useita vuosia. ”Rakkaus ei tullut luokseni”, hän valittaa runossaan vuodelta 1911. Vuodesta 1924 lähtien hänellä oli läheinen ystävyyssuhde häntä 38 vuotta nuoremman Hannah Karminskin kanssa, kun tämä ryhtyi johtamaan juutalaisten tyttöjen kerhoa. Molemmat naiset viettivät mahdollisimman paljon aikaa yhdessä. Kun Karminski muutti hetkeksi Berliiniin vuonna 1925, he kirjoittivat toisilleen kirjeitä lähes päivittäin.

Matkallaan Itävaltaan vuonna 1935 hän lahjoitti kaksi kokoelmistaan (pitsit ja valurautataidetta) Wienin taidemuseolle. Wienistä hän matkusti Ischl:iin. Näiden matkojen aikana hänen yleistilansa heikkeni, ja hänet vietiin Münchenin israelilaissairaalaan. Siellä hänellä todettiin leikkauksen aikana pahanlaatuinen kasvain.Sairaudestaan huolimatta hän matkusti vuoden 1935 lopussa Amsterdamiin tapaamaan Henrietta Szoldia, Youth Aliyah -järjestön johtajaa, ja jälleen kerran Galiciaan neuvomaan Beth-Jakob-Schulwerkia. Kun hän palasi Frankfurtiin, hänen sairautensa paheni siinä määrin, että hän joutui vuodepotilaaksi. Lisäksi hänellä oli keltaisuutta.

Viimeisinä päivinään Offenbachin osavaltion poliisi kutsui hänet kuulusteltavaksi. Syynä oli kodin kristityn työntekijän ilmianto: heikkomielinen tyttö oli tehnyt halventavan huomautuksen Adolf Hitleristä. Pappenheim vaati saapua kuulusteluun heikentyneestä terveydentilastaan huolimatta. Huhtikuun 16. päivänä 1936 pidetyn kuulustelun jälkeen, jossa hän rauhallisesti mutta päättäväisesti kertoi syytöksistä, valtiollinen poliisi ei ryhtynyt enempiin toimenpiteisiin.

Hän kuoli 28. toukokuuta 1936 ystävänsä Hannah Karminskin viimeiseen asti hoitamana. Toukokuussa 1936 hänet haudattiin äitinsä viereen Frankfurtin hautausmaalle (nykyään Vanha juutalainen hautausmaa).

Bertha Pappenheimin kuoleman jälkeen työt Neu-Isenburgissa saattoivat jatkua pääosin häiriöttä vuoden 1936 olympialaisiin asti. Vuodesta 1937 lähtien kotilapset eivät enää saaneet käydä Neu-Isenburgin kansakoulua, vaan heidät oli vietävä päivittäin Frankfurtin juutalaiskouluun. Vuodesta 1938 lähtien Isenburgin NSDAP:n paikallisryhmä ajoi kodin lakkauttamista.

10. marraskuuta 1938, päivä ”Reichskristallnachtin” jälkeen, koti joutui hyökkäyksen kohteeksi. Päärakennus syttyi tuleen ja paloi, muut rakennukset tuhoutuivat. Gestapo lakkautti kodin 31. maaliskuuta 1942. Loput asukkaat karkotettiin Theresienstadtin gettoon, jossa monet kuolivat. Hannah Karminski vietiin 9. joulukuuta 1942 Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleirille. Hänet murhattiin siellä 4. kesäkuuta 1943.