Broadway Bootlegs: Why We Watch Them and Finding Solutions So We Don't Have to Anymore – OnStage Blog Broadway Bootlegs: Why We Watch Them and Finding Solutions So We Don’t Have to Anymore

• Meg Masseron

Huolimatta meneillään olevasta COVID-19-kriisistä, joka on vaikuttanut suuresti teatteriyhteisöön jättäen alan työntekijät siirtymään ja haavoittuviksi, Broadway-yhteisö päätti sosiaalisessa mediassa, että nyt on aika osallistua bootleg-keskusteluun. Kyllä, keskustelu, jota monet meistä ovat vuosien varrella huolellisesti vältelleet, on nyt alkanut aikana, jolloin meidän kaikkien on pidettävä yhtä, ehkä enemmän kuin koskaan ennen.

Menemättä yksityiskohtiin tai selittelemättä, kuka tämän keskustelun aloitti tai miten se eskaloitui, sen sijaan halusin sekä Broadway-alalla työskentelyä toivovana että Z-sukupolven vanhimpiin kuuluvana henkilönä sukeltaa syvälle tähän kiistaan ja tarkastella sitä kaikista näkökulmista.

Alan jäsenet, erityisesti esiintyjät, ovat kritisoineet bootlegsia niin kauan kuin niitä on ollut olemassa. Ensinnäkin niiden kuvaaminen voi häiritä esiintyjiä, kun he huomaavat jonkun kuvaavan yleisössä. Lisäksi monet esiintyjät pitävät ongelmallisena sitä, että vaikka he saavat palkkaa vain kahdeksasta esityksestä, jotka he tekevät viikoittain, jotkut ihmiset saattavat katsoa heidän esityksensä kotona ilmaiseksi, jolloin he eivät saa ansaitsemaansa korvausta kovasta työstään. Tämä on täysin ymmärrettävää, ja se on hyvä huomio siitä, miksi bootlegit voivat olla haitallisia alalle.

Tämä on kuitenkin monitahoinen aihe, ja vaikka siitä voi olla haittaa, toiset viittaavat siihen, että siitä voi olla myös paljon hyötyä.

Käsite teatteri- ja Broadway-fandom on tällä hetkellä huipussaan. Jotkut saattavat sanoa, että tämä johtuu sosiaalisesta mediasta, mutta toinen syy tähän teatterirakkauden nousuun teini-ikäisten keskuudessa on se, että bootlegien myötä teatterista on tullut paljon helpommin saatavilla. Miettikääpä sitä: jos olette teini-ikäinen, jolla ei ole henkilökohtaista varallisuutta, joka ei pysty saamaan töitä iän, olosuhteiden tai ympäristön vuoksi ja jonka vanhemmat eivät voi tai halua antaa teille tarvittavia varoja Broadway-esityksen katsomiseen, miten teatteri voisi kiinnostaa teitä? Vasta-argumentti tälle on se, että alueellinen teatteri ja kiertuetuotannot ovat vaihtoehto. Valitettavasti tämä on monien kannalta kiistanalainen asia. Asiat eivät vain ole näin mustavalkoisia.

Asuin teini-ikäisenä Baltimoren esikaupungissa, jossa tietääkseni (ja katselin ympärilleni, uskokaa pois) ei ollut lähistöllä yhtään alueellista teatteria, jonka esityksiin voisin osallistua. Urheilu oli hallitseva koulun ulkopuolinen harrastus, joten esitystaiteilla ei ollut juurikaan tarjottavaa, ja se, mitä tarjottiin, oli lukiolaisproduktioita, usein samoja kahdeksaa näytelmää, joiden oikeudet teatteriosastoilla oli varaa hankkia hyvin rajallisilla budjeteillaan ja apurahoillaan. Saatoin toki käydä katsomassa Baltimoren Hippodromen kiertueproduktioita, mutta niitä tuli vain harvoin, ja liput olivat yleensä yhtä kalliita (tai jopa kalliimpia) kuin tavalliset Broadway-liput.

Minulla oli onni nähdä kaksi kiertueproduktiota teini-ikäisenä, mutta se on oma etuoikeuteni. On teini-ikäisiä maaseudulla, joilla ei ole kiinnostusta taiteeseen eikä pääsyä siihen. He saattavat olla 2 000 kilometrin päässä New Yorkista, ja se tarkoittaa, että heidän on otettava huomioon paitsi lipun hinta myös lento- ja hotellikustannukset.

Ehkä kolmenkymmenen kilometrin päässä on paikallinen teatteri, jossa he voivat nähdä esityksen 15 dollarilla, ja ehkä heidän vanhempansa voivat ojentaa tuon rahan, tai ehkä se on käytettävä ruokaostoksiin. Jos he voivat nähdä tuon esityksen, se on vain yksi esitys verrattuna siihen, että meillä newyorkilaisilla on etuoikeus, sillä Broadway on aivan ovemme takana ja tarjoaa meille kymmeniä vaihtoehtoja. Miten näiden lasten pitäisi olla tekemisissä Broadway-yhteisön kanssa, joka saattaa parhaillaan höpöttää viime vuoden Kiss Me Kate -elokuvasta, joka on sittemmin suljettu, kun heillä ei ole aavistustakaan siitä, mikä tuo esitys on tai millainen näyttelijäkaarti oli, koska heillä ei ole ollut minkäänlaista mahdollisuutta nähdä sitä itse?

Suoratoistopalvelut ovat tarjonneet joitakin ratkaisuja, mutta koska pro-kuvien määrä on rajallinen, tämä on vain väliaikainen ratkaisu. Siinä ei edes oteta huomioon sitä tosiasiaa, että joillakin Broadwayn ystävillä ei välttämättä ole edes pääsyä joihinkin näistä esityksistä maantieteellisen sijainnin vuoksi. Broadway HD:n käyttöehdoissa todetaan, että sisältö voi vaihdella maittain.

Jotain, mitä monet tähän väitteeseen osallistuvat eivät ymmärrä, on se, että useimmat eivät uhraa elävän teatterin kustannuksia bootlegien vuoksi, vaan korvaavat sen, kun heillä ei muuten ole vaihtoehtoa tai mahdollisuutta. Jos heillä olisi rahaa, he käyttäisivät sen.

Nyt kun asun New Yorkissa, käytän luultavasti noin 20 % palkastani teatteriin, vaikka minulla ei ole paljon rahaa ollenkaan, yliopisto-opiskelijana. Budjetoin siellä missä pystyn opiskelijaruuhkilla tai TDF-jäsenyydelläni, tai jopa TKTS-kojulla, mutta kaikkeen mihin minulla on varaa, käytän rahani siihen! Miksi? Koska bootleg ei ole sama asia. Aivan kuten suorat urheilutapahtumat, jos minulla ei ole mitään mahdollisuutta mennä katsomaan Ravensin peliä itse, katson sen televisiosta pizzan ja siipien kera. Jos minulla on varaa lippuun, menen.

Mutta se on suurin ongelma: suurimmalla osalla tavallisista amerikkalaisista ei vain ole siihen varaa.

Mitä siis teemme tämän asian korjaamiseksi kaikkien, esiintyjien ja fanien, kannalta? Tämä on mielestäni keskustelu, joka olisi pitänyt käydä koko ajan. Miksi alana ja yhteisönä valitsemme tämän hetken sytyttääksemme ilkeät kiistat bootlegien moraalista ja tuomitaksemme ne, jotka katsovat niitä, sen sijaan että työskentelisimme yhdessä ratkaisun löytämiseksi? Miksi olemme päättäneet riidellä sen sijaan, että kävisimme tuottavaa keskustelua siitä, miten voimme tehdä teatterista helpommin lähestyttävää?

Bootlegit eivät ole yksittäinen syy teatterialan ongelmaan. Ne ovat seurausta ongelmasta: taloudellisesta esteettömyydestä. Voit ehdottomasti olla sitä mieltä, että bootlegit ovat haitallisia alalle, mutta jos vain heität tuon väitteen ilmaan tuottamatta aktiivisesti ideoita siitä, miten teatterista voitaisiin tehdä laajemmin saatavilla olevaa, lisäät vain ongelmaa. Enemmänkin lisäät sitä negatiivisuutta ja turhautumista, jossa me kaikki tällä hetkellä uimme COVID-19:n ja sen aiheuttaman kärsimyksen vuoksi.

Vielä viimeisenä huomautuksena, on pettymys, että jos aiomme käydä keskustelua juuri nyt, käymme juuri tätä keskustelua. On niin monia suurempia, suoranaisesti haitallisempia asioita, jotka ovat jatkuva kriisi alalla, ja joista en ole vielä nähnyt jatkuvaa keskustelua. Valkopyykki, seksuaalinen väärinkäytös, läskifobia ja niin monet muut aiheet ovat paljon suorempi uhka alalle, mutta hyvin harvat ihmiset tuntuvat haluavan puhua niistä.

Välillä ne, jotka yrittävät tehdä muutosta, ovat päättäneet laskea haarniskansa alas tänä aikana Broadwayn historiassa. Erityisesti West Side Story Protestin Twitter-tili ilmoitti Broadwayn alasajon alussa, että kunnioittaakseen teatterialan kohtaamia vaikeuksia he pitävät taukoa. Jos tämä keskustelu voi odottaa – keskustelua, jota olen itse odottanut – ehkä voimme jättää bootleg-jutun toistaiseksi sivuun… varsinkin kun ottaa huomioon, ettei kukaan kuitenkaan pääse tällä hetkellä edes näkemään elävää teatteria.