Bronwyn Bishop
Muodostettuaan kunnianhimon ryhtyä poliitikoksi hän liittyi liberaalipuolueeseen 17-vuotiaana.
Suuri osa järjestäytyneeseen politiikkaan osallistunut Bishop liittyi Killaran nuoriin liberaaleihin vuonna 1961, ja tämän haaraosaston aikana hänestä tuli sen varapuheenjohtaja. Ensimmäisen kerran hänestä tuli liberaalipuolueen viranhaltija vuonna 1973 Balmoralin osaston puheenjohtajana, ja hänet valittiin myöhemmin liberaalipuolueen puoluekokouskomitean puheenjohtajaksi vuosina 1981-1985 ja NSW:n liberaalien ensimmäiseksi naispuoliseksi puheenjohtajaksi vuosina 1985-1987.
Senaattori (1987-1994)Edit
Vuoden 1987 liittovaltion vaaleissa Bishop valittiin senaattiin viidennellä sijalla koalition lipussa Uudessa Etelä-Walesissa. Hän oli käytännössä yksi yhteen korvaaja politiikasta vetäytyvän Sir John Carrickin tilalle. Hän oli toinen nainen, joka toimi Uuden Etelä-Walesin senaattorina, ja ensimmäinen, joka valittiin kansan valitsemana; Sue West oli nimitetty muutamaa kuukautta aiemmin avoinna olleeseen paikkaan, mutta hän ei ollut onnistunut säilyttämään paikkaansa. Andrew Peacock nosti Bishopin varjoministeriksi vuonna 1989 julkishallinnon, liittovaltion asioiden ja paikallishallinnon varaministeriksi (1989-1990). Hän osoittautui aggressiiviseksi keskustelijaksi Australian työväenpuoluetta vastaan, erityisesti ulkoministeri Gareth Evansin kanssa, joka erään väittelyn aikana vuonna 1992 huudahti istuntosalissa: ”Tulee mieleen keskustelu, jonka kuulin hiljattain parlamenttitalossa, kun joku sanoi: ’Miksi niin monet ihmiset eivät pidä senaattori Bishopista?’, johon vastaus oli: ’Se säästää aikaa’.”
Siirtyminen edustajainhuoneeseenEdit
Koalition hävittyä vuoden 1993 vaalit alkoivat spekulaatiot John Hewsonin tulevaisuudesta liberaalipuolueen johtajana. Tuosta ajasta vuoden 1994 alkuun asti joukko mielipidetutkimuksia osoitti Bishopin olevan maan suosituimpia poliitikkoja. Hän oli jatkuvasti Hewsonin edellä liberaalien suosikkijohtajana, ja helmikuun 1994 mielipidemittaus antoi hänelle 13 prosenttiyksikön etumatkan pääministerin suosikkina Paul Keatingiin nähden.
Pian vuoden 1993 vaalien jälkeen Jim Carlton, liberaalien jäsen Mackellarista, erosi. Bishop erosi senaatista 24. helmikuuta 1994, minkä katsottiin yleisesti edistävän hänen johtajuuspyrkimyksiään, ja hän osallistui sen jälkeen järjestettyihin täytevaaleihin turvallisesta liberaalipaikasta. Vaikka hänet valittiin mukavasti, hänen suunnitelmansa haastaa Hewsonin johtoasema koki takaiskun, kun hän ei menestynyt odotetulla tavalla kirjailija ja elokuvantekijä Bob Ellisiä vastaan, joka osallistui vaaleihin riippumattomana ehdokkaana. Kun Hewson kutsui liberaalien johtajuusvaalin vuonna 1994, Bishop päätti olla asettumatta ehdokkaaksi, ja Alexander Downer haastoi menestyksekkäästi puolueen johtajuuden.
Ennen Downerin syrjäyttämistä Hewson toi Bishopin takaisin eturiviin, koska tämä oli edellisenä vuonna kieltäytynyt Bishopin tarjoamasta eturivin paikasta. Hewson nimitti hänet kaupunki- ja aluestrategiasta vastaavaksi varjoministeriksi.
Kun Downerista tuli johtaja, Bishopista tuli varjoterveysministeri, johtava virka, mutta hän aiheutti ristiriitoja ensimmäisenä virkapäivänään ilmoittamalla tukevansa tupakkamainontaa, mikä herätti kritiikkiä sekä Australian Lääkäriliitossa että hänen omassa puolueessaan, joka oli tukenut Keatingin hallituksen tupakkamainonnan kieltävää lainsäädäntöä vuonna 1992. AMA:n silloinen puheenjohtaja ja naapuripaikkakunnan Bradfieldin liberaalipuolueen tuleva kansanedustaja Brendan Nelson hyökkäsi hänen sanomisiaan vastaan ja sanoi seuraavaa: ”Rouva Bishopilla on paljon opittavaa terveydestä… nyt on olemassa yli 50 000 lääketieteellistä tutkimusta ja kirjallisuutta, jotka tukevat näkemystä, jonka mukaan tupakointi on vahingollista ihmisille.” Bishop pudotettiin terveydenhuollosta ja hänet siirrettiin yksityistämisen ja kansainyhteisön ja valtion välisten suhteiden alaisuuteen (1995-1996).
Howardin hallitus (1996-2007)Muokkaa
Kun liberaalit palasivat hallitukseen vuonna 1996, pääministeri John Howard nimitti Bishopin ministeriksi nuorempiin salkkuihin. Hän oli ensimmäinen Uudesta Etelä-Walesista kotoisin oleva liberaalien nainen, josta tuli ministeri. Hän toimi puolustusteollisuus-, tiede- ja henkilöstöministerinä 11. maaliskuuta 1996-21. lokakuuta 1998 ja vanhustenhuoltoministerinä 21. lokakuuta 1998-26. marraskuuta 2001. Tässä tehtävässä hän koki suurimman skandaalinsa, petrolikylpyjä koskevan kiistan vuonna 2000. Paljastus, jonka mukaan jotkut Melbournen Riverside Private Nursing Home -hoitokodin asukkaat olivat saaneet rakkuloita kylvettyään heikossa petrooliliuoksessa syyhyn hoitokeinona, johti kansalliseen paheksuntaan Bishopin ministeriön ylläpitämistä hoitostandardeista. Hänet erotettiin ministeriöstä vuoden 2001 vaalien jälkeen. Tammikuun 1. päivänä 2001 Bishopille myönnettiin Centenary Medal ”For service to Australian society through parliament and government”. Vuonna 2004 hän kampanjoi Neil Andrew’n seuraajaksi edustajainhuoneen puhemieheksi, mutta ei menestynyt.
Vakiintunut monarkisti Bishop yhdessä ministerikollegoidensa Nick Minchinin ja Tony Abbottin kanssa kannatti ”ei”-kampanjaa, joka johti epäonnistuneeseen vuoden 1999 tasavaltalaiskansanäänestykseen, ja eräässä tilaisuudessa hän puhui australialaisille perustuslaillista monarkiaa ajaville Australians for Constitutional Monarchy -ryhmälle varoittaessaan ”tasavaltalaiskansanäänestyskeskustelussa esiintyvistä seitsemästä kuolettavasta myytistä”. Vastauksena 17. heinäkuuta 1991 Nine Networkin Midday-televisio-ohjelmassa isäntä Ray Martinin kanssa käytyyn surullisenkuuluisaan keskusteluun, jossa keskusteltiin siitä, että Australia pysyisi perustuslaillisena monarkiana, Bishop antoi tiedotusvälineille tiedotteen, jossa sanottiin, että Nine Networkin keskipäivän televisio-ohjelmassa käydyssä suorassa televisiokeskustelussa laulaja Normie Rowen ja radiojuontaja Ron Caseyn kanssa väitettiin Australian pysymisestä perustuslaillisena monarkiana, ja että he päätyivät fyysiseen tappeluun: ”Keskipäivän show’ssa saattoi olla keskipäivä, kun Ron Casey otti yhteen Normie Rowen kanssa, mutta tämä käytös osoittaa, kuinka eripuraa monarkiasta käytävästä keskustelusta on tullut. Työväenpuolue ei ole tyytyväinen siihen, että maa on polvillaan laman seurauksena, vaan sen täytyy olla tyytyväinen siihen, että se jakaa yhteisöä asiassa, jolla ei ole minkäänlaista poliittista merkitystä.”
Elokuussa 2005 Bishop vaati muslimien päähuivien kieltämistä julkisissa kouluissa, ja tämän mielipiteen esitti myös toinen merkittävä liberaalien takapenkkiläinen, Sophie Mirabella. Pääministeri John Howard sanoi kuitenkin, ettei hän yhdy tähän näkemykseen, koska kielto olisi epäkäytännöllinen. Marraskuussa 2005 Bishop ilmoitti, että ”hän vastustaa muslimien huivin käyttöä, jos se ei ole osa koulupukua”. Tämä johtuu siitä, että useimmissa tapauksissa huivia käytetään merkkinä uhmasta ja erilaisuudesta ei-muslimien ja muslimioppilaiden välillä”, ja jatkoi sitten sanomalla, että hän ”ei usko, että juutalaisten päähineitä koskeva kielto on tarpeen, koska juutalaiset eivät ole käyttäneet päähineitä keinona kampanjoida australialaista kulttuuria, lakeja ja elämäntapaa vastaan.”
21. tammikuuta 2006 Sydneyssä pidetyssä nuorten liberaalien kokouksessa Bishop ilmoitti aikovansa esittää yksityisen jäsenen lakialoitteen, jolla Australian lipun ”tuhoamisesta tai loukkaamisesta” tehtäisiin liittovaltion rikos. Vähän ennen kuin Howardin hallitus menetti toimikautensa, Bishop johti edustajainhuoneen perhe- ja sosiaalipalveluiden pysyvää valiokuntaa ja julkaisi raportin ”The winnable war on drugs: Laittomien huumeiden käytön vaikutus perheisiin”. Raportissa suhtauduttiin erittäin kriittisesti haittojen minimointiin ja ehdotettiin pakollista adoptiota alle viisivuotiaille lapsille, joiden vanhempien tiedettiin käyttävän huumeita. Useat järjestöt, kuten Family Drug Support, Australian demokraatit ja Australian Drug Foundation, arvostelivat raporttia laajalti siitä, että siitä puuttui näyttöä, se oli ideologisesti motivoitunut ja se saattoi aiheuttaa massiivista haittaa Australialle.
Vuonna 2006 Bishop esitti Australian kansallisen lipun suojelua koskevan lakiesityksen (Protection of the Australian National Flag (Desecration of the Flag) Bill 2006), joka koski lippujen häpäisemistä Cronullan mellakoiden aikana vuonna 2005 tapahtunutta lippujen polttamista ja erään melbournelaisen kuvataiteilijan lippunäyttelyä. Tämän lakiehdotuksen tarkoituksena oli tehdä ”rangaistavaksi lipun tahallinen tuhoaminen tai muunlainen turmeleminen olosuhteissa, joissa järkevä henkilö voisi päätellä, että tuhoamisen tai turmelemisen tarkoituksena on ilmaista julkisesti halveksuntaa tai epäkunnioitusta lippua tai Australian kansaa kohtaan”. Lakiehdotus sai toisen käsittelyn, mutta raukesi sittemmin eikä mennyt edustajainhuoneen äänestykseen.
Oppositio (2007-2013)Edit
Vuoden 2007 liittopäivävaaleissa Bishop valittiin uudelleen edustajapaikalleen 0,62 prosenttiyksikön enemmistövaalivoitolla ja 3,04 prosenttiyksikön enemmistövaalivoitolla kahta puoluepuoluetta vastaan lievästi uusituilla rajoilla. Nimityksensä jälkeen liberaalien johtajaksi Brendan Nelson nimitti Bishopin varjoministeriön veteraaniasioiden salkkuun.
Nelsonin tuominen takaisin etupenkille oli vastakohta heidän aiemmalle kiistalleen vuonna 1994, jolloin Bishop puolusti varjoterveysministerinä tupakkamainontaa, mikä oli vastoin Australian lääkäriliiton (AMA) silloisen puheenjohtajan Nelsonin kantaa.
Malcolm Turnbullin tultua valituksi liberaalipuolueen johtajaksi hänet kuitenkin pudotettiin tästä salkusta ja hän palasi takapenkille. Huolimatta spekulaatioista, joiden mukaan hänet haastettaisiin esivaaliehdokkaaksi seuraavissa vaaleissa hänen kotipaikallaan Mackellarissa, näin ei käynyt, ja hän vahvisti myöhemmin uudelleen aikovansa asettua ehdolle seuraavissa vaaleissa. Toukokuun 5. päivänä 2009 Bishop kritisoi Turnbullin johtajuutta sanomalla: ”Malcolm näyttää olleen alussa vahva, mutta nyt hän on pehmennyt”. Kun Turnbull kuitenkin menetti puolueen johtopaikan ja Tony Abbott valittiin hänen seuraajakseen, Bishop nimitettiin 8. joulukuuta 2009 varjoasioista vastaavaksi ministeriksi. Bishop valittiin uudelleen vuoden 2010 vaaleissa, ja hänet nimitettiin ulompaan varjo-varjoministeriöön varjo-erityisministeriksi ja varjo-senioreista vastaavaksi ministeriksi.
Edustajainhuoneen puhemies (2013-2015)Edit
Koalition voitettua liittovaltion vaalit liittovaltion parlamenttivaaleissa 7. syyskuuta 2013 Tony Abbott julkisti Bishopin koalition ehdokkaaksi seuraavaksi Australian edustajainhuoneen puhemieheksi. Bishop valittiin puhemieheksi 12. marraskuuta 2013. Hän oli kolmas nainen ja ensimmäinen nainen, joka ei ollut työväenpuolueen jäsen, joka on ollut virassa. Hän oli myös ensimmäinen entinen senaattori, josta tuli alahuoneen puhemies. Hän päätti olla pukeutumatta täysin perinteiseen puhemiehen asuun, kuten hänen edeltäjänsä Peter Slipper, ja jatkoi sen sijaan tavalliseen työasuun pukeutumista.
Lokakuussa 2014 Bishopista tuli Australian parlamentin historian pisimpään toiminut nainen ohittaen Kathy Sullivanin aiemmin pitämän 27 vuoden ja 3 kuukauden ennätyksen. Marraskuussa 2014 Bishop hävisi pyrkimyksensä parlamenttien välisen liiton puheenjohtajaksi.
Bishop sai osakseen huomattavaa kritiikkiä puolueellisuudestaan ja väitteistään puolueellisuudesta puhemiehenä. Puheenjohtajan tehtävä on nimellisesti puolueeton. Puheenjohtajakautensa aikana Bishop heitti työväenpuolueen kansanedustajia ulos edustajainhuoneesta 393 kertaa, mutta kokoomuksen kansanedustajia vain seitsemän kertaa.
Kulukorvauskiista ja eroaminenMuutos
Heinä-heinäkuun puolivälissä 2015 Bishop sotkeutui ”Choppergate”-kulukorvausskandaaliin, joka liittyi hänen parlamentaaristen matkustusoikeuksiensa käyttöön, mikä johti lopulta hänen eroamiseensa puhemiehenä. Oli käynyt ilmi, että hän oli vuokrannut helikopterilentoja Melbournesta Geelongiin ja takaisin osallistuakseen osavaltion liberaalipuolueen varainkeruutilaisuuteen 5. marraskuuta 2014. Lennot maksoivat 5 227,27 dollaria matkasta, joka tavallisesti kestää maanteitse tunnin molempiin suuntiin. Bishop kieltäytyi eroamasta kulukorvausvaatimuksen vuoksi ja kuvaili sitä ”arviointivirheeksi”, mutta ilmaisi samalla pettymyksensä siihen, että kiistasta oli tullut harhautus oppositiosta ja sen politiikasta. Hän suostui kuitenkin maksamaan takaisin helikopterilennon summan sekä 1 307 dollarin sakon.
Kiistaa lietsoivat uudet paljastukset matkakuluista. Vuonna 2014 Bishop ja neljä parlamentaarista edustajaa käyttivät 88 084 dollaria kahden viikon Euroopan-matkalla hänen pyrkiessään parlamenttien välisen liiton puheenjohtajaksi, mukaan lukien lähes 1 000 dollaria päivässä yksityisiin limusiiniin. Bishopille aiheutui myös yli 3 300 dollarin kulut autokuluista osallistuakseen oopperaan ja muihin taidetapahtumiin vuosina 2010-2013 ja 800 dollarin kulut lennoista Sophie Mirabellan häihin Alburyyn.
Vastauksena kiistaan Tony Abbott julisti Bishopin olevan niin sanotulla ”koeajalla” ja kutsui Bishopin käyttäytymistä ”epäsopivaksi”, vaikkakin säilytti luottamuksensa puhemieheen. Liberaalipuolueen verkkosivuilta poistettiin myös transkriptio Tony Abbottin kommenteista, joissa hän kehotti pääministeri Julia Gillardia pakottamaan Peter Slipperin eroamaan matkakustannusskandaalin vuoksi. Heinäkuun 31. päivänä Tony Abbott ilmoitti, että valtiovarainministeriö tarkastaisi kaikki Bishopin viimeisten 10 vuoden ajalta vaatimat kulut, mukaan lukien 800 000 dollaria vuonna 2014.
Poliittiselle painostukselle taipuen Bishop luopui puhemiehen tehtävästä 2. elokuuta 2015 ja siirtyi takapenkille. Kommentoijat totesivat, että pääministeri Abbott olisi joutunut käsittelemään sitä todennäköisyyttä, että ”huomattava määrä hallituksen kansanedustajia ei tukisi häntä epäluottamuslauseessa.”
Vaikka aluksi spekuloitiin, että 73-vuotias kansanedustaja jättäisi parlamentin vuoden 2016 liittopäivävaaleissa, Bishop ilmoitti joulukuussa 2015 aikomuksestaan asettua uudelleen ehdolle Mackellarissa sijaitsevassa paikassaan väittäen, että hänet oli ”vapautettu” ”Choppergate”-kulukorvausskandaalista ja että ”terrorismin uhka” oli saanut hänet vakuuttuneeksi siitä, että hänen on pysyttävä parlamentissa. Hänen paikkakuntansa liberaalien paikallisosastojen tuki oli heikentynyt sen jälkeen, kun oli paljastunut, että hän äänesti Malcolm Turnbullia syyskuun 2015 liberaalien johtajuusvaalissa, minkä jälkeen hän oli tuloksetta lobannut johtavia liberaaleja saadakseen ministerin viran Turnbullin hallituksessa, minkä eräs kabinettiministeri vahvisti, mutta Bishop kiisti. Mike Baird ja Tony Abbott kannattivat Bishopin tilalle ehdokasta Walter Villatoraa, ja Alan Jones kannatti entistä Wallaby-pelaajaa Bill Calcraftia. Bishop hävisi lopulta Jason Falinskille 51 äänellä 39 ääntä vastaan. Falinski säilytti Mackellarin liberaalien puolesta vuoden 2016 vaaleissa.
Bishop maksoi takaisin yli 6700 dollaria sen jälkeen, kun hänen raha-asioitaan oli tutkittu, mutta hän ei antanut valtiovarainministeriölle tarpeeksi tietoja sitoumuksistaan, jotta se olisi voinut päättää, olivatko ne veronmaksajien varojen laillista käyttöä vai eivät. Hän sanoi, että hän ei enää tekisi yhteistyötä tarkastuksen kanssa sen jälkeen, kun hän on eronnut parlamentista. Bishop oli antanut selvitykset tilikausilta 2005-06, 2006-07 ja 2013-14.