Buddhalaisuuden alkuperä

Buddhalaisuus on yksi maailman vanhimmista ja suurimmista uskonnoista. Mutta se on myös perinne, jolla on osoittautunut olevan valtava merkitys nykypäivänä. Siddhartha Gautaman perustama uskonto on levinnyt Koillis-Intiassa sijaitsevista alkulähteistään kaikkialle maailmaan ja saanut uusia muotoja joka askeleella. Alla olevat kysymykset on muokattu Dale S. Wrightin teoksesta Buddhism: What Everyone Needs to Know .

Milloin ja missä buddhalaisuus alkoi?

Kuten kristinuskolla ja islamilla, jotka ovat kaksi viimeisintä viidestä suuresta maailmanuskonnosta, buddhalaisuudella on tunnistettava perustaja, Siddhartha Gautama, jota alettiin kutsua Buddhaksi. Gautama syntyi kylässä matalalla Himalajan juurella Koillis-Intiassa – nykyään aivan Nepalin rajan toisella puolella. Täysi-ikäiseksi tultuaan Gautama lähti kuitenkin uskonnolliselle etsinnälle ja matkusti jalan Ganges-joen laajan tasangon halki etsien aikansa kuuluisimpia hengellisiä opettajia. Kuusi vuotta myöhemmin, kun Gautama saavutti valaistumisensa Bodh Gayassa, joka sijaitsee lähellä Benaresin (Varanasi) pyhää kaupunkia, hänestä tuli Buddha eli valaistunut, ja näin hän aloitti buddhalaisen perinteen pitkän keston.

Vaikka Buddhan elämän perinteiset päivämäärät ovat 566-486 eaa. tai 563-483 eaa. riippuen siitä, mitä perinnettä tarkastellaan, historioitsijat ovat nykyään yleensä yhtä mieltä siitä, että Buddhan elämä sijoittui viidennen vuosisadan puoliväliin eaa. ja hänen kuolemansa tapahtui joskus ennen vuotta 400 eaa. Luotettavaa historiallista todistusaineistoa mille tahansa teorialle, jolla yritetään ajoittaa Buddhan elämä, on kuitenkin niukasti. Varmaa on, että buddhalaisuus alkoi Koillis-Intiasta yli neljä vuosisataa ennen kristinuskon tuloa ja levisi vähitellen koko Etelä-Aasiaan, Keski-Aasiaan, Itä-Aasiaan ja Kaakkois-Aasiaan ja kehittyi yhdeksi maailman menestyneimmistä uskonnoista.

Mitkä ovat buddhalaisuuden pyhät tekstit?

Buddhalaisuuden pyhät kirjoitukset jaetaan kolmeen tyyppiin, joita kutsutaan yhteisesti tripitakaksi eli ”kolmeksi koriksi”: ”kurinpidon kori” (vinaya), ”puheiden kori” (sutrat) ja ”jatko-opetuksen kori” (abhidharma). Näistä toinen, sutrat, on suurin ja tärkein. Sutrat (sanskritinkielisessä versiossa) tai suttat (palin kielellä) ovat tiettävästi tallenteita puheista tai saarnoista, joita Buddha on pitänyt erilaisissa tilaisuuksissa.

Sutrat tunnistaa helposti niiden alkuriveistä; ne alkavat aina samoilla lauseilla: ”Näin olen kuullut. Aikoinaan Buddha asui tuossa ja tuossa paikassa ja oli tämän tai tuon ihmisryhmän seurassa.”. Sitten niissä kerrotaan, mitä Buddha opetti kyseisille ihmisille tuolloin. Se, joka todisti näitä kokoontumisia ja joka myöhemmin kertoi, mitä Buddhalla oli sanottavana, oli Ananda, Buddhan serkku ja läheisin opetuslapsi.

…Gautamasta tuli Buddha, joka tarkoittaa valaistunutta…

On kuitenkin tärkeää huomata, että tuohon aikaan oli tapana, että uskonnolliset ja filosofiset opetukset välitettiin pikemminkin suullisesti kuin kirjallisesti. Munkit ja nunnat opettivat ulkoa sen, mitä näissä tilaisuuksissa muistettiin, opettivat sen muille ja periytyivät sitten toiselle sukupolvelle luostarimaisia muistelijoita. Vaikka on todennäköistä, että osa näistä kirjoitettiin seuraavien vuosisatojen aikana, buddhalaisten sutrojen kaanon kokonaisuudessaan kirjattiin kirjalliseen muotoon vasta ensimmäisellä vuosisadalla eaa. eli useita satoja vuosia Buddhan kuoleman jälkeen. Epäilemättä joitakin näistä teksteistä muutettiin ajan kuluessa; erilaisia kulttuurisia mukautuksia ja muita ”parannuksia” olisi luultavasti otettu käyttöön kenenkään huomaamatta. Sutrat ovat opetuksissaan johdonmukaisia ja ne on kirjoitettu omaleimaisella tyylillä, ja tiedämme, että ulkoa opettamisen tarkkuutta koskevat vaatimukset olivat tuohon aikaan hyvin korkeat. On kuitenkin helppo nähdä, että vahvoja historiallisia väitteitä siitä, mitä Buddha todella sanoi jossakin tietyssä tilaisuudessa lähes kaksi ja puoli vuosituhatta sitten, olisi vaikea perustella. Vaikka näillä historialliseen aitouteen liittyvillä kysymyksillä on ehkä merkitystä nykypäivän älymystölle, niillä ei ole ollut merkittävää vaikutusta siihen perustavanlaatuiseen vaikutukseen, joka buddhalaisilla sutroilla on ollut perinteeseen.

Mitä ne kuitenkin antavat meille, on hieno kuva Buddhasta ja hänen läheisistä opetuslapsistaan, täynnä kiehtovia tarinoita siitä, millaista elämää he elivät.

”Pyhillä teksteillä” on buddhalaisuudessa hyvin erilainen asema kuin länsimaisten uskontojen ”pyhillä teksteillä”, joita ovat heprealainen Raamattu, kristinuskon Raamattu ja muslimien Koraani. Osa tästä erosta liittyy siihen, että buddhalaisuudessa niitä on vain niin paljon – itse asiassa enemmän kuin yksikään ihminen voi hallita. Palin kaanon – varhaiset palinkieliset sutrat, jotka ovat vain osa kokonaisuudesta – sisältää satoja sutroja, joita on nykyisin painettuina versioina yli viisikymmentä nidettä. Ja vaikka jossain määrin on olemassa sutrojen ”ydin”, joka muodostaa kaikkien buddhalaisten yhteisen perinnön, kukin buddhalaisuuden muoto omaksui oman versionsa buddhalaisesta kaanonista, eikä tämä ole suurimmaksi osaksi häirinnyt buddhalaisia heidän kanssakäymisensä historiassa.

On myös niin, että sutroja jatkettiin säveltämistä monien vuosisatojen ajan ja useilla eri kielillä. Palin kaanonissa olevat sutrat ovat ne, jotka todennäköisimmin välittävät jotakin lähelle sitä, mitä Buddha on saattanut opettaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ne olisivat vaikutusvaltaisimpia tai arvovaltaisimpia tekstejä koko buddhalaisen perinteen laajuudessa. Silti nämä varhaiset sutrat antavat meille ainutlaatuisen välähdyksen buddhalaisuuden perustajan aikakaudesta. Nämä tekstit on järjestetty neljään kokoelmaan niiden pituuden perusteella: pitkiin, keskipitkoihin ja kahteen lyhyeen sutrakokoelmaan. Kaikki nämä on käännetty englanniksi, ja ne ovat helposti saatavilla mielenkiintoista, joskin vaikeaa luettavaa. Ne ovat hyvin toistuvia, niissä käytetään selviä kielikuvia ja ne ovat täynnä numeroluetteloita – kaikki nämä auttavat niitä, joiden tehtävänä on opetella ne ulkoa. Ne antavat meille kuitenkin hienon kuvan Buddhasta ja hänen läheisistä opetuslapsistaan, ja ne ovat täynnä kiehtovia tarinoita siitä, millaista elämää he elivät. Niissä riittää huumoria, runoutta, legendoja ja ironiaa, ja ne ovat yksi varhaisen ihmiskirjallisuuden suurista kokoelmista.