Eläinliiman historia

Luonnollisista ainesosista valmistettuja liimoja alettiin käyttää jo 200 000 eaa., mutta kehittyneemmät liimat, jotka valmistettiin eläinten sidekudosten pitkäaikaisesta keittämisestä, olivat uudempi tekniikka, jota ei käytetty laajasti. Kuitenkin heti tällaisten liimojen ilmestymisestä lähtien ne tarjosivat merkittävää etua verrattuna kasviperäisiin liimoihin, joissa hyödynnettiin monenlaisia kumipohjaisia yhdisteitä.

Eläinperäisten liimojen ensimmäinen varmistettu esiintyminen ajoittuu vuodelta 2000 eaa. muinaisessa Egyptissä, jossa vain hyvin varakkailla aatelisilla oli mahdollisuus käyttää niitä. Hieroglyfikuvissa ja kivikaiverruksissa suojatut merkinnät tuolta ajalta osoittivat liimojen valmistuksen ja niiden käytön faaraoiden puuhuonekalujen ja seinämaalausten valmistuksessa. Joitakin alkuperäisiä esimerkkejä tällaisesta liimatyöskentelystä on säilynyt tähän päivään asti haudattujen faaraoiden haudoissa. Kreikan ja Rooman valtakuntien nousun aikaan eläinliima oli yleisempää, ja sitä käytettiin paljon enemmän tavallisessa elämässä ja erilaisissa prosesseissa (puuviilu, puumerkit, rikkinäisten saviastioiden kiinnittäminen). Samaan aikaan toisella puolella maailmaa kiinalaiset keksijät ja kemistit kokeilivat kalan, härän ja hirven sarvista valmistettuja eläinliimoja. He käyttivät liimaa paitsi puutöihin ja rikkoutuneiden työkalujen pikakorjauksiin myös maalausten säilytysvälineenä ja pienissä lääkinnällisissä käyttötarkoituksissa. Monet kulttuurit eri puolilla maailmaa onnistuivat löytämään omat muunnelmansa eläinliimojen valmistukseen ja käyttöön (esimerkiksi intiaanit, jotka käyttivät liimoja vedenkestävänä pinnoitteena, sideaineena, hiustuotteena ja yleiskäyttöön tarkoitettuna liimana).

Rooman valtakunnan kukistumisen jälkeen liimojen valmistuksen tietämys tallentui Eurooppaan, mutta liimojen valmistusta ei juurikaan hyödynnetty muuta kuin puusepäntyön tekijöiden keskuudessa. Eläinliimojen säännöllisen valmistuksen perinne nousee uudelleen esiin kaikkialla Euroopassa 1500-luvulla renessanssin saapuessa, jolloin monet käsityöläiset, tiedemiehet ja keksijät tekivät merkittäviä edistysaskeleita. Tuon ajan puusepät alkoivat käyttää eläinliimaa lähes kaikissa luomissaan huonekaluissa, ja käyttämätön eläinliima varastoitiin jauheena, joka voitiin helposti sekoittaa takaisin nestemäiseen tilaan. Puuntyöstön (johon tietysti kuului kaikenlaisten jousitettujen puusoittimien valmistus ja luominen) lisäksi renessanssin kirjanpainajat ja maalarit käyttivät liima-aineita kuvien kovettamiseen ja käsikirjoitusten valaisemiseen.

Teollisen vallankumouksen saapuessa liimojen valmistus yleistyi. Yksi kuuluisimmista liimaliikkeistä tapahtui sen jälkeen, kun Peter Cooper loi tämän liimatehtaan vuonna 1821, Milwaukee Tanning Industry loi liimatehtaan vuonna 1899 ja L.D. Davisin laitokset, jotka valmistivat eläinliimoja Amerikan suuren laman aikana. Suurimmat kuolleiden eläinten tuottajat 1800- ja 1900-luvuilla olivat karjankasvattajat, teurastamot, lihapakkaamot ja parkitehtaat.

Eläinliimateollisuus romahti lähes kokonaan vuosikymmeninä sen jälkeen, kun kemistit alkoivat kokeilla synteettisiä liimoja 1930-luvun jälkeen. Nykyään eläinliimatehtaat ovat harvinaisia, ja ne tuottavat enimmäkseen liimatuotteita erityisiin käyttötapauksiin, joissa ei voida käyttää keinotekoisia liimoja. Monet liimayhtiöt löytävät kuitenkin merkittävää työtä käyttämällä eläinten jäännöksiä, jotka eivät tuota liimaa, vaan samankaltaista ainetta nimeltä gelatiini, jota käytettiin nykyään monissa elintarvikkeissa, lääkkeissä ja tehostamalla puu-, nahka-, kuori- ja paperituotteiden tuotantoa.