Esimerkkejä allegorioista vs. metaforista
Kun kirjailija haluaa ilmaista monimutkaisen ajatuksen tai mielikuvan, hän voi käyttää kuvakieltä, kuten metaforia ja allegorioita. Kuvakieli koristaa yksilön kirjoitusta ja lisää selkeyttä. Vaikka metaforat ja allegoriat saattavat vaikuttaa samankaltaisilta kirjallisilta keinoilta, jotka lisäävät kiinnostavuutta kertomukseen, niillä on selviä eroja määritelmissään, käytössään ja sovellutuksessaan.
Metaforat vertailevat toisiinsa liittymättömiä asioita
Metafora on eräänlainen kuvakielen laji, joka kuvaa jotakin joksikin, mitä se ei ole. Pohjois-Carolinan yliopiston Pemborke toteaa, että metaforan käyttö voi paljastaa kyseisestä aiheesta uusia ja mielenkiintoisia ominaisuuksia, joita lukija ei aiemmin pitänyt tärkeänä tai edes huomannut. Keino voi antaa kirjalliselle teokselle tyylitajua ja lisätä uusia merkityksiä muuten tavallisille esineille, ajatuksille, ihmisille, tapahtumille ja paikoille.
Esimerkkejä metaforista
William Shakespeare sanoo teoksessa ”Kuten haluatte”, että maailma on näyttämö ja ihmiset ovat näyttelijöitä esityksessä, jotka astuvat näyttämölle ja poistuvat sieltä. Tämä on metafora, koska maailma ei ole kirjaimellinen näyttämö eivätkä ihmiset ole näyttelijöitä, jotka elävät käsikirjoituksen mukaan. Näytelmän monologin sanat viittaavat elämänvaiheisiin, myös lapsuuteen ja kuolemaan. Kirjailija Virginia Woolf sanoi tunnetusti ”Kirjat ovat sielun peilejä” teoksessa ”Tekojen välissä”, ja metafora löysi tiensä poliittisiin ja yhteiskunnallisiin kommentteihin, kun Karl Marx kutsui uskontoa ”massojen opiaatiksi.”
Ilmaiseminen symboliikan avulla
Kirjallisuudessa allegoria on tarina, joka Merriam-Websterin sanakirjan mukaan käyttää symbolisia objekteja, henkilöhahmoja, henkilöhahmoja tai tekoja ilmaisemaan ajatuksia tai totuuksia ihmisluonnosta, poliittisista tilanteista tai historiallisista tapahtumista. Allegorian ja metaforan ero on siinä, että allegoria käyttää kertomusta kokonaisuudessaan ilmaisemaan ajatuksen tai opettamaan oppitunnin, kun taas metafora käyttää sanaa tai lausetta edustamaan ajatusta.
Esimerkkejä allegorioista
”Aisopoksen satujen” tarinat ovat allegorisia, sillä ne ovat kertomuksia, joilla on taustalla sanoma. Esimerkiksi tarina ”Poika, joka huusi sutta” kertoo pojasta, joka väittää näkevänsä suden, vaikka ei näe. Kun hän todella näkee suden, kukaan ei usko häntä. Taustalla oleva tarina on se, että valehtelija ei tarvitse paljon, jotta hän menettää muiden luottamuksen, mikä voi vahingoittaa häntä hädän hetkellä. Edmund Spencerin eeppinen runo ”Keijukaiskuningatar” on allegoria. Runon kerronta kertoo Faerielandissa asuvista ritareista ja heidän hyveistään. ”Kirjeessä kirjoittajille” Spencer toteaa, että hän käytti eepoksessa allegoriaa opettaakseen lukijoita toimimaan hyveellisesti ja harjoittamaan ”lempeää kuria”
.