Etkö tajua, mikä mustanaamoissa on väärin? Here’s why it’s so offensive.

Put down the black and brown face paint. Astu pois 12 sävyä ihoasi tummemman bronzerin luota. Siis jos olet yhtään kiinnostunut siitä, ettet ole tänä halloweenina kävelevä rasismin symboli.

Wait, what’s wrong about blackface? Monet ihmiset, onneksi, eivät tarvitse vastausta tähän kysymykseen. Monille on selvää, että se on laiska, ei-hauska naamiaisasu huono idea, jolla on masentava historia, joka on juhlallisuuden vastakohta. Ihmiset ovat jopa tehneet hyvin yksinkertaisia visuaalisia apuvälineitä tämän viestimiseksi.

Ryot.org

Tässä mennään vielä yksityiskohtaisemmin asiaan:

AwesomelyLuvvie.com

Mutta julkiset tiedotteet eivät ole toimineet. Jokainen Halloween toimii muistutuksena siitä, että on edelleen valtava kuilu niiden ihmisten välillä, jotka ymmärtävät, että blackface on mautonta, tai ovat valmiita kuuntelemaan mustia ihmisiä, jotka sanovat niin, ja niiden ihmisten välillä, jotka edelleen kysyvät ”Mutta miksi?”. (Tiedättehän, ne, jotka tätä lukiessaan ajattelevat: ”Te sanotte, että se on rasistista, mutta voin kertoa teille heti, etten ole rasisti, joten ei haittaa, jos käytän sitä! Älkää viitsikö, unohtakaa se! Lopettakaa poliittinen korrektius! En ymmärrä, miten tämä on loukkaavaa! Se on vitsi!”)

”Miksi”-yleisölle (ja kaikille, jotka tuntevat itsensä liikuttuneiksi käymään vuoropuhelua jonkun sen jäsenen kanssa), tässä on selitys siitä, mikä, tarkalleen ottaen, on väärin mustanaamion käyttämisessä, halloweenina tai milloinkaan:

Mustanaamion historiaa

Mustanaamio on paljon muutakin kuin pelkkä tumma maskeeraus, jota käytetään korostamaan pukua.

Sen amerikkalaisen alkuperän voi jäljittää minstrel-esityksiin. 1800-luvun puolivälissä ja loppupuolella valkoiset näyttelijät käyttivät rutiininomaisesti mustaa rasvalakkaa kasvoillaan, kun he esittivät lavalla plantaasiorjia ja vapaita mustia.

Yksiselitteisesti sanottuna nämä eivät olleet imartelevia esityksiä. Eivät ollenkaan. Ne tapahtuivat yhteiskunnan taustalla, joka systemaattisesti pahoinpiteli ja epäinhimillisti mustia ihmisiä, ja ne olivat pilkallisia kuvauksia, jotka vahvistivat käsitystä siitä, että afroamerikkalaiset olivat kaikin tavoin alempiarvoisia.

Minstrelsyn perusasioita olleet blackface-karikatyyrit (ajattele: Mammy, Uncle Tom, Buck ja Jezebel) saivat vankan jalansijan amerikkalaisessa mielikuvituksessa, ja ne siirtyivät myös muihin viihdemedioihin.

Blackfacea on nähty myös Vaudeville-show’ssa ja Broadwaylla. Kyllä, myös mustat näyttelijät pukeutuivat joskus mustanaamioon, koska valkoinen yleisö ei halunnut nähdä heitä näyttämöllä ilman sitä.

Meille mustanaamioesityksille kuuluu kiitos joistakin karikatyyrimäisistä, epäinhimillistävistä trooppeista, jotka yhä onnistuvat saamaan tiensä amerikkalaiseen kulttuuriin.

Sen lisäksi mustanaamioesiintymiset ja systemaattinen sosiaalinen ja poliittinen sorto ovat niin erottamattomasti sidoksissa toisiinsa, että kuulemma C. Vann Woodwardin historiateoksessa The Strange Career of Jim Crow itse termi ”Jim Crow” – jota käytetään yleensä lyhenteenä mustien vastaisista jäykistä segregaatiolaeista, jotka olivat voimassa jälleenrakentamisen päättymisen ja kansalaisoikeusliikkeen välisenä aikana – juontaa juurensa Thomas D. Ricen vuonna 1832 esittämästä mustanaamaisesta laulunumerosta.

Ei ole mitään keinoa kiertää sitä, että tällä nimenomaisella puvustusvalinnalla on kauhea historia.

Nykyaikainen blackface

Ei, minstrel-esityksiä ei oikeastaan enää tapahdu, mutta pitää muistaa, ettei blackface alkuperäisessä muodossaan ole ollut olemassa kovinkaan kauan. Ja sitä nähtiin säännöllisesti televisiossa vielä vuonna 1978 The Black and White Minstrel Show’ssa.

Jos kunnioitus niitä ihmisiä kohtaan, jotka joutuivat elämään aikaa, jolloin blackface kulki käsi kädessä päivittäisen vihamielisen ja syrjivän kohtelun kanssa, ei riitä estämään sinua käyttämästä blackfacea, mieti myös tätä: blackfacen voidaan väittää olevan sidoksissa joihinkin Amerikan pahimpiin rasistisiin dynamiikoihin.

David Leonard, Washington State Universityn kriittisen kulttuurin, sukupuolen ja rodun tutkimuksen laitoksen puheenjohtaja, selitti asian näin vuonna 2012 Huffington Postin esseessään Just Say No To blackface: Neo Minstrelsy and the Power to Dehumanize”:

Blackface on osa historiaa, jossa on ollut kyse epäinhimillistämisestä, kansalaisuuden epäämisestä ja pyrkimyksistä puolustella ja oikeuttaa valtion väkivalta. Lynkkauksista joukkovankiloihin valkoiset ovat hyödyntäneet mustanaamioita (ja niistä johtuvaa dehumanisointia) osana väkivallan moraalista ja juridista oikeutusta. On aika lopettaa ne vähättelevät argumentit, jotka kuvaavat näitä loukkaavia tekoja kepposiksi, tietämättömyydeksi ja nuoruuden hairahduksiksi. Blackface ei ole koskaan neutraali viihteen muoto, vaan uskomattoman latautunut paikka vahingollisten stereotypioiden tuottamiselle… samojen stereotypioiden, jotka ovat yksilöllisen ja valtiollisen väkivallan, amerikkalaisen rasismin ja vuosisatoja jatkuneen epäoikeudenmukaisuuden perustana.”

Näetkö yhteyden?

Hän kertoi Voxille, että nykyään blackface vahvistaa ajatusta siitä, että mustat ovat sopivia naurun ja pilkan kohteita, ja se muistuttaa mustien rikollisuutta ja vaarallisuutta koskevista stereotypioista. Tämä voi Leonardin mukaan tukea implisiittistä ennakkoluuloa ja syrjivää kohtelua ja aloilla lainvalvonnasta työelämään.

Plussana yhteiskunnassa, joka muka arvostaa rodullista integraatiota, eikö ajatus siitä, että lähimpänä todellista mustaa ihmistä juhlissasi voisi olla joku kasvomaalilla tahriintunut ja afroperuukki päällään oleva henkilö, ole jotenkin levottomuutta aiheuttava? Leonardin mukaan tämä luo vääränlaisen moninaisuuden tunteen tunnelmissa, joissa on ”kaikkea muuta kuin todellinen henkilö, yhteisö ja kulttuuri”. Kuulostaako se paikalta, jossa olisit ylpeä ollessasi?

Ei ole mitään väliä, tunnetko itsesi rasistiseksi blackfacessa

Facebook

Tavanomaista blackfacen puolustamisessa on se, että kaikki on vain huvin vuoksi, vitsinä, harmittomana, tai että sitä ei ole tehty tarkoituksenaan häiritä ketään. Jotkut ovat menneet jopa pidemmälle. Reasonin Thaddeus Russell kirjoitti kerran, että käytäntö voidaan ymmärtää positiivisena asiana:

”Emme todennäköisesti koskaan saa tietää, mikä motivoi nykyisiä blackface-esiintyjiä. Mutta ne, jotka hylkäävät puritaanien ja viktoriaanien kulttuuriimme istuttamat uskomukset, voisivat harkita sitä mahdollisuutta, että käytännön alullepanijoiden tavoin he ovat liittymässä 200 vuotta kestäneeseen tiedostamattomaan taisteluun vapauden puolesta.”

Mutta asia on näin: se, että ei tunne oloaan rasistiseksi pukeutuessaan mustanaamioihin, ei millään lailla muuta sitä, miten se vaikuttaa niihin, jotka näkevät mustanaamioinnin (ja nykyään se ei sosiaalisen median ansiosta tarkoita vain kepposet-tai-herätyksen tekijöitäsi tai vieraitasi juhlissasi – vaan koko maailmaa).

Sisimmät ajatuksesi eivät muuta sitä vaikutusta, joka blackfacella on ympärilläsi oleviin kaikenrotuisiin ihmisiin, tai tapaa, jolla se vahvistaa stereotypioita ja ajatusta siitä, että mustaihoinen on parhaimmillaankin vitsi.

”Monella tapaa jonkun aikomuksella ei ole merkitystä”, Leonard sanoi. ”Vahinko, olipa se sitten vahinko vihaa tai surua herättävässä mielessä tai erilaisten tunteiden laukaisemisessa tai aiheuttaen samanaikaisesti sekä hypernäkyvyyttä että näkymättömyyttä, on olemassa. Kun joku sanoo: ’En tarkoittanut sitä sillä tavalla’, no, hänen todellisen kysymyksensä ei pitäisi olla ’Tarkoitinko sitä?’ vaan ’Aiheutanko haittaa?'”

Ei ymmärrä, mikä mustanaamiossa on vikana, ei ole tekosyy

FoxNews.com

Kirjoituksessaan ”Just Say No to Blackface” Leonard kirjoitti, että joidenkin ihmisten mielestä heillä pitäisi olla mahdollisuus elää tietämättömyydessä siitä, mikä mustanaamoissa on väärin. Se itsessään kertoo hänen mukaansa paljon siitä, miten rasismi toimii:

”Kyky olla tietämätön, olla tietämätön rasistisen kiihkoilun historiasta ja seurauksista, yksinkertaisesti tehdä niin kuin huvittaa, on etuoikeuden olennainen osa. Kyky väheksyä, demonisoida, pilkata ja harjoittaa rotua loukkaavia käytäntöjä mukavasti segregoitujen asuinalueidensa ja rodullisesti homogeenisten koulujensa keskellä heijastaa sekä etuoikeutta että valtaa. Kyky syyttää muita yliherkkyydestä, rotukortin pelaamisesta tai siitä, että he tekevät paljon numeroa tyhjästä, ovat rakenteellisesti ja kulttuurisesti kodifioituja etuoikeuksia.”

Et ehkä tiedä mitään minstrelsien historiasta, etkä ehkä tiedä mitään siitä kivusta ja traumasta, joka aiheutuu siitä, että eletään yhteiskunnassa, joka kuvittelee mustan ihonvärin koomiseksi tai rikolliseksi.”

Siinä on Leonardin mukaan ongelma.

Kysymys, joka kannattaa kysyä itseltään, jos väittää olevansa tietämätön, on hänen mukaansa: ”Miksi et tiedä, ja mitä olet tehnyt varmistaaksesi, ettet edelleenkään tiedä.”

Loppujen lopuksi se, että hyväksyy mahdollisuuden pilkata, epäinhimillistää ja sivuuttaa toisten tunteet ja vaatimukset samalla kun kuvittelee historian uudelleen niin, että vain asiat, joita pitää väärinä, ovat vääriä, on aika hyvä tapa ylläpitää rasistista yhteiskuntaa, joka kohtelee mustia ihmisiä kuin paskaa.”

Loppujen lopuksi, jos et todellakaan pysty ymmärtämään, mikä mustanaamioinnissa on vikana, niin haasta itsesi miettimään, mikä siinä tuntuu olevan niin oikein. Leonard ehdottaa, että blackface-fanit kysyisivät itseltään: ”Miksi saan tästä nautintoa? Mikä on sijoitus sen tekemiseen, ja mikä on sijoitus sen puolustamiseen?”

Jos et pysty vastaamaan tuohon, mutta olet silti päättänyt tehdä jotain ennalta-arvattavaa ja jotenkin noloa, tänä vuonna on paljon naurettavia ajankohtaisia pukuja, joista valita: voimmeko ehdottaa seksikästä epävarmaa äänestäjää Ken Bonea?”