Facebook

Stranger nyt ulkona: https://bandofheathens.com/stranger
Kun The Band of Heathens päätti tituleerata kuudennen alkuperäismateriaalia sisältävän studioalbuminsa Strangeriksi (ensimmäinen sitten vuoden 2017 Duenden), Austinissa, TX:n osavaltiossa lähes 15 vuotta sitten perustetulla veteraaniyhtyeellä ei ollut aavistustakaan siitä, kuinka profeetalliseksi tuo nimi osoittautuisi.
Vaikka nimi viittaa kuuluisaan eksistentiaaliseen Albert Camus’n romaaniin ja Robert Heinleinin scifi-klassikkoon Stranger in a Strange Land (Vieras vieraalla maalla), se viittaa myös ”muukalaisiin”, jotka muodostavat bändin uskollisen fanikunnan ja jotka tukivat bändiä tänä aikana kaikilla peruuntuneilla kiertueilla.
Kuten toinen perustaja Ed Jurdi tunnustaa, on varmasti epätavallinen aika julkaista uusi albumi. ”Omituisin”, hän sanoo. ”Ehkä ei mikään aika oudompi. Aloituksemme jälkeen musiikkibisneksessä on tapahtunut laajoja, vallankumouksellisia muutoksia, mutta tässä maailmanlaajuisessa pandemiassa olemme vain mikrokosmos.”
”Olemme todella onnekkaita, että olemme voineet kääntyä pandemian aikana suoraan fanipohjamme puoleen”, lisää toinen perustaja Gordy Quist. ”Viime kuukausina olemme viettäneet neljä iltaa viikossa suoratoistamalla henkilökohtaisia yksityiskonsertteja faneille ja yhtenä iltana viikossa julkisesti suoratoistamalla koko bändin kanssa zoomaamalla kodeistaan Kaliforniasta, Texasista, Pohjois-Carolinasta ja Tennesseestä. Aluksi se tuntui hyvin oudolta, kunnes nämä muurit alkoivat kaatua ja tajusimme, kuinka paljon meitä yhdistää musiikin kudos.”
Varten Strangerin metaforaa vielä pidemmälle. The Band of Heathens matkusti toiseen kaupunkiin, Portlandiin, OR, upouuden tuottajan, Tucker Martinen , kanssa, ja lopputulos on jotain erilaista – ilmavampi, intiimimpi ilmapiiri, jossa painotetaan enemmän laulutaitoa ja monimutkaisia sovituksia avarassa äänimaisemassa, joka keksii yhtyeen soundin uudelleen. Nämä ovat teennäisyydestä riisuttuja kappaleita, mutta täynnä henkilökohtaisen kokemuksen synnyttämiä tunteita, kuten The Band of Heathensin tapa on ollut alusta asti. Stranger siirtyy uuteen paikkaan, mutta kaikuu silti yhtyeen taidokkaassa laulunkirjoituksessa ja monikerroksisissa kerronnallisissa havainnoissa.
Kappaleet kuten basisti Jesse Wilsonin Cheersin pilvessä katsomisen innoittamana syntynyt ”Vietnorm”, jossa huomioidaan George Wendtin hahmon Normin saapuminen, ja informaation politisoitumiseen tarttuva rytmikäs ”Truth Left” voimistavat yhteiskuntakritiikkiä, jota bändi on musiikissaan alkanut yhä enemmän käsittelemään, samalla kun se yhä edelleen pyrkii osallisuuteen. British Invasion- by-way-of-the Everly Brothers -soundilla varustettu ”Dare” tarkastelee käsitystä ”valeuutisista” vs. ”hyvistä” ja ”huonoista” uutisista, kun taas ”Call Me Gilded” keskittyy siihen, miten kieli itsessään toimii todellisuuden määrittelyssä, ja päätyy lopputulokseen, että teot puhuvat kovempaa kuin sanat, niin rakkaudessa kuin elämässä.
”Kun otetaan huomioon, miten poliittisesti latautunut ilmapiiri on ollut viime aikoina”, Gordy sanoo, ”olen kiinnostunut näkemään, mitä tapahtuu, kun vedät poliittisesti erilaiset ihmiset ulos sosiaalisen median kaikukammiosta ja panet heidät istumaan alas ja juomaan olutta yhdessä rock’n’roll-keikan äärellä. Missä sanat jäävät vajaiksi, musiikki voi olla yhteinen piste.”
”South by Somewhere” ja ”Asheville Nashville Austin” käsittelevät kumpikin eri tavoin The Band of Heathensin suosikkiaiheita – elämää tien päällä ja kodin vetovoimaa. Ensimmäinen kertoo itsensä uudelleen keksimisestä myymättä itseään tai jahtaamatta trendejä, kun taas jälkimmäisen Jurdi kuvailee käsittelevän ”matkustamista ja liikkuvuutta, mutta myös yksilöllistä identiteettiä”.”
”Black Catin” jyskyttävät lyömäsoittimet ja aavemaiset urut ottavat todellisen podcast-tarinan kaksimetrisen portugalilaisen New Yorkiin vuosisadan vaihteessa muuttaneen siirtolaisen pojasta, joka auttoi Brooklynin sillan rakentamisessa ja myöhemmin tappoi pantterin omin käsin maanalaisessa häkkikamppailussa, ja sovittavat sen laajaan, psykedeeliseen sävelkuvaan, joka luo oman apokryfisen universuminsa.
Stranger osoittautuu osuvaksi metaforaksi sekä meta – se on osuva kuvaus nykyisestä maailmasta – että henkilökohtaiseksi metaforaksi lisääntyvässä vieraantumisessamme toisistamme talouden, politiikan, rodun tai uskonnon määrittelemissä siiloissa.
Albumi päättyy yin-yang, yksi-kaksi lyöntiä nykyiseen zeitgeistiin. Dylaneskeinen ”Today Is Our Last Tomorrow” muistuttaa vaimeaa ”Rainy Day Women #12 and 35”, riehakas rockabilly-kappale, joka on BOH:n versio R.E.M.:n ”It’s The End of the World As We Know It” -kappaleesta, joka tuntuu hyvältä maailmanlopun edessä.
”Muistan vain katselleeni kasan uutisia, kuten Kalifornian maastopaloja ja maahanmuuton rajanylitys-taisteluita”, Ed. ”Se tuntui DEFCON 1:ltä, ja ajattelin, että jos aiomme lähteä ulos, voisimme yhtä hyvin juhlia samalla.”
”Before the Day Is Done” päättää Strangerin elegiseen toiveikkaaseen sävyyn. ”Ajattelin olla läsnä ja yrittää pysyä positiivisena”, idean keksinyt Gordy vakuuttaa. ”Ja vaikka nuo kaksi kappaletta ovat äänellisesti spektrin vastakkaisissa päissä, pidän siitä, että koen ne selkä toisensa perään siellä lopussa.”
Niin, kun Stranger saapuu kaduille, The Band of Heathens toivoo, ettei se ole kaukana perässä.”
Syksyksi on varattu 45 päivämäärää käsittävä maanlaajuinen kiertue Strangerin promootioksi, mutta epävarmuus musiikkiteollisuudessa ja maanlaajuisen levyn uudelleenjulkaiseminen on todellinen huolenaihe.”
”Gordy ja minä olemme antaneet paljon henkilökohtaisia konsertteja Zoomin välityksellä,” sanoo Ed. ”Meillä molemmilla on todella hyvä audio- ja videolaitteisto, ja yritämme esittää mahdollisimman paljon aitoa konserttikokemusta.”
Tutkimme myös Drive-in Movie -kiertuetta. Luonteemme on olla ennakoiva, mutta olemme ymmärtäneet, että moni asia ei ole meidän hallinnassamme.”
Uuden albuminsa myötä The Band of Heathens on tehnyt oman osuutensa. Nyt se on meistä muista kiinni. Outojakin asioita on tapahtunut.