Georges Boulanger
Georges Boulanger, (s. 29. huhtikuuta 1837 Rennes, Ranska – kuollut 30. syyskuuta 1891 Bryssel), ranskalainen kenraali, sotaministeri ja poliittinen vaikuttaja, joka johti lyhyttä mutta vaikutusvaltaista autoritaarista liikettä, joka uhkasi kaataa kolmannen tasavallan 1880-luvulla.
Valmistui Saint-Cyrin sotilasakatemiasta, astui armeijaan vuonna 1856 ja palveli Italiassa, Algeriassa, Indokiinassa ja Ranskan ja Saksan sodassa (1870-71). Hän haavoittui vuoden 1871 Pariisin kommuunin tukahduttamisessa ja hänet nimitettiin toukokuussa 1880 prikaatikenraaliksi ja vuonna 1882 jalkaväen johtajaksi. Kaksi vuotta myöhemmin hänet nimitettiin Tunisian armeijan komentajaksi, mutta hänet kutsuttiin takaisin, koska hänellä oli erimielisyyksiä poliittisen asukkaan Pierre-Paul Cambonin kanssa. Palattuaan Pariisiin hän alkoi osallistua politiikkaan Georges Clemenceaun ja radikaalipuolueen johdolla. Tammikuussa 1886 hän liittyi Charles-Louis de Saulces de Freycinet’n hallitukseen sotaministeriksi.
Seuraamalla uudistuksia, jotka hyödyttivät kaikkia yhteiskuntaluokkia, ja kosiskelemalla avoimesti suosiota Boulanger tuli kansan hyväksymäksi mieheksi, jonka oli määrä kostaa Ranskan tappio Ranskan ja Saksan välisessä sodassa. Näin hänestä tuli väline olemassa olevaa tasavaltalaista järjestelmää vastustavien ryhmien käsissä. Freycinet’n hävittyä joulukuussa 1886 uusi pääministeri René Goblet säilytti Boulangerin sotaministeriössä, vaikka Clemenceau oli tuolloin jo peruuttanut suojeluksensa ilmeisesti liian kompromissin tehneeltä kenraalilta. Kun Goblet erosi virastaan toukokuussa 1887, Pariisin kansa huusi ”brav’ généralia”, mutta Maurice Rouvier, joka oli jo pitkään suhtautunut Boulangeriin vihamielisesti, kieltäytyi ottamasta häntä hallitukseensa, ja kenraali lähetettiin Clermont-Ferrandiin komentamaan XIII armeijakuntaa. Boulangerin ”liike” oli nyt kuitenkin täydessä vauhdissa. Monet bonapartistit olivat liittyneet kenraaliin, ja rojalistit saivat Uzès’n herttuattaren (Marie Anne Clémentine de Rochechouart-Mortemart) tukemaan häntä, ja hän lahjoitti suuria summia kenraalin poliittiseen rahastoon.
Boulangerin komentajuus riistettiin vuonna 1888, koska hän oli saapunut kolmesti Pariisiin ilman lupaa ja naamioituneena, ja koska hän oli käynyt vierailullaan prinssi Napoleonin luona Pranginsissa Sveitsissä. Hänen nimensä poistettiin armeijan listalta, mutta lähes välittömästi hänet valittiin Nordin kansanedustajaksi. Kesäkuussa 1888 edustajainhuone hylkäsi hänen ehdotuksensa perustuslain tarkistamiseksi, minkä jälkeen hän erosi. Riita Charles Floquet’n kanssa johti kaksintaisteluun (13. heinäkuuta), jossa iäkäs pääministeri haavoitti kenraalia vakavasti. Sen enempää tämä nöyryytys kuin Boulangerin epäonnistuminen puhujana eivät hillinneet hänen kannattajiensa innostusta, ja koko vuoden 1888 ajan hänen persoonansa hallitsi Ranskan politiikkaa.
Tammikuussa 1889 Boulanger palasi ylivoimaisella enemmistöllä Pariisin kansanedustajaksi. Kun vaalitulos julkistettiin, hänen kannattajiensa villisti huutavat joukot kehottivat häntä ryhtymään välittömästi hallitukseen. Boulanger kieltäytyi ja vietti sen sijaan illan rakastajattarensa kanssa. Se, ettei hän onnistunut ottamaan valtaa haltuunsa ratkaisevalla hetkellä, oli vakava isku hänen kannattajilleen. Pierre Tirardin johtama uusi hallitus, jonka sisäministerinä toimi Ernest Constans, päätti nostaa syytteen Boulangeria vastaan, ja kahden kuukauden kuluessa kamaria pyydettiin pidättämään kenraalin parlamentaarinen koskemattomuus. Ystäviensä hämmästykseksi Boulanger pakeni Pariisista 1. huhtikuuta ensin Brysseliin ja sitten Lontooseen. Senaatti korkeimpana oikeusasteena tuomitsi hänet poissaolevana maanpetoksesta ja tuomitsi hänet 14. elokuuta 1889 karkotukseen. Vuosien 1889 ja 1890 vaaleissa hänen kannattajansa saivat takaiskuja, ja yleinen innostus hänen asiaansa kohtaan hiipui. Vuonna 1891 Boulanger teki itsemurhan Brysselissä Ixellesin hautausmaalla kaksi kuukautta aiemmin kuolleen rakastajattarensa Marguerite de Bonnemainsin haudalla.