Globalisaation vastainen pandemia

Koronaviruspandemia voi pahentaa tätä suuntausta. Larry Brilliant, yksi maailman johtavista epidemiologeista, on todennut, että pandemiat ”luovat maiden rajat uudelleen”. Toisin sanoen ne uhkaavat avoimia rajoja ja maailmankauppaa ja saavat kansakunnat kääntymään sisäänpäin.

Yksi erityisen vaaralliseksi kehityssuuntaukseksi on muodostunut hallitusten halukkuus vedota hätätilavaltuuksiin varatakseen välttämättömiä lääkinnällisiä laitteita kansalliseen käyttöön – kuten presidentti Donald Trumpin puolustustuotantolain (Defense Production Act) käyttö – eikä vähiten siksi, että se voi olla itsetuhoista. Estämällä esimerkiksi hengityskoneiden osien kauppa katkeaa kansainvälinen toimitusketju, mikä huonontaa kaikkien maiden tilannetta vähentämällä maailmanlaajuisesti rakennettavien koneiden määrää.

Kysymys kuuluu, missä määrin kauppakumppanit ovat valmiita antamaan anteeksi ja unohtamaan pandemian päätyttyä.

Pandemian vuoksi Kiinan vastainen retoriikka on jo kiihtynyt Yhdysvalloissa, vain kuukausia sen jälkeen, kun maiden väliset suhteet olivat alkaneet jälleen lämmetä.

Ja samalla se on herättänyt uudelleen jännitteitä Euroopan unionissa, kun yhtenäismarkkinoiden viranomaiset ovat kamppailleet muotoillakseen tyydyttävän vastauksen lääketieteelliseen hätätilanteeseen ja taloudellisiin vahinkoihin, joita virus on aiheuttanut koko mantereella – jopa Italian vankkumattomat unionin kannattajat ovat alkaneet miettiä asiaa uudelleen.

Ympäri maailmaa on suljettu kerran vapaasti avoinna olleet rajat. Jos rajoitukset pidetään voimassa, muuttoliike kärsii varmasti, ja sen myötä myös tarvittavien taitojen ja tietojen virtaus.

Kriisi on myös valottanut teknologian kasvavaa merkitystä maailmankaupassa. Hallitukset tulevat varmasti suhtautumaan alaan entistä omistusoikeudellisemmin ja mahdollisesti asettamaan suurempia rajoituksia sille, mitä teknologioita voidaan tuoda ja viedä, sekä rajatylittävälle yritystoiminnalle. Huawein vastoinkäymiset Yhdysvalloissa voivat olla vain esimakua siitä, miten kylmäksi sota voi vielä muuttua globaalin teknologian alalla.

Sitten on vielä kysymys kansainvälisistä toimitusketjuista. Viime vuosikymmenten aikana valmistajat ovat alkaneet luottaa rajat ylittäviin toimittajaverkostoihinsa ja olla riippuvaisia niistä tehokkuuden maksimoimiseksi. Valmistajat ovat pitäneet itsestäänselvyytenä just-in-time-toimituksia, jotta turhia varastoja ei tarvitsisi pitää. Heidän on ehkä harkittava tätä lähestymistapaa uudelleen. Toimitusketjuista tulee entistä paikallisempia ja hajanaisempia, ja niissä on enemmän sisäänrakennettua redundanssia.

Eikä kyse ole vain valmistajista, vaan myös hallituksista. Esimerkiksi Ison-Britannian kansallinen terveyspalvelu on myös ajettu kohti tiukimpia tehokkuusmarginaaleja, niin että ennen pandemiaa se toimi jatkuvasti 95 prosentin kapasiteetilla, kun se vähän yli kymmenen vuotta sitten oli 85 prosenttia. Pandemiasta opiksi ottava hallitus pyrkisi lähes varmasti rakentamaan suuremman puskurin tulevaisuudessa. Ylikapasiteetin luominen näin merkittävään osaan taloutta hidastaa kuitenkin väistämättä maan tuottavuutta ja siten sen potentiaalista kasvuvauhtia. Samaan aikaan maat ovat innokkaita lisäämään kotimaista lääke- ja lääkintätoimituksiaan.

Pandemia on iskenyt valtiontalouteen joka puolelta. Fiskaaliset menot ovat kasvaneet yksityishenkilöiden ja yritysten tukemiseksi, kun taas tulot ovat romahtaneet taloudellisen toimeliaisuuden laskun myötä. Kun olosuhteet normalisoituvat, hallitukset pyrkivät saamaan takaisin osan tästä finanssipoliittisesta maaperästä.

Joitakin näistä maailmantalouden johtamistapoja koskevista korjauksista tarvitaan. Toimitusketjuihin ja keskeisiin palveluihin on rakennettava puskureita. Populismin ei kuitenkaan saa antaa tappaa kauppaa, joka on yksi ihmiskunnan edistyksen suurimmista moottoreista.