’Hämmästyttävä’ fossiilinen apinalöytö paljastui
Uusi fossiililöytö muinaisesta apinasta voi antaa vihjeitä siitä, miten ja milloin kahdella jalalla käveleminen kehittyi.
Kykyä kävellä pystyssä pidetään ihmisenä olemisen keskeisenä ominaisuutena.
Apinalla oli puissa roikkumiseen sopivat kädet, mutta ihmisen kaltaiset jalat.
Se saattoi kävellä oksia pitkin ja jopa maata pitkin noin 12 miljoonaa vuotta sitten, mikä lykkää tutkijoiden mukaan kaksijalkaisen kävelyn aikajanaa taaksepäin.
Tähän asti varhaisimmat fossiiliset todisteet pystyasennossa kävelemisestä ovat kuuden miljoonan vuoden takaa.
Neljä fossiilia – uros, kaksi naarasta ja nuorukainen – kaivettiin esiin savikuopasta Baijerissa vuosina 2015-2018.
”Etelä-Saksassa tehdyt löydöt ovat virstanpylväs paleoantropologiassa, sillä ne herättävät perustavanlaatuisia kysymyksiä aiemmasta ymmärryksestämme ihmisapinoiden ja ihmisten evoluutiosta”, sanoo professori Madelaine Böhme Tübingenin yliopistosta Saksasta.
Sen mukaan apina voi olla paras malli, joka meillä on ihmisen ja apinoiden välisestä ”puuttuvasta linkistä”.
Mitä löytö kertoo meille siitä, miten kaksijalkainen kävely kehittyi?
Jopa Charles Darwinin ajoista lähtien on kiivasta keskustelua käyty siitä, miten ja milloin varhaiset esi-isämme alkoivat kävellä kahdella jalalla.
Kehittyikö tämä ihmisen keskeinen ominaisuus puissa eläneestä apinasta, joka muistutti orankia, vai rystysillä kävelevästä esi-isästä, joka vietti suurimman osan ajasta maassa gorillan tavoin?
Nature-lehdessä julkaistu uusi tutkimus viittaa siihen, että pystyasentomme on saattanut saada alkunsa ihmisten ja ihmisapinoiden yhteisestä esi-isästä, joka eli Euroopassa – eikä Afrikassa, kuten aiemmin luultiin.
11,62 miljoonaa vuotta sitten eläneen Danuvius guggenmosin fossiilit viittaavat siihen, että se oli hyvin sopeutunut sekä kävelemään pystyasennossa kahdella jalalla että käyttämään kaikkia neljää raajaa kiipeillessään apinan tavoin.
Tutkijoiden mukaan nämä havainnot viittaavat siihen, että kaksijalkainen kävely kehittyi puissa yli 12 miljoonaa vuotta sitten.
”Danuviuksessa yhdistyvät ihmisen takaraajojen hallitsema kaksijalkaisuus ja eläville apinoille tyypillinen eturaajojen hallitsema kiipeily”, selitti Toronton yliopiston tutkija, professori David Begun.
Millainen apina oli?
Uroksella on täydellisin luuranko, joka muistuttaa nykyisten bonobojen luurankoa. Se oli noin metrin pituinen ja painoi noin 31 kiloa. Naaras painoi noin 18 kiloa, vähemmän kuin yksikään nykyisin elävä ihmisapina.
Hyvin säilyneiden raajojen luiden, nikamien, sormien ja varpaiden luiden ansiosta tutkijat kykenivät rekonstruoimaan eläimen liikkumistavan.
”Ensimmäistä kertaa pystyimme tutkimaan useita toiminnallisesti tärkeitä niveliä, kuten kyynär-, lonkka-, polvi- ja nilkkaniveliä, yhdestä ainoasta tämän ikäisestä fossiilisesta luurangosta”, sanoo professori Böhme. ”Meille oli hämmästyttävää huomata, kuinka samankaltaisia tietyt luut ovat kuin ihmisellä, toisin kuin ihmisapinoilla.”
Eläimen ruumiinrakenne, ryhti ja liikkuminen ovat ainutlaatuisia kädellisten joukossa. Sen ymmärtäminen, miten pääsimme kävelemään kahdella jalalla, lupaa vastata moniin lajimme evoluutiota koskeviin peruskysymyksiin.
Pystyasennossa käveleminen oli keskeinen virstanpylväs ihmisen evoluutiossa, sillä se avasi mahdollisuuksia kosketella, tutkia ja oppia kantamaan ja käyttämään työkaluja.