Hair is For Pulling

Warholin itse luoma ”erilaisuus” saavutettiin osittain rajaamalla hänen kuvansa ”peruukin” avulla. Mutta peruukkeja ei ollut vain yksi, vaan niitä oli satoja, kuten kävi ilmi. Andy ei koskaan heittänyt peruukkia pois, ja kun hän kuoli vuonna 1987, peruukit löytyivät erilaisista laatikoista ja kirjekuorista. Yksistään 40 on arkistoitu Andy Warhol -museoon Pittsburgissa, PA:ssa.

Torstai 19.12.1985
Tina Chow soitti ja sanoi, että Jean Michelille on illallinen yhdeksältä, vain tosi pieni. Jean Michelillä oli siellä äitinsä ja tämän ystävä. Toin hänelle lahjan, yhden omista hiuslisäkkeistäni. Hän oli järkyttynyt. Yksi vanhoista. Kehystetty. Laitoin siihen ”83”, mutta en tiedä, milloin se on tehty. Se on yksi Paul Bochicchion peruukistani. Se oli ”Paul Original.”

Peruukit ovat henkilökohtaisia ja melko vastenmielisiä, mutta Warholin vaisto antaa Basquiatille sellainen, ikään kuin se olisi tavallinen keräilyesine, osoittautui varsin fiksuksi. Vuonna 2006 Warholin peruukki myytiin Christie’sin huutokaupassa 10 800 dollarilla.

Warhol alkoi käyttää peruukkeja 1950-luvulla peittääkseen varhaisen mieskaljuuntumisensa ja vähitellen harmaantuvat hiuksensa. (Hän myös ”höylättiin” nenänsä vuonna 1956.) Ensimmäinen peruukki oli hiirenruskea, mutta hän siirtyi kellanvaaleaan, sitten platinanväriseen ja päätyi lopulta harmaan/hopean sävyihin pitäen peruukkeja niin, että hänen olemassa olevat tummemmat hiuksensa työntyivät alhaalta esiin. Warhol päätyi harmaaseen, koska jos aina näyttää vanhalta, kukaan ei tiedä, kuinka vanha oikeasti on.

Peruukit muuttuivat ja liukuivat.
Peruukissa on se, että mitä enemmän se näytti peruukilta, sitä vähemmän se näytti peruukilta. Oliko se peruukki? Koska peruukilta näyttävät ne peruukit, jotka yrittävät näyttää oikeilta hiuksilta, eikä Andy ole koskaan näyttänyt peruukilta.”
~ Kicking the Pricks, Derek Jarman

”Luulen, etten voi enää lykätä siitä puhumista. Okei, hoidetaan homma pois alta. Keskiviikkona. Päivä, jolloin pahin painajaiseni kävi toteen… Olin signeerannut Amerikka-kirjoja noin tunnin verran, kun eräs tyttö jonossa ojensi minulle omansa allekirjoitettavaksi ja sitten hän – teki mitä teki… En tiedä mikä esti minua työntämästä häntä parvekkeelta. Hän oli niin kaunis ja hyvin pukeutunut. Sanoin häntä kai ämmäksi tai jotain ja kysyin, miten hän voi tehdä sen. Mutta ei se mitään, en välitä – jos kuva julkaistaan, se julkaistaan. Siellä oli niin paljon ihmisiä kameroiden kanssa. Ehkä se tulee Detailsin kanteen, en tiedä… Se oli niin järkyttävää. Se sattui. Fyysisesti… Ja olin juuri hankkinut toisen taikakristallin, jonka pitäisi suojella minua ja estää tällaisia asioita tapahtumasta… ”2

Mutta Warholin peruukki oli enemmän kuin pelkkä kaljuuden peittäminen tai keino keksiä erillinen identiteetti; peruukin juuret olivat katolisen, homoseksuaalisen Andy Warholin syvässä epävarmuudessa. Bradford Collins kuvailee American Art -lehden vuoden 2001 numerossa useita tapoja, joilla Warholia kidutti hänen ulkonäkönsä, ja kuvailee Warholin omaavan ”kuvan itsestään vakavasti virheellisenä”.3 Warholin halu muuttaa ulkonäköään liittyi uskomukseen, jonka mukaan rumuus oli este sekä kuuluisuudelle että eroottisille kohtaamisille.
Mikäli hän toisaalta halusi näyttäytyä viehättävänä miesten silmissä, hän ymmärsi myös, että kaupallinen menestys, jota hän niin kovasti tavoitteli, edellytti, että hänen täytyi näyttäytyä vähintäänkin homona. ”Emile de Antonio, oli saanut hänet vakuuttuneeksi siitä, että jos hän halusi menestyä New Yorkin taidemaailmassa – joka oli tuolloin sekä porvarinvastainen että homofobinen – hänen ei tarvitsisi vain piilottaa kaupallista toimintaansa mukauttaakseen avantgardetaiteilijan profiilin, vaan hänen olisi myös seurattava Robert Rauschenbergin ja Jasper Johnsin esimerkkiä ja luovuttava ’swish’-käyttäytymisestään ja ’yritettävä näyttää heterolta’. ”4
Mutta mikä merkitsee kauneutta? tai homoutta? Warhol alkoi tutkia kulttuurisia käsityksiä kauneudesta, identiteetistä ja oman ulkonäön muokkaamisesta jo uransa alkuvaiheessa. Ajatus ”muodonmuutoksesta” näkyy paitsi sarjassa Ennen ja jälkeen -maalauksia, jotka Warhol loi 1960-luvun alussa nenäleikkauksia myyvien ilmoitusten perusteella, myös väärennetyssä passikuvassa vuodelta 1956. On vaikea olla lukematta Before and After -teosta ”harhautuneena ja naamioituneena omakuvana ”5 , kun tietää, että Warhol oli muokannut omaa nenäänsä. Kolme muuta teosta tältä ajalta, Wigs (1960), Bald? (1960) ja Nine Ads (1960), viittaavat myös sekä henkilökohtaiseen huoleen ulkonäön muokkaamisesta että laajempiin kauneusihanteisiin. Camp on kuitenkin se, joka ”toimi teatraalisena ”sulkeena”, joka teki tunnustuksesta yhteiskunnallisen tapahtuman ja teki vartalomuutosten markkinoinnista taidetta. ”6

Vaikuttaa siltä, että oli monia tapoja, joilla Warhol pyrki ”kompensoimaan ulkonäköään. Taidekauppias Ivan Karp muisteli, että kun hän toi keräilijöitä Warholin studioon vuonna 1961, taiteilija käytti usein teatterinaamioita, ilmeisesti piilottaakseen iho-ongelmansa. ”En usko, että hän oli tyytyväinen siihen, miltä hän näytti, koska hänellä oli tuohon aikaan kauhea ihonväri”, Karp sanoi. ”7
Peruukki oli siis enemmän kuin peruukki. Se symboloi sitä, mitä Warhol halusi tulla, sekä sitä, mitä hänen oli pakko piilottaa. Tyyli-ikoni Daphne Guinness puhuu siitä, miten vaatteita voi käyttää panssarin tavoin piiloutumiseen, itsensä suojelemiseen, vaikka ne lopulta keräävätkin huomiota. Samalla tavalla Warholin peruukki antoi hänelle mahdollisuuden piiloutua näkymättömiin.