Hyvin eletyn elämän salaisuudet.

Elokuvan ”Tanssitaanko?” alkukohtaus on Richard Geren esittämän hahmon monologi – Chicagossa asuvan kiinteistöasianajajan, joka, vaikka hänellä näyttää olevan ”kaikki”, tuntee, että häneltä puuttuu jotain. Se menee näin:

El-junissa kulkee päivittäin puolitoista miljoonaa ihmistä. Olen 20 vuoden aikana kirjoittanut testamentteja noin 8000:lle heistä. Olen istunut heidän kanssaan, kun he ovat käyneet läpi omaisuuttaan, miettineet, kuka lapsista saa takan yläpuolella olevan maalauksen, kuka antiikkilusikkakokoelman.
Viimeiset kiitokset, jäähyväiset, tunnustukset… Ihmiset yrittävät sovittaa kaiken siihen. Ja kun olen lopettanut, toinen elämä on laskettu yhteen – varat ja velat laskettu, sitten nollattu. Nimikirjaimet sinne ja tänne, allekirjoitus lopussa… Sitten, jos olet kuten useimmat asiakkaat, katsot ylös, hymyilet,
ja kysyt kysymyksen, jonka olen kuullut 20 vuotta: ”Siinäkö kaikki?”
”Siinä kaikki paperityöt”, sanon heille. ”Loppu on sinusta kiinni.”

Minäkin olen erikoistunut jäämistöjuristi. Vaikka käytänkin suuremman osan ajastani auttaakseni perheitä selviytymään oikeudellisista ongelmista läheisen menettämisen jälkeen, osa työelämästäni kuluu siihen, että autan muita saamaan asiansa kuntoon. Monet asiakkaistani, kuten edellä kuvatut asiakkaat, suunnittelevat sitä, mitä voi tapahtua, kohtaamatta sillä hetkellä kuolemansa todellisuutta.

Vain muutamassa tapauksessa minua on pyydetty laatimaan testamentti ”kuolinvuoteelle”. Mutta jokainen tapaus on jättänyt minulle lähtemättömän muiston – koska se huolellisuus ja kunnioitus, jolla nämä asiakkaat laativat testamenttinsa, on yksinkertaisesti kunnia-asia. Olen nähnyt, kuinka nämä asiakkaat ovat keskittäneet kaiken käytettävissä olevan energiansa varmistaakseen, että heidän huolellisesti laadittujen suunnitelmiensa jokainen lause ymmärretään. Olen nähnyt käsin kosketeltavissa olevan helpotuksen laskeutuvan asiakkaiden ylle sen jälkeen, kun asiakirjat on vaivalloisesti allekirjoitettu, ja minua on siunattu kuullessani kiitollisuuden sanoja kiireellisistä ponnisteluista, joita on tehty, jotta asiakkaani viimeiset toiveet voidaan ilmaista niin hyvin.

On vieno ”elokuvajuttu” sanoa, että ”siinä kaikki paperityöt, loppu on sinusta itsestäsi kiinni” – koska joillakin ”loppu” ei ole pitkä. Heillä ei ole muuta jäljellä kuin aikaa muistella elämäänsä ja miettiä, miten he elivät sen.

Kuolema ei ole mukava asia todistaa. Mutta hyvin eletty elämä – jopa loppuun asti – on kaunista nähdä.

Me emme tiedä, milloin aikamme loppuu, joten elämän eläminen hyvin – päivittäin – on niin hyvin tärkeää. Mutta miten teemme sen?

Bronnie Ware on australialainen palliatiivisen hoidon sairaanhoitaja, joka hoiti useita vuosia potilaita heidän elämänsä viimeisten 12 viikon aikana. Bronnie puhuu siitä näkemyksen kirkkaudesta, jonka ihmiset saivat elämänsä lopussa, ja yhteisistä teemoista, jotka nousivat esiin yhä uudelleen ja uudelleen näiden keskustelujen aikana. Hän kysyi rutiininomaisesti potilailtaan, ”katuivatko he mitään tai tekisivätkö he jotakin toisin”, ja vastausten pohjalta hän kirjoitti kirjan ”The Top Five Regrets of the Dying”. Hän tiivisti nämä katumukset seuraavasti:

1. Toivoisin, että minulla olisi ollut rohkeutta elää itselleni uskollista elämää, en sellaista, jota muut odottavat minulta.
2. Toivoisin, etten olisi tehnyt niin paljon töitä.
3. Toivoisin, että minulla olisi ollut rohkeutta ilmaista tunteitani.
4. Toivoisin, että olisin pitänyt yhteyttä ystäviini.
5. Toivoisin, että olisin pitänyt yhteyttä ystäviini. Kunpa olisin antanut itseni olla onnellisempi.

Mitä oppeja voimme siis ottaa näistä ”muistutuksista”? Miten voimme kääntää ne niin, että ne vaikuttaisivat jokaiseen meistä myönteisenä haasteena elää elämäämme paremmin?

Minulle nämä katumukset lähettävät voimakkaan viestin hyvin eletyn elämän viidestä tärkeimmästä salaisuudesta:

1. Elä aidosti itsellesi

Meidän on elettävä elämäämme päivittäin aidosti itsellemme. Uskon, että olemme itsellemme ja muille velkaa sen, että löydämme tarkoituksemme ja kykymme ja olemme tarpeeksi rohkeita jakamaan ne muiden kanssa. Meidän tulisi haastaa itsemme luomaan yhteyksiä samanhenkisiin tuntemattomiin ja tavoittelemaan suhteita, joilla on positiivinen vaikutus elämäämme. Löytää jokapäiväisestä elämästämme aikaa hemmotella itseämme tekemällä jotain vain itsellemme.

Meidän on myös löydettävä sisäinen lujuus tai suurempi voima vastustaa niitä, jotka pyrkivät tyrkyttämään meille omia odotuksiaan. Meidän on opittava sanomaan ei. Vastustaa vetoa kulkea tietä, joka ei ole linjassa arvojemme kanssa vain siksi, että sinne on menossa kiiltävä, onnellinen joukko.

Tie, jota ei ole koskaan kuljettu, ei ole koskaan helppo tie, mutta se näyttää olevan palkitseva tie.

2. Tee kovasti töitä sen parissa, mitä rakastat tehdä.

Työskentely elämän kustannuksella ei ole terveellistä kenellekään. Silti tarkoituksen ja ilon löytäminen päivittäisestä työstä voi olla yksi elämän suurimmista iloista. Ajattele mitä tahansa vaikuttavaa hahmoa historiassa tai nyt – ja löydät henkilön, joka on työskennellyt väsymättä. Kenestäkään ei tee ”vaikuttavaa” ansaittu raha tai käytetyt työtunnit, vaan pikemminkin vaikutukset ja kyvyt, jotka on käytetty maailman parantamiseen paikallisesti tai globaalisti. Sillä nämä asiat ovat sellaisten ihmisten tekemän kovan työn perintöä, jotka rakastavat työtään ja jakavat lahjojaan anteliaasti.

3. Jaa ilo ja tuska

Tunteiden ilmaiseminen voi olla vaikeaa. Huolehdimme niin paljon siitä, mitä muut ajattelevat ja miten meidät koetaan. Mutta voi sitä vapautta, joka syntyy, kun voi olla aito niiden ”samanhenkisten tuntemattomien” kanssa, joista sitten tulee osa kylääsi. On helppo langeta siihen ansaan, että katselee muiden ihmisten elämän ”kohokohtia” sosiaalisessa mediassa ja ihmettelee, miksi oma elämä ei olekaan niin hienoa.

Mikä ei ole yhtä helppoa, mutta paljon tärkeämpää, on löytää vain kourallinen läheisimpiä ihmisiä, joita näkee livenä tai joille puhuu ääneen. Anna itsesi olla haavoittuvainen ja tilivelvollinen näille muutamille – jakaa paitsi hyvät asiat, myös vaikeat asiat. Tykkäykset, kommentit tai jakamiset sosiaalisessa mediassa eivät tavoita sitä, mitä sielusi tarvitsee – etsi sen sijaan todellisia ihmisiä, joita voit katsoa silmiin tai joille voit puhua vapisevalla äänellä. Osallistu todelliseen keskusteluun, älä sellaiseen, jonka joku voi ”selata ohi”. Näissä todellisissa, paljastuneissa keskusteluissa löydät elämästäsi suuremman rikkauden. Meidät on luotu yhteisöä varten, ei sosiaalista mediaa varten.

4. Rakasta hyvin

Hyvin eletyssä elämässä on kyse KAIKISTA ihmissuhteista. Aitoja, todellisia, anteliaita, kaksisuuntaisia, joskus hyviä, joskus huonoja, syyliä ja kaikkia suhteita. Näitä ei ole aina helppo ylläpitää. Kun asiat muuttuvat vaikeiksi, meillä on taipumus häipyä sen sijaan, että pysyisimme mukana. Henkilökohtaisesta kokemuksesta tiedän kuitenkin, että läheisimmät ihmissuhteeni ovat niitä, joiden puolesta olen taistellut kovimmin. Niissä olen ehkä sanonut asioita, koska olen tuntenut, ettei minulla ole mitään menetettävää, siinä toivossa, että osuisin vakaalle pohjalle, jonka varaan voisin rakentaa jotain vahvempaa. Kun yhteydenpito on ollut tarkoituksellista ja vastavuoroista. Tai missä ajasta tai etäisyydestä huolimatta on silkkaa iloa tavata uudelleen.

Ei ole aina helppoa ylläpitää ystävyyssuhteita, mutta meidän on ponnisteltava sen eteen – tai ihmiset kävelevät sisään ja ulos elämästämme liian usein, ja olemme köyhempiä siitä, ettemme ole käyttäneet aikaa investoida ystävyyssuhteisiin, jotka ylittävät matkan varrella solmitut tuttavuudet.

5. Ole onnellinen – vielä parempi tuntea iloa

Onnen tavoittelu on Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksesta poimittu lause – ikään kuin meillä jokaisella olisi jokin oikeus tavoitella omaa onnellisuuttamme niin kauan kuin se ei vahingoita ketään muuta tai riko mitään lakeja prosessin aikana. Älkää nyt käsittäkö minua väärin, en sano, etteikö pitäisi tehdä sitä, mikä tekee onnelliseksi, mutta en mieluummin ajattele sitä oikeutena vaan pikemminkin seurauksena muusta toiminnasta.

Sentähden käytän mieluummin sanaa ”ilo”. Minulle ilo on jotain sellaista, jota voi tuntea myös vaikeuksien keskellä – koska se ei ole tunne vaan pikemminkin kyky tuntea tyytyväisyyttä ja kiitollisuutta siitä, mitä on, olosuhteista huolimatta. Se on kykyä surra syvästi rakkaansa menetystä ja samalla hymyillä muistolle siitä, että on elänyt ja rakastanut yhtä syvällisesti.

Ilo tulee rakastamisesta ja rakastetuksi tulemisesta, toisten auttamisesta, tarkoituksen löytämisestä, ystävällisyydestä, vaikeiden asioiden läpikäymisestä, kovasta työstä saatavasta tyydytyksestä, hyvän tekemisestä ja anteliaisuudesta. Ilo, kuten rakkaus, ei ole itsekästä. Ja iloa ei löydy tämän maailman ”tavaroista” – joissa usein tavoitellaan onnea – vaan se löytyy hyvin eletyn elämän perinnöstä, kun elämän aikana kertyneistä tavaroista päästetään irti.

Niinpä kun toinen työvuosi lähestyy loppuaan ja pysähdyn juhlimaan joulua – ja tarinaa siitä, miten uusi tie saapui vaatimattomasti luvattua tähteä alla – aion pysähtyä miettimään, miten voin elää tämän ainoan elämän, joka minulla on elettävänäni – ilman katumusta.

Jos katsoisit elämääsi taaksepäin juuri nyt – katuisitko yhtään? Jos katuisit, mitä muutosta (suurta tai pientä) voisit tehdä elääksesi parempaa elämää?